Seiväshypyn Euroopan mestari, ja ensimmäisenä maailmassa viiden metrin haamurajaan yltänyt Pentti Nikula menehtyi 86-vuotiaana Lahdessa 30. lokakuuta 2025. Hän oli syntynyt Somerolla 3.2.1939.
Pajulahden urheiluopiston talouspäällikkö, Suomen Urheiluliiton seiväshyppääjiä sivutoimenaan valmentanut Valto ”Valtsu” Olenius oli 1950- ja 1960-lukujen taitteessa pannut merkille lahjakkaan somerolaisen maalaistalon pojan. Nuorukainen oli voittanut kahdesti sarjansa Suomen mestaruuden ja 1960 hätyytellyt Kalevan kisojen mitalisteja sijoittuen neljänneksi vain 10 senttiä kaksinkertaisen Euroopan mestarin Eeles Landströmin takana.
Sokerijuurikkaan harventamisessakin Suomen mestaruuden voittanut somerolainen mietti elämänsä suuntaa, kun Olenius sananmukaisesti haki Nikulan perheen kuopuksen syksyllä 1960 liikunnanohjaajaoppiin Pajulahteen, seiväshyppääjien tuon aikaiseen Mekkaan.
Opiskeluvuosi operoitiin vielä terässeipäillä. Parantuneet harjoitusolot ja Oleniuksen ohjeet toivat matillisen, yhdeksän sentin kehityksen ja kaksi maaotteluedustusta.
Viestit Yhdysvalloissa jo 1940-luvun lopulla kehitetystä lasikuituseipäästä voimistuivat ja kantautuivat Suomeenkin talvella 1961. Valtsun innostuttua ”lasifiibereistä”, ja Urheiluliiton koulutuspäälliköksi siirtyneen Armas Valsteen lupautuessa maksumieheksi saatiin Michiganin yliopistossa opiskelleen Landströmin suhteilla uusia ihmeseipäitä Suomeen, ennen muuta Eurooppaa, jo heinäkuun alussa 1961.
15 jalkaa pitkät ja 150 paunaa jäykät seipäät olivat kovin pieniä raavaille seiväsmiehille. Siksi niillä ei aluksi päästy kovinkaan korkealle. Pää oli kuitenkin avattu. Eniten uusista välineistä Valtsun ohella innostui Nikula, joka ylitti Lahden Radiomäellä ennätyksekseen 451 saatuaan syyskuun lopulla 1961 tuntumaa löysään lasifiiberiin.
Nikula viritti kaikkien aikojen lajibuumin, kuuman seiväskesän 1962
Suomella oli tuolloin yksi maailman parhaista seiväshypyn maajoukkueista. Oleniuksen ja Nikulan johdolla Kauko Nyström, Risto Ankio, Taisto Laitinen, Per-Olof Jonasson sekä nuoremman polven Timo Koskela ja Aulis Kairento tutustuivat pikavauhtia uusiin välineisiin ja rakensivat yhtä Suomen urheiluhistorian kovinta lajibuumia.
Ensimmäisen yhteensä 11 Euroopan ennätyksestään Nikula taivutti sisäradalla Itä-Berliinissä helmikuun lopulla 1962. Kesäkauden avauksessaan hyisellä Radiomäen kentällä Nikula liiteli yli Euroopan ulkorataennätyksen tuloksellaan 472 ja teki hyviä yrityksiä maailmanennätyskorkeudesta 493. Puinen vauhdinottorata johti kuitenkin kilpailun hylkäämiseen. Toukokuun lopulla Nikulan 475 Münchenissä viritti kuuman ja taajaan tuhatpäisiä yleisöjä Suomeen keränneen seivässirkuksen.
Neljä päivää Münchenin jälkeen ison mediahuomion saivat viidellä sentillä parantunut Euroopan ennätys ja seipään katkeaminen ME-yrityksessä Jyväskylässä. Kesäkuun kahdeksantena yleisö sai haluamansa Karhulassa, kun Nikulan ennätyslukemat kohentuivat 485:aan. Viikko tästä somerolainen ylitti Olympiastadionilla maailmanennätyksen 494. Kollektiivinen riemu laantui kuitenkin ylituomarin punaiseen lippuun. Seiväs oli tuon ajan sääntöjen vastaisesti kaatunut riman ali alastulokasaan.
Kauden neljästoista ME-yritys onnistui Kauhavalla juhannuksena 22.6.1962. Juhannuspäivän iltana Ylen uutislähetykset olivat jo tauolla. Tiedon saatuaan Yle uutisoi ylimääräisellä uutislähetyksellä Suomen hyppylajien ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen yleisen sarjan maailmanennätyksen 494. Näin juhannusta juhlineet suomalaiset saivat parhaan ja odotetun uutisensa. Seuraavana aamuna Nikula matkasi kuplavolkkarillaan Saarijärvelle, minne pakkautunut kymmentuhatpäinen yleisö näki sankariltaan hyvän yrityksen viiden metrin haamurajasta.
Seiväsbuumi riehui tuolloin kuumimmillaan. Tuhannet lapset ja nuoret ympäri maan hyppivät seivästä kentillä ja kotipihoihin väsätyillä hyppypaikoilla. Suomea rakennettiin, joten alastulopaikkojen sahanpurua oli saatavilla, seipäitä kuivatettiin ohuista puunrungoista itse, lisäksi pieniä rottinkiseipäitä tuotiin maahan valtavia määriä.
Parasta jatkoa seiväsinnostus sai syyskuun puolenvälin EM-kilpailuista Jugoslavian Belgradista, missä ennakkosuosikki Pentti Nikula voitti mestaruuden tuloksella 480. Toinen somerolainen Kauko Nyström nousi kolmannelle palkintokorokkeelle hypäten 460, viialalainen Risto Ankio ylsi neljänneksi ylittäen 455.
1963 nähtiin Pajulahden hallissa ”yleisurheiluhistorian siihen asti ihmeellisin tulos”
Kausi 1962 oli Nikulalle täysosuma. Yhteensä 40 kilpailustaan hän voitti 36. Kaikkien kilpailujen tuloskeskiarvooli 472. Maailmantilaston ja Track & Field Newsin rankingin piikkipaikat, sekä Euroopan mestaruus vahvistivat Yhdysvaltojen 35-vuotisen lajin valtakauden päättyneen ainakin väliaikaisesti, kun uusi valtias tuli Suomen Somerolta.
Hillityn tyylikkäästi julkisuudessa esiintynyt Nikula valittiin Vuoden urheilijaksi ja yleisöäänestyksessä vuoden suosituimmaksi suomalaiseksi ennen Urho Kekkosta.
Nikulan muista huomionosoituksista mainittakoon Suomen valtion Pro Urheilu tunnistuspalkinto 2003, sekä nimeäminen Suomalaisen seiväshypyn Hall Of Fame -kunniakerhoon 2014. Erikoispostimerkin hän sai 1994. Urho Salon kirjoittama elämänkertakirja Seiväskomeetta julkaistiin 2009 ja Sofia Saaren Seiväshyppääjäpatsas pystytettiin Somerolle 2012.
Menestyksen sekä Pajulahden parantuneiden harjoitusolojen ja uusien, aiempaa jäykempien seipäiden ansiosta Oleniuksen tallilla oli eväitä jatkaa lajin kehittämistä. Tammikuuksi 1963 Pajulahden kentänhoitaja, keihään entinen ME-mies Soini Nikkinen oli rakentanut puisen vauhtiradan hallin hyppypaikalle.
Tammikuun puolivälissä Nikula hyppäsi epävirallisen sisäratojen maailmanennätyksen 492. Helmikuun toisena, päivää ennen Nikulan 24:ttä syntymäpäivää, Oleniuksen ykköstykki rikkoi ensimmäisenä viiden metrin haamurajan. Nikula ylitti saman tien 505 ja 510. Uutinen levisi läpi maailman.
Matti Hannus kertoo teoksessaan Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata saksalaisen Leichtathletik-lehden uutisoineen seipään 510:n olevan yleisurheiluhistorian siihen asti ihmeellisin tulos. Ensimmäisellä Yhdysvaltojen kilpailumatkallaan helmi-maaliskuussa Nikula ei pystynyt kukistamaan parhaita amerikkalaisia. Hän kärsi matkalla kuumeesta ja joutui jättämään yhden kilpailun väliin.
Kesällä 1963 Nikulan olkapää kipuili – seiväsbuumin ylle alkoi tulla mustia pilviä
Ulkoratakautensa 1963 Nikula käynnisti Porissa toukokuun viidentenä. Ihanteellisissa tuulioloissa nähtiin viiden metrin ylitys myös ulkoradoilla. Se oli samalla Euroopan ennätys. Aiemmin keväällä oli saatu tiedot Yhdysvalloista, että siellä haamurajan olivat rikkoneet Brian Sternberg ja John Pennel.
Juhannuksena Nikula palasi Kauhavalle, ylitti kovassa myötätuulessa 501 ja teki lupaavan yrityksen ME-korkeudesta 509. Tulosta ei hyväksytty, kun kävi ilmi, että riman päissä ja telineiden kannattimilla oli pihkaa, jotta rima pysyi kovassa myötätuulessa kannattimillaan.
Hyvästä alusta huolimatta kilpailukaudesta 1963 ei tullut Nikulan odotusten mukaista. Kilpailuruletti eteni tiiviisti, ja tulostaso säilyi koko lailla edelliskesän kaltaisena. Tuloshaarukkaan 490-495 Nikula ylsi heinäkuussa kolmesti, kerran Turussa ja kahdesti kilpaillessaan nykyisen Tšekin alueella. Suomessa ahkerasti kilpailleet amerikkalaiset eivät saaneet suomalaisista sitä vastusta, mitä yleisö ja media olivat odottaneet.
Nikulan vasen, eli alakäden, olkapää alkoi kipuilla. Yhdeksi syyksi arvioitiin edellisvuotta jäykemmät seipäät. Lisäksi seiväsbuumia laimensivat julkiset spekulaatiot Pajulahden ja Lahden kilpailuissa mahdollisesti ilmenneistä mittavilpeistä. Niissä syyttävä sormi osoitti lajivalmentajaan, ei urheilijoihin.
Edelleen kipuillut olkapää ja keväällä tullut jalkavamma viivyttivät Nikulan olympiavuoden avausta reilusti heinäkuulle. Vaikeuksistaan huolimatta Nikula säilytti tulostasonsa 1964 suunnilleen aiempien kausien mukaisena, pääsääntöisesti 480:n paremmalla puolella. Kauden kärkitulos 492 syntyi Alajärvellä elokuun lopulla. Tokion lokakuista olympiafinaalin tulosta 490 ja seitsemättä sijaa voidaan pitää mestaritason suorituksina.
Kahdesta operaatiosta huolimatta Nikulan olkapää ei enää kuntoutunut, joten Tokion olympiafinaali jäi maailmanennätysmiehen uran viimeiseksi kilpailuksi. Nikulan kilpakumppaneista Risto Ankio oli Tokiossa 12. tuloksellaan 470, ja Valkeakosken Taisto Laitinen 14. Ankiota kymmenen senttiä heikommalla tuloksella.
Kalevan kisoissa Pentti Nikula nousi korkeimmalle palkintokorokkeelle 1962 Lappeenrannassa ja 1964 Oulussa. Samoina vuosina hän voitti myös Otaniemessä järjestetyt sisäratojen Suomen mestaruuskilpailut.
Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti 1963. Vuosina 1957-1964 Nikula edusti Suomea 17 maaottelussa voittaen niistä 12. Vuoteen 1963 hän edusti kasvattajaseuraansa Someron Esaa, sen jälkeen Lahden Sampoa.
Turengin opettajan töistä Nikula eteni Päijät-Hämeen liiton edunvalvontapäälliköksi
Liikunnanohjaajaksi 1961 Pajulahdesta valmistunut Nikula käynnisti työuransa syksyllä 1961 voimistelun ja terveysopin opettajana Turengin yhteiskoulussa. Ylen toimittaja Olli Ihamäen haastatteluohjelmassa Pentti Nikula: Maailmanmestari ja edunvalvoja, Nikula kertoi pitäneensä lukuvuonna 1961-1962 maanantaista lauantaihin 38 viikkotuntia koulua Turengissa ja tehneensä lajiharjoitukset Pajulahdessa lauantai-iltana ja sunnuntaina. Nikula kertoi, että parhainakin urheiluvuosina seiväshyppy säilyi harrastuksena. Se auttoi hallitsemaan valtaisaa huomiota ja julkisuutta, jonka kohteeksi hän etenkin maailmanennätyksen jälkeen joutui.
Vuodeksi 1963 Nikulan työmaa löytyi kotiseudun liepeiltä, Salon Osuuskassan aluetoiminnan johtajana. 1964-1968 Nikula toimi Lahden kaupungin palveluksessa, urheilu- ja raittiustyön ohjaajana. Tästä tehtävästä hän siirtyi Asikkalan kunnan palvelukseen, matkailu- ja urheiluasioiden sihteeriksi. Myös työelämässä säntilliseksi ja taitavaksi osoittautunut entinen huippu-urheilija löysi 1975 pitkäaikaisen työnantajan Päijät-Hämeen maakuntaliitosta, sittemmin Päijät-Hämeen liitosta, mistä hän jäi eläkkeelle 2002 Päijät-Hämeen liiton edunvalvontapäällikkönä.
Maalaistalon kasvatti oppi jo juniorina ymmärtämään fyysisen työn ja innokkaan urheilemisen hyödyt. Voimistelu kodin tuvan orsipuuhun kiinnitetyillä renkailla, käsillä kävely pitkin kotipihaa ja yhden käden leuanvedot olivat somerolaispojalle arkipäivää jo 1950-luvulla, ja antoivat mitä parhaita eväitä tulevalle seiväshyppääjälle.
Kunnostaan Nikula piti hyvää huolta läpi elämänsä, kuntosali, lenkkeily, hiihto, hirvenmetsästys ja kalastus ympärivuotisesti pysyivät hänen lempiharrastuksinaan. Lisäksi aktiivisen elämäntavan vaalijalle tanssi jo nuoruudesta lähtien, sekä matkustaminen ja vapaaehtoistyö leijonajärjestössä olivat myöhempinä aikoina mieluisia.
Kalliomäki muistaa jämptin ja osaavan virkamiehen, joka veteraanina hyydytti seiväsmiesten leuanvetokisan
Nikulan tavoin Somerolla varttunut, sittemmin Lahteen muuttanut Aulis Tiensuu kertoo olleensa kymmenvuotias, kun Pentti oli parhaimmillaan. ME-miehen harjoittelun seuraaminen Someron kotikentällä jätti Tiensuuhun lähtemättömän kipinän seiväshyppyä ja urheilua kohtaan.
Lukuisia tietokirjoja seiväshypystä ja muusta urheilusta kirjoittanut nykyinen Lahden Ahkeran vapaaehtoinen tuntee Nikulan ja tämän urheilu-uran paremmin kuin kenties kukaan.
– Pentti oli ihmisenä mitä hienotunteisin. Todellinen herrasmies. Milloinkaan, edes suosionsa huippuvuosina hän ei jäänyt leijumaan, vaan eli ja otti asiat hyvin jalat maassa -tyyliin, Tiensuu kertoo.
Olympia- ja EM-mitalisti Antti Kalliomäki kertoo saaneensa innostusta harrastukseensa 15-vuotiaana juniorina Nikulan ME-kesänä. Sama tilanne oli liki kaikille sen ikäisillä ja nuoremmilla suomalaispojilla. Työskennellessään sittemmin valtion hallinnossa, eduskunnassa ja ministerinä Kalliomäki kertoo tavanneensa Nikulaa Päijät-Hämeen liiton lobbarina ja kertoo vaikuttuneensa entisestä ME-miehestä jämptinä ja osaavana virkamiehenä.
– Helmikuun toisen päivän iltayöstä 1963, kun tulin kotiin Merikarvialta teinikunnan konventista, isä oli jättänyt keittiönpöydälle lapun, jossa luki: Nikula Pajulahdessa yli 500, yli 505 ja yli 510. Muistan silloin ajatelleeni, että lasikuitu pitää saada. Sen avulla voisi itsekin nousta joskus korkealle, Kalliomäki sanoo.
– Meillä 1970- ja 1980-luvun hyppääjillä on näihin päiviin saakka ollut parin kolmen kerran vuotuinen kokoontuminen, jota symposiumiksi kutsutaan. 2010:n tienoilla kokoonnuimme mökilläni Siikaisissa, jonne kutsuttiin myös seniorit Nikula, Ankio, Laitinen ja Nyström. Ohjelmaan kuului muun muassa leuanvetokisa. Pena ilmoittautui halukkaaksi aloittamaan sen. Hän riisuuntui kalsareille ja veti puhtaasti toistakymmentä leukaa. Tuolloin seitsenkymppisen ME-miehen suoritus oli meille nuoremmillekin liikaa, ja kisa lässähti siihen.
Mustakari pääsi idolinsa kartanlukijaksi
Erkki Mustakari kertoo Nikulan olleen ylivoimainen innoittaja omalle uralleen. Hän kertoo olleensa 16-vuotiaana seiväsjuniorina keskikentällä riemuitsemassa Nikulan ensimmäistä maailmanennätystä Olympiastadionilla kesäkuussa 1962. Mustakari sanoo muistavansa hyvin sen pettymyksen, kun hän kuuli suorituksen hylkäämisestä alastulokasaan kaatuneen seipään takia.
Mustakari kertoo saaneensa lähtemättömän muiston itselleenkin, kun sijoittui kolmanneksi Nikulan viiden metrin kisassa Porissa toukokuun alussa 1963. Erkin tulos 460 oli tuolloinen M17-sarjan maailmanennätys.
– Pena oli mainio esikuva. Hän oli erittäin urheilullinen. Pajulahden leireillä opin häneltä, että harjoitella pitää käytännössä joka päivä. Tuohon aikaan oli tavallista, että yleisurheilijat aloittelivat lajikohtaista harjoitteluaan, kun kevätaurinko jo mukavasti lämmitti, Mustakari sanoo.
– Muistan ensimmäisen henkilökohtaisen kohtaamisemme, kun Pena oli talvella 1963 treenaamassa Otahallissa. Satuimme pukuhuoneeseen yhtä aikaa ja Pena kysyi minulta, tiedätkö, missä on Töölön tori, jossa hänellä oli tapaaminen. Pääsin siitä kartanlukijaksi Penalle ja sain samalla kyydin kotiin, kun asuin lähellä Töölön toria.
Kairento: Kilpakumppani oli paljon aikaansa edellä
Aulis Kairento muistaa päässeensä Penan kilpakumppaniksi jo ensimmäisessä maaottelussaan Turussa syyskuussa 1958. Kyseessä oli nuorten maaottelu Itä-Saksaa vastaan, missä 19-vuotias Someron Esan ja 15-vuotias Kemin Kunnon juniori edustivat Suomea seipäässä. Tuolta reissulta Kairento muistaa oppineensa Penalta kaksi tärkeää asiaa, pihkan käytön yläkädessä ja sen, että hypätessä ei kannata vetää käsiä yhteen, vaan säilyttää koko suorituksen ajan kapea, noin 30 sentin käsiote.
– Sittemmin Pajulahden leireillä Pena oli mainio esikuva, kovakuntoinen, raitis ja säntillinen kaikessa tekemisessään. Hän meni nukkumaan aina kymmenen maissa ja teki harjoituksensa eleettömän varmasti. Sanalla sanoen hän oli urheilijana paljon aikaansa edellä. Näiden ominaisuuksien myötä hän oli kilpailijanakin erityisen varma.
Sittemmin seiväshyppääjien lajivalmentajana 38 vuotta toiminut Kairento sanoo, että Nikulan terässeipään hyppytavasta oli luontevaa siirtyä lasikuituun.
– Kapean, vakiona pysyvän käsiotteensa ja eteenpäin, ei ylöspäin ponnistamisen myötä, hän heilahti hyvällä rytmillä ylös alas, kuten lasikuidullakin piti hypätä. Näin ollen kevytrakenteisen Nikulan Apollo-seiväs taipui, olin itsekin usein oikaisemassa Penan alumiini-terässeivästä tämän suoritusten jälkeen, Kairento sanoo.,
– Ensimmäiset lasikuidut olivat 150-paunaisia mehupillejä, jotka eivät edes meistä keveintä, Nikulaa nostaneet korkealle. Ei ihme, että ne katkeilivat jatkuvasti. Jäykempien seipäiden saaminen avasi Penalle tien hetkellisesti jopa karata muulta maailmalta.
Lapsilleen Nikula oli rauhallinen, lämmin ja turvallinen isä
Nikulan lapset, tytär Satu sekä pojat Kimmo ja Jani muistavat isänsä lämpimänä perheen päänä, joka hoiti jämptisti myös kotiasiat.
– Isä oli kaikissa tilanteissa isä. Rauhallinen ja turvallinen tuki elämän myrskyissäkin. Lapsenlapsille hän oli ihana pappa, joka järjesti heille kaikenlaista mukavaa puuhastelua, esimerkiksi papan juhannuksen mökkiolympialaiset olivat kovasti odotettu vuotuinen kohokohta. Minun on helppo ymmärtää, kuinka ulkopuolisetkin kuvasivat isää usein kaikille ystävällisenä herrasmiehenä, Nikulan tytär Satu kertoo.
– Isä oli seiväshyppyyn hyvin lahjakas. Kevytrakenteinen ja ylävartaloltaan väkivahva. Isän palo, intohimo urheilemiseen, kuten myöhemmin muuhunkin tekemiseen oli rikkumatonta. Isän fanaattisuus ja määrätietoisuus kohtasivat sopivasti sen maanläheisyyden, jolla hän kaikkeen tekemiseensä asennoitui. Urheilulla oli iso vaikutus siihen, että työelämässä isä tunnettiin sosiaalisesti taitavana ihmisten kohtaajana, Pentin pojat Kimmo ja Jani erittelevät tuntojaan.
Suomen Urheiluliitto kunnioittaa maailmanennätysmiehen lähtemättömiä kädenjälkiä suomalaisen yleisurheilun historiaan, ja ottaa osaa Pentti Nikulan läheisten suruun.
Teksti: Jarmo Mäkelä