Ringa Ropo, aikansa yleisurheilun tähti, täyttää tänään (16. helmikuuta) komeat 60 vuotta.

Ropon vuonna 1990 Lahdessa venyttämät pituushypyn lukemat 685 komeilevat edelleen Suomen ennätyksenä. Arvokisamitalin, pronssisen, hän saavutti EM–halleissa Hollannin Den Haagissa talvella 1989.

Kysytäänpä heti, miltä naisten pituushypyn tulevaisuus Suomessa näyttää?

– Olen jo pitkään laittanut toivoni siihen, että Jessica Kähärä pystyy ennätykseni rikkomaan. Harmi vain, että useat loukkaantumiset ovat vaivanneet häntä.

– Taika Koilahti voi myös sen tehdä, jos hän onnistuu petraamaan ponnistustaan.

Ropo nostaa esille myös 16-vuotiaan turkulaisen Alisa Launosen.

– Olen seurannut häntä jo kuusi vuotta. Hänen hyppäämisensä pisti silmään jo nuorena. Siinä on sellaista räväkkyyttä, jota pituushypyssä tarvitaan.

Innostusta riittää

60 vuoden ikä ei Ropoa paina, vaan hän pursuaa elämäniloa.

– Tuntuu aika käsittämättömältä, mutta en tunne itseäni tämän ikäiseksi, Ropo toteaa merkkipäivänsä kynnyksellä.

Yksi elämänvireen selitys taitaa olla siinä, että Ropolla on runsaasti kiinnostuksen kohteita, joista puhumista riittää.

Omasta aloitteestaan hän alkaa puhua pituushypyn vauhdinotosta.

Ropon mielestä pituushypyssä kiinnitetään liikaa huomiota vain ponnistukseen. Tärkeintä on kuitenkin kolme viimeistä askelta ennen lankkua. Lankulla pitää olla sitten intohimoa, jotta vauhti säilyy.

– Vauhti syntyy alkukiihdytyksestä, vauhdin ylläpidosta ja loppuryntäyksestä. Vieläkin aistin kehossani sen huipennuksen, miltä hyvä hyppy tuntuu, Ropo kertoo, melkeinpä ääni väristen.

Aiheesta voisi puhua tuntikausia, kuten pituushypyn ME-miehen Mike Powellin kanssa, jonka Ropo sai aikoinaan tavata.

– Vaihdoimme kokemuksiamme innokkaasti. Puolen tunnin jälkeen olimme päässeet vasta lankulle.

– Kolmiloikan vauhti rakentuu sitten avain eri tavalla, Ropo huomaa muistuttaa.

Loikkaamisen taito on tärkeä

Urheilussa Ropo pitää itseään taustavaikuttajana.

Yksi sellainen väylä on ollut Yliastujat ry, kolmiloikan kulttuuria ylläpitävä lajiyhdistys, jonka toiminnassa Ropo on ollut aktiivisesti mukana yhdessä kolme vuotta sitten edesmenneen miehensä, entisen kolmiloikkaaja Heikki Hervan kanssa.

– Yliastujissa olemme saaneet mukaan ihmisiä, jotka ovat itse hypänneet ja joilla on ymmärrys lajista. Useinhan lajiosaajat ovat jossain muualla kuin liitossa töissä. Näin saadaan kokemus ja tietous lajista säilymään, ettei se pääse unohtumaan.

Uusille valmentajille on myös annettava mahdollisuus ja tukea. Ropo nostaa esille esimerkiksi nimet Johan Meriluoto ja Mikael Inkeroinen.

Ropo on myös huomannut, että seuroissa ei useinkaan ole osaamista kaikkiin lajeihin. Siksi leiritys on tärkeää ruohonjuuritason urheilijoille ja valmentajille.

– Se lisää myös tärkeää yhteen hiilen puhaltamista, jota pitäisi olla aina enemmän.

Kolmiloikan avulla voidaan kehittää myös tärkeää loikkaamisen taitoa. Monen muunkin lajin urheilijat ja valmentajat ovat olleet Yliastujien toiminnassa mukana.

– Loikkimisen tekniikka on usein vähän niin ja näin. Mutta kun pitää tehdä paljon toistoja, lajista riippumatta, se on syytä tehdä mieluummin oikein, Ropo muistuttaa.

Ropo kehuu valmentaja Tuomas Sallisen tietoa ja kokemusta voimantuoton tekniikassa, ja sitä halutaan tarjota myös muiden lajien käyttöön.

Kiitokset valmentaja Stefan von Gerichille

Ropon urheilu-ura alkoi kotikunnassa Kangasniemellä. Ensimmäiset oppinsa hän sai Reijo Pynnöseltä Kalskeen urheilukouluissa.

Huipulle Ropo nousi Stefan von Gerichin valmennuksessa, jonka oma laji oli kolmiloikka.

– Stefan tuli hyvällä hetkellä valmentajakseni. Hän ymmärsi, kuinka toimia nuoren, alle 20-vuotiaan naisen kanssa. Yleensä miesvalmentaja ja nuori naisurheilija voi olla vaikea tapaus, Ropo muistelee.

Valmennussuhteen alkaessa nuori lahjakkuus oli ollut kaksi vuotta aikaisemmin vaikeassa selkäleikkauksessa.

– Siinä vaiheessa en pystynyt vielä normaaliin harjoitteluun, esimerkiksi syväkyykky ei onnistunut. Mutta Stefan osasi soveltaa harjoittelua.

Ropo aloitti Gerichin kanssa korkeushyppääjänä, mutta joutui pian vaihtamaan lajia, koska ”korkeus oli liian kova laji minulle”. Lajinvaihdosta huolimatta Ropo kertoo nyt synttäritunnelmissaan, että ”suurin rakkauteni on korkeushyppy”.

Korkeus säilyi 21-vuotiaaksi saakka, jolloin Ropo hyppäsi ennätyksensä 188. Pituudessa kuuden metrin raja ylittyi ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Huippu-uran voitaneen tulkita alkaneeksi 20-vuotiaana, kun taululle kirjattiin tulos 629.

– Olin vaikea tapaus, ja Stefan selvisi siitä hyvin. En ollut helppo valmennettava. Tein paljon miksi-kysymyksiä, Ropo kiteyttää uraansa.

Nykyaika on urheilijalle julmempi kuin ennen

Päivittäiseen valmennukseen Ropo ei ole koskaan lähtenyt mukaan, vaikka tietoa, kokemusta ja varmaan oppimishaluakin olisi, useampaankin lajiin. Elämän monissa käänteissä, joita hänen vuosiinsa on mahtunut, valmentamiseen ei ole tuntunut olevan aikaa.

– Omia lapsiani olen ohjannut tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sen jälkeen valmentajat ovat hoitaneet heitä eteenpäin.

Tytär Ella Junnila, 27, korkeushypyn Suomen ennätyksen haltija numeroin 197, asuu tällä hetkellä Belgiassa ja on aloittanut uuden valmentajansa Tia Hellebautin ohjauksessa.

Ropon mielestä on luonnollinen ja hyväkin asia, että urheilijat etsivät valmennusta rohkeasti myös ulkomailta.

– Mutta on huolehdittava myös siitä, että kotimainen lajivalmennus säilyy vahvana, Ropo muistuttaa.

Millä tavalla äiti on mukana tyttärensä urheilussa?

– Minä olen äiti, se on pääroolini. Urheiluun en puutu millään tavalla, se on myös Ellan toive.

– Paitsi kysyttäessä, ja joskus niitä kysymyksiä tulee.

Ropo kertoo, että Ellan uran varrella hän on tuonut esille omia kokemuksiaan, myös varoittavia sanoja.

– Aikoinaan Ella oli mukana eri lajien nuorten sparraustilaisuudessa, jossa aiheena oli huippu-urheilun henkiset asiat. Kun kysyin häneltä, mitä siellä tuli esille, Ella vastasi, ettei juuri mitään mitä et olisi jo aikaisemmin kertonut.

Ropon mielestä urheilu on nykyään aika tavalla erilaista kuin hänen omalla urallaan lähes neljä vuosikymmentä sitten.

– Lieveilmiöitä oli silloinkin, mutta niiden lopulliset vaikutukset olivat lievempiä kuin nykyisin. Siihen on syynä nykyajan sosiaalinen media, jossa julkinen arvostelu on julmaa. Tekisi mieli sanoa jotain vastaan, mutta ei se mitään auttaisi, Ropo huokaa.

Ropon uusi haaste on urheilumanagerointi. Hän edustaa kahta urheilijaa, tytärtään Ellaa ja pikajuoksija Konsta Alatupaa.

– Kaksi urheilijaa riittää, haluan tehdä sitä asiaa intohimosta.

Teksti Ari Paunonen