Muusella tiedossa tunteikas PNG-kisa kotistadionilla – Kosonen, Rinne ja Mononen kiristävät tulosruuvia

Paavo Nurmi Gamesin (tiistaina 17. kesäkuuta) tunnelmaa nostatettiin aattopäivänä mediatilaisuuksissa Naantalin Kaivohuoneella. Suomalaisista esiintyivät kestävyysjuoksijat Mustafe Muuse, Ilona Mononen ja Joonas Rinne sekä moukarinheittäjä Silja Kosonen.

Mustafe Muuse oli kysytty mies medialle. Viime vuonna hänet valittiin vuoden turkulaiseksi, ja talvella hän lupasi hyökätä 5000 metrin Suomen ennätyksen kimppuun, joka on Lasse Virénin ikivanha, vuonna 1972 juostu 13.16,3.

– Uskon vahvasti, että tulen ennätyksen joskus juoksemaan. Onko se huomenna, ensi viikolla vai sitten joskus tulevaisuudessa, Muuse kertoo.

Muuse: Tämä on ainutkertainen hetki ja mahdollisuus

Virén on Muuselle esikuva, jota hän kertoo aina katsoneensa yläviistoon. Muusen oma ennätys on viime vuonna syntynyt 13.30,04.

Juokseminen omalla kotistadionilla ja kotiyleisön edessä nostaa Muusen tunteet pintaan. Erikoista kyllä, hän ei ole isompia kisoja siellä kuitenkaan koskaan juossut.

– Juuri tuossa mietin, että taitaa olla enimmäkseen vain Tilastopajacupin kisoja. Tämä on ainutkertainen hetki ja mahdollisuus, toivottavasti pystyn siitä nauttimaan.

Muuse kertoo olevansa henkisesti hyvässä vireessä. Takana on kuitenkin kiireinen talvi ja kevät, johon on kuulunut myös pieniä ongelmia, muun muassa polven limapussin tulehdus. Tällä kaudella hän on kilpaillut ulkoradoilla kahdesti, toukokuun lopulla 1500 metriä aikaan 3.42,82 ja kesäkuun alussa 3000 metriä oman ennätyksen tuntumaan 7.53,23.

Viimeisen puolen vuoden aikana juoksija on viettänyt vuoristossa yhteensä viisi kuukautta. Yhtenä syynä sen mahdollistamiseksi on ollut tyttöystävä Nathalie Bolmqvist, joka kuuluu kansainväliseen On-juoksukenkämerkin talliin ja sen kovaan leiritysohjelmaan. Muuse harjoittelee saman tiimin mukana, ja uutena valmentajana on viime talvesta lähtien ollut nuori saksalainen Thomas Dreissigacker.

– Hänen ohjauksessaan olen nostanut harjoittelumääriäni reilusti, nyt ne pyörivät 150 viikkokilometrin paikkeilla. Vauhtikestävyyttä, niin sanottua kynnysharjoittelua, on tullut reilusti lisää, ja myös voimaan ja liikkuvuuteen olemme satsanneet aikaisempaa enemmän, Muuse kertoo.

Huominen 5000 metrin kilpailu on Turun Urheiluliiton juoksijalle vielä aikamoinen arvoitus. Vastassa on juoksijoita, jotka pystyvät uhkaamaan 13 minuutin rajaa. Kovinta tilastoaikaa pitää hallussaan Eritrean Saymon Tesfagiorgis, joka on juossut tällä kaudella ennätyksensä 13.01,85. Alle 13.10:n miehiä mukana on yhteensä seitsemän. Suomen toinen edustaja on tällä kaudella 13.46,82 juossut Eemil Helander.

– Kisan mukana menen. Täytyy yrittää olla tekemättä tyhmyyksiä ja välttää liian kovaa alkuvauhtia. Minulle paras tapa on juosta kiihtyvällä vauhdilla, jossa viimeinen kilometri tulisi kovaa. Sellaista 8 minuutin päälle menevää 3000 metrin väliaikaa olen mietiskellyt, siitä olisi vara tehdä kova loppu, Muuse suunnittelee.

Rinne palaa SE-areenalleen

Viime vuoden PNG:n iloisin urheilija taisi olla Joonas Rinne, joka rikkoi 1500 metrillä kauan jahtaamansa Suomen ennätyksen ajalla 3.35,20.

– Turusta on viime kesältä lämpimiä muistoja. Tarkoitus jatkaa siihen mihin jäätiin, Rinne kertoo.

– Urheilijalista on kova. Omalla 3.35:n ajalla ollaan listan hännillä, mutta lähden taistelemaan top 8 -paikasta. Jos siihen pääsen, loppuaikakin on kova. Itselleni paras taktiikka on saada loppu tulemaan kovaa.

Listan tilastokärkenä on Kenian Brian Komen, jonka ennätys on 3.28,80, ja tänä vuonna matka on taittunut aikaan 3.31,14.

Rinteen tulokset ovat tänä vuonna vaihdelleet paljon, mutta Saksassa syntyi myös lupaava tulos 3.36,47. Vaihtelevien alkukauden tulosten takia PNG:n kisa on Saarijärven Pullistuksen miehelle tärkeä. Kilpailuun hän valmistautui juuri Saarijärvellä ja kävi kiertämässä tuttuja harjoituspaikkoja.

Mononen kiristää vauhtiruuvia pikku hiljaa

Viime vuonna isoja kehitysharppauksia 3000 metrin esteissä tehnyt Ilona Mononen on aloittanut alkukautensa selvällä säästöliekillä.

– Pikku hiljaa olen käynyt kisakauden kimppuun. Tuntuu, että selkeästi eri kohdalla mennään kuin viime kaudella tähän aikaa, kun ne tärkeät tavoitteet ovat nyt heinä- ja syyskuussa, Mononen viittasi alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin ja Tokion MM-kisoihin.

– Toivon ja uskon, että se on nyt paljon helpompaa, kun 3000 metrin esteet on kerran käyty läpi. Kisan kärki on tosi kova. Kärki lähtee jopa alle 9 minuutin vauhtiin, mutta siinä 9.20:n tuntumassa on useampia naisia ja siihen joukkoon yritän itseni parkkeerata. Seuraavat kaksi viikkoa ovat tärkeitä estejuoksun kannalta, Lahden Ahkeran urheilija kertoo.

Kosonen palautuu huippuvireeseen pienen sairastelun jälkeen

Silja Kosonen on heittänyt tänä vuonna moukarissa jo kahdesti SE-tuloksen, 75,45 ja 77,07, mutta menetti sen viikko sitten Krista Tervolle, joka meni muutamalla sentillä ohi lukemiin 77,14.

Kosonen voitti kovatasoisen kilpailun Bergenissä kaksi viikkoa sitten, mutta sairasti sitten flunssan, josta ehti nippanappa heittokuntoon Lahden kilpailuun viime viikon keskiviikkona.

Sittemmin Kosonen on valmistautunut huolella Turun kisaan, jossa hän kohtaa Pariisin olympiakisojen voittajan Camryn Rodgersin ja SE:n Lahdessa heittäneen ystävänsä Tervon.

– Kovia urheilijoita on listalla, kiva päästää kisaamaan heidän kanssaan, kun on vielä kotikisa, Turun Urheiluliittoa edustava Kosonen sanoo.

– Olen päässyt treenaaman, mutta en ole vielä ihan palautunut, Kosonen viittasi viikon takaiseen sairasteluunsa.

Paavo Nurmi Games osallistujat