Vuoden 1964 Tokion olympiakisojen keihäänheiton voittaja Pauli Nevala menehtyi 84-vuotiaana nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana Kauhajoella 20. kesäkuuta 2025. Hän oli syntynyt Pohjan kunnassa 30.11.1940.
Nevala varttui Teuvalla kuusilapsisen yksinhuoltajaperheen esikoisena. Perhe oli köyhä, ja esikoispojan tuli osallistua sen elättämiseen tekemällä raskaita palkkatöitä jo ennen 1950-luvun puoltaväliä. Samoihin aikoihin koulussa Paulin mielenkiinto suuntautui eniten musiikkiin ja urheiluun. Hän opetteli soittamaan erilaisia soittimia ja innostui ensin hiihdosta, jossa menestys ei nuorukaista tyydyttänyt, ykköslajiksi nousikin keihäänheitto.
Koululaiskilpailut ja kilpaileminen Etelä-Pohjanmaan piirin alueella toi 17-vuotiaalle teuvalaiselle 1958 miesten keihäällä laajemminkin noteeratun tuloksen 61,42. Seuraavana kesänä tuli parin metrin kehitys ja 1960 Kauhavalla saavutettu nuorten Suomen mestaruus tuloksella 72,56 – viiden ja puolen metrin marginaalilla Matti Jokiniittyyn – oli jo valtakunnallinen läpimurto.
Yhteistyö naapuripitäjässä Karijoella asuneen keihäsmiehen, Mikko Paanasen kanssa vauhditti lahjakkaan ja oma-aloitteisen teuvalaisen kehittymistä hämmästyttävästi. Vapauduttuaan asepalveluksesta kilpailukaudella 1961 parikymppinen teuvalainen nousi koko maailman tietoisuuteen. Kalevan kisojen voittoon Mikkelissä, sekä syyskuun ensimmäisenä Vaasassa kiskaistuun Suomen ennätykseen 84,23, maailmantilaston kakkostulokseen, reagoitiin Teuvalla väkevästi. Kunnan ja Teuvan Rivakan toimesta nuorukaiselle pystytettiin omakotitalo ja työmaa TVH:n tiekarhun kuljettajana vaihtui puhelinlinjojen rakentajan työhön.
Olympiavoittoa edeltävänä vuotena 90 leirivuorokautta Kuortaneella
Mikko Paanasen nimeäminen Suomen Urheiluliiton keihäänheiton lajivalmentajaksi oli Paulille mieluisa ja kaukonäköinen päätös syksyllä 1961. Paanasen kokoama edustusheittäjien ryhmä harjoitteli yhteisleireillään Kuortaneen urheiluopistolla ja etenkin miesheittäjiä sopiva keskinäinen kilpailu siivitti kansainväliseenkin menestykseen, muutoin yleisurheilun hiipuessa vuosikymmenen edetessä.
Paanasen keihäsryhmä vakuutti edistymisellään. Valmistautumiseen Tokion olympiavuoteen 1964 Urheiluliitto ja Kuortaneen urheiluopisto rakensivat ryhmälle harjoitteluedellytykset, joita voidaan pitää yleisurheilun ensimmäisenä ammattimaisena lajiprojektina. Syksystä 1963 seuraavaan syksyyn keihäsmiehet harjoittelivat Kuortaneella 90 vuorokautta. Lokakuusta helmikuulle kokoonnuttiin neljän tai viiden vuorokauden mittaisille leireille joka kolmas viikko. Helmikuulta toukokuulle tahti kiihtyi rytmiin viikko kotona, viikko Kuortaneella. Olympialaiset kilpailtiin lokakuussa, joten kilpailukalenterin puitteissa Kuortaneen leirijaksoille kokoonnuttiin lisäksi kesäkuukasina.
Leiriharjoittelu piti sisällään sekä määrää että tehoa, lisäksi Paanasen ohjelmoimat palauttavat päivät muotoutuivat varsin aktiivisiksi. Päivittäiset heitto-, nopeus- ja voimaharjoitukset pakkasivat menemään kilpailemiseksi, ja energiset nuorukaiset eivät juuri paikoillaan pysyneet. Leiripäiviin kuului muun muassa painimista, jota harrastaneina Paavo Niemelä ja Jorma Kinnunen olivat ”ykkösselättäjiä”.
Keihäsmiehet tykkäsivät ammunnasta ja kilvoittelivat Jouko Kuhan vahvistamana ampumahiihtoviestissäkin opistolla harjoitelleita ampumahiihtäjiä vastaan. Hiihtoviestit ja hankijalkapallo-ottelut opiston henkilökuntaa vastaan Kuortane-järven jäällä kuuluivat talvikuukausien suosikkeihin. Koripallon ja telinevoimistelun ohella tehtiin myös vaellusharjoituksia, jopa 32 kilometrin mittaisina Kuortane-järven ympäri.
Opiston tuolloisen rehtori Matti Lähdesmäen tytär Sari muistaa, kuinka ”keihäsmiehiä kohdeltiin opiston arvovieraina, ja kuinka he olivat monessa mukana, osallistuivat tarvittaessa opiston lampunvaihtotalkoisiin tai hoitivat jokusen kerran minua ja vanhempaa veljeäni Jukkaa, kun vanhemmilla oli iltamenoa. Jukalla oli sähköllä käyvä junarata, Pauli ja Jorma rakensivat sitä mielellään ja ajeluttivat innolla sähköjunaa aikamme kuluksi”.
Nevalan ja Kinnusen ”keihässhow”, iso osa yleisurheilun uutta nousua
Viime syksynä Pauli pääsi juhlimaan ”kaamean heiton” 60 vuotta täyttänyttä olympiavoittoaan, ystävä ja kilpakaveri Jorma Kinnunen täytti tuolloisen olympiavalintansa sijoittumalla kuudenneksi tuloksella 76,94. Toisissa olympialaisissaan, Meksikossa 1968 Pauli oli epäonninen, karsintakilpailun pisin, kasivitonen tuomittiin lappeelleen pudonneeksi, ja edellisten kisojen voittaja jäi karsintaan. Nyt pujotettiin ”Äänekosken pikkujättiläisen” kaulaan hopeaa kovalla tuloksella 88,58, tutuista kilpakumppaneista Janis Lusis oli puolitoista metriä edellä ja Gergely Kulcsár saman verran jäljessä.
Seuraavina kesinä ystävykset kilpailivat paljon ja keräsivät tuhatmäärin katsojia, missä ikinä Suomenniemellä kilpailivat. 1969 Ateenan EM-kilpailuissa oli taas Paulin vuoro, Lusis oli edelleen voittamaton, teuvalainen hävisi hänelle pari metriä, josta pronssimitalisti Janusz Sidlo jäi vajaat seitsemän metriä. Jorma jäi kauas, seiskanelosella kymmenenneksi, vaikka oli juhannuksen alla ottanut Tampereella Maailman ennätyksen haltuunsa numeroin 92.70.
Kesälle 1970 keihäsmarkkina oli kuumempi kuin koskaan, kilpailukaruselli pyöri ja kansa ryntäsi aina paikalle. Nevala kilpaili 55 kertaa, kirjautti yli 86 metrin tuloksen 28 kertaa ja kymmenen parhaan keskiarvokseen yli 90 metriä. Superkautensa kruunuksi Pauli tinttasi Olympiastadionin Ruotsi-ottelussa 92,64, kuuden sentin päähän Jorman edelliskesän ME:stä. Yhdysvaltalainen ”yleisurheiluraamattu” Track & Field News nimesi Nevalan itseoikeutetusti vuoden parhaaksi keihäsmieheksi maailmassa.
Olympiavoittajan pitkä ura tuli tiensä päähän seuraavana keväänä. Norsunluurannikon Abidjaniin suuntautuneella kilpailumatkalla Nevala joutui toteamaan olkapäänsä olevan siinä kunnossa, että kilpailuheitot olivat heitetty.
Mikkelin Kalevan kisojen 1961 lisäksi Pauli oli korkeimmalla palkintokorokkeella Lappeenrannassa 1962, Turussa 1963 ja Porissa 1967. Hopeamitalit hänelle ojennettiin Varkaudessa 1968 ja Helsingissä 1969, sekä pronssimitali Tampereella 1966. Kouvolassa 1970 Pauli ja Jorma vauhdittivat Urheiluliiton stipendiohjelman toimeenpanoa astumalla tahallaan yli kaikki karsintakilpailun heittonsa.
Vuosina 1960-1970 Pauli Nevala puki Suomen edustusasun yhteensä 31 maaotteluun, joista hän voitti 14. Koko uransa ajan hän edusti Teuvan Rivakkaa ja harjoitteli Mikko Paanasen valmennuksessa.
Urheilu-uran jälkeen työtä Teuvan kunnassa, valmentamista, musiikkia, kullan kaivamista, myös politiikkaa
Urheilu-uransa jälkeen Nevala hyödynsi valtaisaa kokemustaan ja omintakeista ajatteluaan valmennustehtävissä. 1970-luvun huippuheittäjistä Hannu Siitonen ja Aimo Puska kävivät usein harjoittelemassa Paulin opissa Teuvalla, pikajuoksijoista Antti Rajamäki ja Lasse Malin saivat niin ikään olympiavoittajan ohjausta.
1980-luvulla Pauli ja Mikko Paananen herättelivät omaa toimintamalliaan kokoamalla ryhmän nuoria pohjalaisheittäjiä säännöllisesti Kuortaneen leireille. 1990-luvulla ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Pauli ja Jorma edistivät keihäänheittoa pitämällä lajin markkinointi- ja harjoitustilaisuuksia eri puolilla valtakuntaa, ja saivat joskus Seppo Rädynkin mukaansa.
1966 Teuvan kunta palkkasi urheilukentillä ja harjoituspaikoilla meritoituneen olympiavoittajan kunnan urheiluohjaajaksi. Viranhoidon vakuudeksi Nevalalle järjestyi mahdollisuus suorittaa liikunnanohjaajan tutkinto Pajulahden urheiluopistolla 1968-1969. Vuosituhannen taitteessa, työuransa viimeisinä vuosina Pauli toimi kuljetuspalveluissa Teuvan kunnan ikäihmisille.
Urheilun ohella musiikki on ollut Paulin kiinnostuksen kohteena lapsuusvuosista lähtien. Urheilu-uransa jälkeen käsistään taitava teuvalainen on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia, ja esittänyt sitä itse valmistamillaan soittimilla. Pauli on lisäksi ollut innokas Lapin kävijä, pääharrastuksenaan siellä kullan kaivaminen.
Joulukuussa 2011 vuosikymmeniä kotikuntansa liikuntatoimintaan sekä urheiluseuratoimintaan aktiivisesti vaikuttanut Nevala vastaanotti liikuntaneuvoksen arvonimen. 1970 hän oli eduskuntavaalien ehdokkaana SMP:n, Suomen Maaseudun Puolueen listoilla. Kunnallispolitiikassa hän on vaikuttanut sekä SMP:n että Keskustan edustajana.
Urpo Paananen: Rehellisyys ja heikommista huolehtiminen olivat Paulille isoja arvoja
Mikko Paanasen lapsista vanhin, Urpo, itsekin yli 78 metrin keihäsmies, sanoo Paulin julkisuuskuvan ja persoonallisuuden eriytyvän toisistaan paljonkin. Urpon mukaan rehellisyys ja heikommista huolehtiminen olivat omiin elämänkokemuksiinsa peilautuen Paulille isoja arvoja. Esimerkiksi vanhuspalveluissa työskennellessään hän kutsui itseään hirtehisesti ”veteläksi vellikuskiksi”. Tosiasiallisesti hän oli tehtävässään erityisen pidetty, teki vanhusasiakkailleen moninaisia palveluja ja vietti heidän kanssaan aikaa usein yli virallisten työaikojen.
Muistan Paulin jo niiltä ajoilta, kun hän ajoi TVH:n tiekarhua. Asuimme Kristiinankaupungin ja Karijoen rajalla, mikä oli Paulin alueen kääntöpaikka. Kotimme kohdalla Pauli laittoi tiekarhun usein parkkiin ja tuli meille kahville, isä-Mikon kanssa keihäänheitosta paljon juttelivat, kuinkas muuten. 1960-luvun alkuvuosina, kun Paulin keihäs lensi jo hyvin, hän oli Karijoen Myrkyn kylän kentällä usein nähty, innokas ja hyvä jalkapallon pelaaja.
– Pauli oli taitava järjestämään meille veljeksille kaikenlaista hauskaa. Kerrankin Pauli ajoi pihaamme talvisella suojasäällä, olimme veljeni Ilpon kanssa väijymässä häntä lumipenkan takana ja saimmekin muutaman lumipallon osumaan keihäsmieheen. Äkkiä Pauli katosi kotitalomme taakse, emmekä tietenkään arvanneet, kun hän kiipesi talon katolle, puristeli katon harjan suojassa komean rivin lumipalloja ja aloitti sieltä keskityksen kimppuumme, jonka laista en usko monenkaan lumisotalaisen kokeneen.
– Ollessaan jo kansainvälinen tähti, 1960-luvun puolivälissä Paulilla oli yhtenä kulkupelinä japanilainen kevytmoottoripyörä, jonka tarakalla sain istua lukuisa kertoja, kun Pauli vei minua kalalle. Eniten kävimme Kristiinankaupungin vesillä, jonne oli matkaa yli 30 km suuntaansa. Etenkään vastatuulella kevarin vauhti ei päätä huimannut, päinvastoin, kun muutamia vuosia myöhemmin matkatessani Paulin Volvo Amazonin kyydissä.
– Kun Jorma (Kinnunen) alkoi 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla käymään meillä Paulin kanssa enemmän, muistan, kuinka kisaaminen alkoi jo pihassa ennen tupaan pääsyä. Keihäs lensi milloin ilman vauhtia, milloin puutarhapenkiltä istuen niin kauan, että paremmuus ratkesi. Pauli kävi maatilallamme talkoissa, muun muassa heinää navetan vintille ajettuaan hän lennätti meitä poikia komeassa kaaressa heinien päälle polkumiehiksi, muistelee Urpo Paananen lapsuusvuosiensa idolia ja isänsä valmennettavaa.
Jukka Rauhala: Teuvalaisten on ollut syytä olla ylpeitä Paulin huippu-urheilijan profiilista ja näkyvyydestä
Teuvan Rivakan painijoista Los Angelesin 1984 olympialaisten vapaapainin 68 kilon sarjan pronssimitalisti Jukka Rauhala muistaa Paulin idolinaan ja suurena vaikuttajana paitsi itselleen, myös koko pitäjälle.
– Muutimme Muuramesta Teuvalle 1963, isäni Veikko kuului Teuvan Rivakan toimijana siihen kunnan ja urheiluseuran vaikuttajarinkiin, joka piti hyvin tärkeänä Paulin menestymisen huomioimista ja miehen pitämistä teuvalaisena. Minulla on voimakkaita muistikuvia, kuinka me painijapojat, sekä Pauli yhdessä Jorma Kinnusen, Hannu Siitosen ja Aimo Puskan kanssa harjoittelimme Teuvan uimahallin kellarikerroksen tiloissa. Keihäsmiesten painot näyttäytyivät järkyttävän suurilta, Pauli huomioi paikalla ollessaan aina myös meitä painijunnuja. Sympaattinen pilke silmäkulmassaan hänen vakiokysymyksensä kuului, mitäs te pojat täällä taas huhkitte, minä olen oppinut, että treenaaminen on lahjattomia varten.
– Paulin persoonalliset viestit kyllä avautuivat kannustavina meille hänet tuntemaan oppineille, vähemmän Paulia tunteneille ne lienevät usein jääneet arvoituksiksi. Viime syksynä minulla oli tilaisuus käyttää puheenvuoro Paulin olympiakullan 60-vuotisjuhlassa. Toin esille, kuinka ylpeyden mainitaan usein liittyvän eteläpohjalaisuuteen. Itse olen oppinut aistimaan ylpeyttä teuvalaisuudesta, joka on paljolti peräisin Paulin huippu-urheilijan profiilista ja näkyvyydestä. Ja kun tunnen miehen perimmäisen luonteen, on Teuvalla kokemastani täysi syy ollutkin olla ylpeä. Lisäksi koen, että omalla elämänpolullani siitä on ollut paljon hyötyä, luonnehtii Jukka Rauhala kotipitäjänsä olympiavoittajaa.
Kimmo Kinnunen: Pauli onnitteli Pusan Leksaa, ”taidat sinä jotakin ymmärtää keihäänheitosta”
Kimmo Kinnunen tuo niin ikään esille, kuinka Paulin persoonallinen sanankäyttö ei läheskään aina auennut kaikille. Kimmon mukaan Pauli testasi sanomisillaan ihmisiä, ja teki johtopäätöksiä heidän reaktioistaan.
– Kävimme usein jänismetsällä Paulin luona Teuvalla, ja astuimme Paulin kodin ovesta sisään aina tulosjärjestyksessä, isä, minä ja Jakke (Kimmon 2019 edesmennyt nuorempi veli Jarkko Kinnunen). Paulin vakiokommentti oli, otitte sitten alle 80 metrin miehenkin mukaan (Jarkon ennätys on 79,70). Jakke oli kyllä kanavalla ja heitti takaisin, että te niitä liidokkejanne lennätitte.
– Atlantan olympialaisten jälkeen Pusan Leksan vyöllä oli valmentajana kaksi olympiavoittoa. Paulikin tämän noteerasi onnittelemalla Leksaa syksyllä 1996 miesten tavatessa, ”taidat sinä jotakin ymmärtää keihäänheitosta”. Kyllä Leksa ymmärsi, että kyseessä oli olympiavoittajan vilpitön arvostuksen osoitus, muistelee Kimmo Kinnunen isänsä kilpakumppania ja lähes elinikäistä ystävää.
Suomen Urheiluliitto ja sen järjestöväki ottaa osaa Pauli Nevalan omaisten suruun ja kunnioittaa olympiavoittajansa historiaan piirtyneitä kädenjälkiä suomalaisen keihäänheiton menestysketjussa.
Teksti: Jarmo Mäkelä
Pauli Nevalan uran tilastot: