Ojala sai mitä haki Podebradystä, Kivimäki rikkoi nuorten EM-rajan

Ojala sai mitä haki Podebradystä

Aleksi Ojala sai mitä tavoitteli Tshekin Podebradyn 20 kilometrin kävelystä. Toukokuiselle Euroopan cupin 50 kilometrille valmistautuva Ojala oli yhdeksäs ajalla 1.23.41. Voiton vei venäläinen EM-mitalisti Vasilij Mizinov ajalla 1.20.14. 

– Tavoitteena oli saada hyvä tuntuma kilpailuun ja kova 20 kilometrin treeni, Ojala sanoi.

Ojalan aika uupuu 0,25 sekuntia hänen ennätyksestään.

– Aika oli yllätys. En odottanut, että olisin ihan tuollaista kävellyt. Kisa meni ihan valmentajan suunnitelmien mukaan ja pystyin kiristämään vauhtia hyvin loppua kohden, Ojala sanoi.

Ojala kilpailee seuraavaksi 50 kilometrillä Liettuan Alytusissa 19. toukokuuta. Siellä tavoite on kävellä ainakin Dohan MM-kisojen tulosraja.

– Mielellään myös Tokion olympiakisojen tulosraja, Ojala sanoo. 

Espoon Tapioiden 19-vuotiaat Joni Hava ja Jaakko Määttänen tulivat Podebradyn 20 kilometrin maaliin samalla ajalla 1.32.24. Se tarkoitti molemmille roimaa ennätysparannusta. Havan aiempi ennätys oli 1.37.46 ja Määttäsen 1.38.01.

 


veikkola_heta.jpg

Heta Veikkola oli Podebradyssä ennätysvauhdissa.

,

Kivimäki rikkoi 22-vuotiaiden EM-rajan

Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki, 20, käveli Tshekissä  ensi kertaa urallaan 20 kilometrin kilpailun ja rikkoi ensi kesänä Ruotsin Gävlessä käytävien 22-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajan ajalla 1.46.49. Kivimäki oli naisten kilpailussa 28:s. Voiton vei Italian Eleonora Giorgi ajalla 1.27.46,.

Lapuan Virkiän Heta Veikkola käveli alle 17-vuotiaiden 5 kilometrillä viidenneksi ennätyksellään 25.23. Aiempi ennätys koheni 34 sekuntia. Kisan voitti Saksan Mathilde Frenzl ajalla 24.07.

Ennätystään kohensi myös Yläneen Kirin Lauri Joukas. Hän oli 19-vuotiaiden 21. ajalla 48.26, kun aiempi ennätys oli 50.19. 

Pyhäselän Urheilijoiden Peppi Ahponen oli 19-vuotiaiden naisten 10 kilometrillä 19:s ajalla 52.45. Podebradyn 19-vuotiaiden kilpailujen voittoon kävelivät Meksikon César Córdova ajalla 41.24 ja Karla Serrano ajalla 47.36.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Podebrady, Tshekki:

Kv. kilpailu:

Miehet, 20 km kävely: 1) Vasilij Mizinov ANA 1.20.14, 2) Wayne Snyman E-Afrikka 1.20.17, 3) Christopher Linke Saksa 1.20.33,…9) Aleksi Ojala Suomi 1.23.41 (kkk),…31) Joni Hava Suomi 1.32.24, 32) Jaakko Määttänen Suomi 1.32.24.

19-v. 10 km kävely: 1) César Córdova Meksiko 41.24, 2) Christopher Snook Britannia 43.37, 3) Gabriele Gamba 43.41,…21) Lauri Joukas Suomi 48.26.

17-v. 5 km kävely: 1) Patrik Nemcok Slovakia 21.51, 2) Tamas Konczvald Unkari 24.21, 3) Leon Bank Unkari 24.26.

Naiset,  20 km kävely: 1) Eleonora Giorgi Italia 1.27.46, 2) Alegna Gonzalez Meksiko 1.30.21, 3) Mirna Ortiz Guatemala 1.31.38,…28) Anniina Kivimäki Suomi 1.46.49 (kkk). Enni Nurmi keskeytti.

19-v. 10 km kävely: 1) Karla Serrano Meksiko 47.36, 2) Andrada Lavinia Lacatus Romania 48.13, 3) Sofia Ramos Meksiko 48.20,…19) Peppi Ahponen Suomi 52.45.

17-v. 5 km kävely: 1) Mathilde Frenzl Saksa 24.07, 2) Emily MacHugh Irlanti 24.37, 3) Maren Bekkestad Karlsen Norja 25.13,…5) Heta Veikkola Suomi 25.23. Ellen Seisto disk.

Kaikki tulokset