Saga Vanninen palkittiin Vuoden yleisurheilijana

Seitsenottelija Saga Vanninen palkittiin Vuoden yleisurheilijana Suomen Urheiluliiton (SUL) Yleisurheilugaalassa Helsingissä tiistaina. Vuoden parayleisurheilijana palkittiin näkövammaisten luokassa 12 kilpaileva pituushyppääjä ja pikajuoksija Iida Lounela.

Vanninen voitti päättyneellä kaudella viisiottelun EM-halleissa Hollannin Apeldoornissa ja MM-halleissa Kiinan Nanjingissa. 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa Bergenissä Vanninen voitti seitsenottelun SE-pistein 6563. Viisiottelun SE:n 4922 Vanninen teki EM-halleissa.

Kilpailukauden Vanninen päätti Tokion MM-kilpailuissa seitsenottelun seitsemänteen sijaan.

Yleisurheilugaalaan Vanninen ei päässyt, mutta lähetti videoterveiset harjoitusleiriltä Potchefstroomista Etelä-Afrikasta.

– Oli kiva saada tällainen valinta. Iso kiitos siitä, Vanninen sanoi.

Vannisen treenikaverina Pippi Lotta Enok

Vannisen hiljattain alkanut harjoitusleiri on sujunut hyvin. Leiri kestää neljä viikkoa, josta valmentaja Erki Nool on mukana keskimmäiset kaksi viikkoa.

 – Täällä on hyvät olosuhteet treenailla, ja teki hyvää myös mielelle päästä jonnekin muualla Suomen syksyn harmaudesta, Vanninen sanoo.

Etelä-Afrikassa Vanninen on harjoittelut yhdessä virolaisen seitsenottelija Pippi Lotta Enokin kanssa, joka kuuluu Vannisen tapaan Noolin valmentamaan tiimiin.

– On kyllä kiva, että Pippi Lotta on mukana. On kivempi treenata ryhmässä kuin yksikseen. Koen, että hän on hyvä lisä ryhmään, Vanninen sanoo.

Etelä-Afrikan leirille on tulossa myös Noolin valmentama seiväshyppääjä Allika Inkeri Moser.

”Nyt tulee tehtyä enemmän loikkia ja hyppyjä”

Vanninen palasi harjoitteluun pariin pidettyään lyhyehkön ylimenokauden Tokion MM-kilpailuiden jälkeen.

– Tokion MM-kilpailut jättivät aika paljon nälkää, joten nyt on ainakin hyvin motivaatiota treenata. Halusin syksyllä palata aika nopeasti treeneihin. Tuntui, ettei tarvinnut pitää niin paljon ylimenokautta, Vanninen kertoo.

– Harjoittelussa mennään aika samalla kaavalla kuin viime vuonna, mutta nyt tulee tehtyä enemmän loikkia ja hyppyjä. Viime vuonna oli syksyllä vielä vähän selkävaivaa taustalla. Nyt pääsin ehjänä treenaamaan, joten sillä tavalla on paremmat lähtökohdat, Vanninen kertoo.

Vannisen ajatukset ovat jo talven kilpailuissa. Hallikauden kansainvälinen huipentuma on Puolan Toruńissa maaliskuussa kilpailtavat MM-hallit.

– Ei ole vielä Erkin kanssa tarkemmin puhuttu, mutta hallikaudella on varmaan kaksi ottelua. MM-hallit ovat päätähtäin ja Tallinnassa on varmaan toinen ottelu, Vanninen sanoo.

Lotta Harala on palkittiin Vuoden pikajuoksijana
Senni Salminen pokkasi Vuoden hyppääjän palkinnon.

Lajiryhmien parhaat palkittiin

Yleisurheilugaalassa julkistettiin ja palkittiin myös lajiryhmien parhaat. Vuoden pikajuoksija on Lotta Harala (valmentaja Matias Myttynen), kestävyysjuoksija Alisa Vainio (Jarmo Viskari), hyppääjä Senni Salminen (Matti Mononen), heittäjä Silja Kosonen (Jani Pihkanen), moniottelija Saga Vanninen (Erki Nool) ja kävelijä Veli-Matti ”Aku” Partanen.

Valmentaja Jani Pihkanen ja Vuoden heittäjä Silja Kosonen.
Vuoden kävelijänä palkittiin Aku Partanen.

Lounela Vuoden parayleisurheilja

Parayleisurheilussa Iida Lounela vei myös Vuoden pikajuoksijan ja hyppääjän palkinnot.  Vuoden ratakelaaja on Henry Manni (valmentaja Leo-Pekka Tähti) ja Vuoden heittäjä Teijo Kööpikkä (Hannu Kangas).

Henry Manni palkittiin Vuoden ratakelaajana.

Vuoden Masters urheilijoina palkittiin Simo Piispa ja Henna Anunti.

Yleisurheilufanit ry:n palkinnon, Vuoden 2025 Sisukas taistelija, vei Tokion MM-maratonilla viidenneksi juossut Alisa Vainio. Vuoden vastuullisuuspalkinnon pokkasi Mustafe Muuse.

Vuoden vastuullisuuspalkinnon sai Mustafe Muuse.
Uransa päättäneitä huippu-urheilijoita, aituri Oskari Möröä ja keihäänheittäjä Lassi Etelätaloa muistettiin Yleisurheilugaalassa.
Ella Mikkola, Aatu Kangasniemi, Pinja Kärhä ja Rebecca Nelimarkka pokkasivat Yleisurheilugaalassa Kunniakirjat arvokisamitaleista alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella.
Yleisurheilugaalassa juhlittiin myös Kalevan malja -kilpailun kärkikolmikkoa: Espoon Tapiot (3.) Turun Urheiluliitto (1.) ja Jyväskylän Kenttäurheilijat (2.)

Suomen Urheiluliiton Yleisurheilugaalassa palkitut:

Vuoden yleisurheilija: Saga Vanninen, valmentaja Erki Nool

Vuoden pikajuoksija: Lotta Harala, valmentaja Matias Myttynen

Vuoden kestävyysjuoksija: Alisa Vainio, valmentaja Jarmo Viskari

Vuoden hyppääjä: Senni Salminen, valmentaja Matti Mononen

Vuoden heittäjä: Silja Kosonen, valmentaja Jani Pihkanen

Vuoden moniottelija: Saga Vanninen, valmentaja Erki Nool

Vuoden kilpakävelijä: Aku Partanen.

Vuoden parayleisurheilijat

Vuoden parayleisurheilija: Iida Lounela.

Vuoden pikajuoksija: Iida Lounela

Vuoden hyppääjä: Iida Lounela

Vuoden ratakelaaja: Henry Manni, valmentaja Leo-Pekka Tähti.

Vuoden heittäjä: Teijo Kööpikkä, valmentaja Hannu Kangas.

Vuoden Masters urheilijat:

Vuoden Masters urheilijat: Henna Anunti ja Simo Piispa.

Yleisurheilufanit ry:n palkinto: Vuoden 2025 Sisukas taistelija Alisa Vainio

Vuoden vastuullisuuspalkinto: Mustafe Muuse

Vuoden yhteistyöyritys: Oy Trexet Finland Ab & Craft!

Vuoden journalisti: Pekka Holopainen, Yle

Kalevan malja -kilpailun 2025 (kärkikolmikko): Turun Urheiluliitto, Jyväskylän Kenttäurheilijat ja Espoon Tapiot.