Pentti ”Pesa” Vuorion kokoamien Kalevan kisojen parhaat seurat ja urheilijat -tilastojen  tarkasteluvuorossa on miesten moukari. Pesan kuolemasta, vuodesta 2022:sta lähtien tilastoja on täydentänyt Esa Kaihlajärvi, joka jatkaa Vuorion työtä myös SUL:n hakaurheilijarekisterin ylläpitäjänä.

Miesten moukarin Kalevan kisojen parhaat seurat -tilastossa Helsingin Kisa-Veikot on ylivoimainen, Tampereen Pyrintö lähes yhtä selvä kakkonen ja Helsingin IFK kolmonen. Suurseurat ovat näissä tilastoissa sementoineet asemansa, koska ne ovat olleet suuria jo Venäjän vallan ajoista lähtien.

Moukari on taitokorosteinen laji, jossa lajitekniikka on otettava haltuun jo juniorina. Tasaisesti kiihtyvä, pyörivä liike ei ole vamma-altis, joten urheilija voi säilyttää korkean tulostason pitkälle keski-ikänsä kynnykselle. Miesten moukarin Kalevan kisojen parhaat pisteurheilijat -tilastossa peräti kuusi urheilijaa on kerännyt yli sata pistettä, mikä on paljon yhdestä lajista hankittuna.

Olli-Pekka Karjalainen on pistetilaston kunkku 15 peräkkäisellä Suomen mestaruudellaan. Harri Huhtala oli mitaleilla peräti 17 vuotena peräkkäin. Mestaruuksia hänelle kertyi yhdeksän. Huhtalan kultajuhliaan pilasi Juha Tiainen viisinkertaisena Suomen mestarina, sekä Heikki Kangas Hyvinkäällä 1973, Matti Järvensivu Jyväskylässä 1974 ja Hannu Polvi Kokkolassa 1978.

Pistetilaston kolmonen, Tuomas Seppänen on tähän mennessä nähty Kalevan kisojen moukariringissä vuodesta 2004 lähtien 20 kertaa, vain Espoo 2009 on jäänyt väliin. Seppäsen 14 mitalista kymmenen on hopeista, kolme pronssista. Viime vuonna Vaasasta tuli kovasti jahdattu mestaruus.

Kuluva kilpailukausi on 40 ikävuottaan lähestyvältä Noormarkun Nopsan mieheltä käynnistynyt hyvin, joten ajatuksella nousta tämän tilaston kärkeen voidaan vähintäänkin leikitellä. Se vaatisi kolme mestaruutta tai neljä muuta mitalia.

Olympiavoitto ja -hopea sekä kaksi Euroopan mestaruutta – vahva lajikulttuuri jo ennen sotavuosia

Kolme suomalaista on seissyt moukarinheiton arvokilpailujen palkintokorokkeella. Siirryttyään moukariin loisteliaan kuulantyöntöuransa jälkeen Ville Pörhölä saavutti olympiahopeaa Los Angelesissa 1932 ja Euroopan mestaruuden Torinossa kaksi vuotta myöhemmin.

52 vuotta Pörhölän olympiahopeasta Juha Tiainen nousi samalla stadionilla olympiavoittajaksi. Tuosta hetkestä saatiin odottaa 22 vuotta ennen kuin Olli-Pekka Karjalainen valtasi Euroopan mestaruuden Göteborgissa 2006. Juuri nyt välittömiä odotusarvoja lajin miesten arvomitaliputken jatkumiseksi ei ole. Naisten puolella niitä on sitäkin enemmän.

Matti Hannus kertoo teoksessaan Kultaiset kentät – Suomen yleisurheilun vuosisata, kuinka moukarinheitolla oli vireä lajikulttuuri jo edellisen vuosisadan alussa. Eläintarhan urheilukentän pitkäaikainen vahtimestari, pyhäpatiineissa välinettään kiskonut Erik Eriksson ylsi Pariisin olympiakisoissa vaaksan päähän mitalista, neljänneksi. Sotavuosien alla, 1939 Uuno Veirilä pääsi voittaessaan Malmön kisat 33 sentin päähän Berliinin olympiakisojen saksalaisen hopeamitalistin Erwin Blaskin ME:stä tuloksellaan 58,67.

1935 kuusi suomalaista oli lingonnut moukarinsa yli 50 metrin. Vain Yhdysvallat pystyi samaan. Neljä vuotta myöhemmin, talvisodan alla, 50:n metrin miehiä oli jo 13 ja heti sotien jälkeen Lontoon olympialaisissa 1948 nyrkkeilijänä uransa aloittanut ja sodassa vammautunut Lauri Tamminen oli viidennellä sijallaan vain puolen metrin päässä palkintokorokkeesta. Sotavuosien jälkeen Hannus kuvaa moukarista kasvaneen laajasti harrastettu kyläurheilu, miesten kuntovoimailu, joka näkyi vuoden 1963 tilastoissa, kun lähes sata urheilijaa ylitti 46 metriä.

HKV hallitsi Kalevan kisojen moukaririnkejä 1970-luvun puoliväliin

HKV:n moukarimiehet menestyivät Kalevan kisojen ringissä katkeamattomasti seuran alkuhistoriasta 1970-luvun puoliväliin. Putken avasi kaikkien aikojen heittokanuuna Elmer Niklander, kuulan, kiekon ja moukarin hallinnut nelinkertainen olympiamitalisti ja Antwerpenissa 1920 olympiakisojen kiekon voittaja. Hän linkosi moukarinsa Suomen mestaruuteen kuudesti ja kolmesti muille mitaleille 1910-luvulla. ”Oitin kanuunan” kilpakumppani, Jepualta pääkaupunkiin saapunut veturinlämmittäjä Johan Pettersson veivasi välineensä SM-mitaleille joka vuosi 1912-1924. Mestaruuksia tuli kolme, hopeaa kuusi kertaa ja neljästi pronssia. Petterssonin mestaruuksista kaksi ja hopea kirjautuivat vaahteralehtisille, muut mitalit hän heitti Helsingin IFK:lle.

HKV:n 1910-luvun moukarihistoriasta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Seiväshyppyä päälajinaan harrastanut Jaakko Mikkola oli moukarissa kolmesti SM-kisojen pistesijoilla. Sittemmin Mikkolasta tuli Suomen Antwerpwnin ja Pariisin olympiajoukkueiden päävalmentaja. Innostavuudestaan ja työteliäisyydestään tunnettu Mikkola siirtyi myöhemmin Yhdysvaltoihin, jossa jäi eläkkeelle akateemisesta tasostaan tunnetun Harvardin yliopiston päävalmentajana. Eläkelahjana Mikkola sai opiskelijoiltaan matkarahat Helsingin olympiakisoihin. Matka ei kuitenkaan toteutunut päävalmentajan menehdyttyä sydänkohtaukseen 66-vuotiaana toukokuun lopussa 1952.

1920-luku oli HKV:lle hiljaisempi. SM-mitaleille ylsi vain kiekonheiton viisinkertainen mestari Vilho Niittymaa, joka heitti sivulajissaan kolmanneksi Viipurissa 1925. Seuraavan vuosikymmenen tykityksen käynnisti Gustaf Koutonen kolmella mestaruudella, hopealla ja pronssilla. Hannus kertoo vain 167-senttisen Koutosen harrastaneen runoutta, filosofiaa ja kirjallisuutta ja sivaltaneen viidellä vauhtipyörähdyksellä harjoitusluonteisessa näytöksessä lähes 57 metriä. ”Moukarifilosofin” virallinen ennätys 53,55 kirjattiin 1933. Se oli tuolloin maailmantilaston kakkostulos. Berliinin olympiakisoissa 1936 Koutonen oli neljäs.

Veirilän SE-tulos kesti 18 vuotta – Markku Leppänen heitti Kalevan kisoissa 13 kertaa

Sotavuosina Sulo Pärni, Sulo Heino ja Jussi Anttalainen pyörähtelivät Kalevan kisoissa yhteensä 11 mitalia. Samaan aikaan seuran tähdeksi nousi Uuno Veirilä neljällä mestaruudellaan, jotka hän voitti Helsingissä 1939, 1940 ja 1944, sekä Tampereella 1943.

Hannus kertoo, kuinka nuorena vankilassakin aikaansa viettänyt Veirilä löysi moukarinheiton ja nousi maailman huipulle. Ennätyksensä 58,67 Veirilä heitti vuonna 1939. Se oli silloin maailmantilaston kärki ja uupui ME:stä vain 33 senttiä. Suomen ennätyksenä tulos kesti 18 vuotta. Elämänsä varrella Veirilä ehti uurasta kivityömiehenä ja toimia Lasipalatsin ja Käpylän raviradan vahtimestarina.

Veirilää seurasi Lauri Tamminen, jonka leka tömähti 1945-1953 kahteen mestaruuteen, kolmeen hopeaan ja kolmeen pronssiin. Hannus kuvaa liikunnanopettaja Tammisen historiaa, kuinka hän voitti nyrkkeilyn alokasmestaruuden 1938, vammautui vakavasti jatkosodassa, innostui moukarinheitosta ja toimi aktiiviuransa jälkeen SUL:n lajivalmentajana. 50 metrin ”haamurajan” Tamminen ylitti 14 vuotena peräkkäin. Lontoon olympiakisoissa hän oli viides, 65 sentin päässä palkintokorokkeesta.

1950-luvulla palkintokorokkeelle, kerran hopealle ja kahdesti pronssille nousi myös Muuruvedeltä pääkaupunkiin tullut Ilmari Miettinen. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin Ilmarin veljenpoika, Risto Miettinen korjaili lajin SE-lukemia kolmesti vuosina 1970-1971.

1960-luvulla ja 1970-luvun alussa Paavo Kärki ja Hannu Vuorela heittivät Kalevan kisojen finaalikierroksilla yhteensä 13 kertaa, mitaleilla kolmesti, Kärki hopealla Helsingissä 1969 ja pronssilla Kouvolassa 1970, sekä Vuorela hopealla Oulussa 1971.

Viimeisimmät Kalevan kisojen finaalikierroksilla moukaria pyöritelleet vaahteralehtiset ovat tänäkin päivänä valmennuksessa mukana olevat, juoksuradalla kovaa tulosta tekevä Markku Leppänen ja moukarinheittäjiä luotsaava Harri Huhtala. ”Make” heitti moukaria Kalevan kisoissa 13 kertaa, niistä kahdeksannen sijan HKV:n piikkiin Oulussa 1971. Harri kirjautti seuralle pronssin Jyväskylästä 1974 ja ensimmäisen mestaruutensa Seinäjoelta 1975.

1960-luvulta 1990-luvulle Pyrinnön punapaita nähtiin palkintokorokkeella 25 kertaa

Tampereen Pyrinnön Kalevan kisojen moukarihistoriaan kirjattiin 1910- ja 1920-luvuilla yhdeksän mitalia. Kolmena seuraavana vuosikymmenenä laji oli pimennossa, kunnes 1960-luvulta lähtien seuran moukarimiehiä on Kalevan kisojen mitaleilla tai finaalikierroksilla nähty vähintäänkin vuosikymmenittäin.

Ensimmäisten vuosikymmenten mitalikorokkeilla olivat kiekon olympiamitalisti Verner Järvinen, Kalle Viljamaa, myös pikajuoksijana menestynyt Gösta Rosberg, Paavo Hildén ja Yrjö Wikman. Heistä ainoana mestaruuden voitti Hildén kotikisoissaan 1926.

1960-luvulta 1990-luvulle Pyrinnön punapaita nähtiin Kalevan kisojen moukarin palkintokorokkeella yhteensä 25 kertaa. Tämän mitaliputken avasi Pekka Salonen valtaamalla pronssia Oulusta ja Porista 1964 ja 1967 sekä hopeaa kotikisoista 1966. Salonen sai tekniikkaoppia olympiavoittajalta, ensimmäisenä 70 metriä rikkoneelta Harold Connollylta, joka toimi Tampereella englanninopettajana 1960-luvun alussa. 1964 Salonen valtasi SE:n tuloksella 63.76.

Tampereen 1966 ja Porin 1967 kisojen korkeimmalle palkintokorokkeelle nousi Ruotsissa asunut värikäs persoona, Kauko Harlos, jonka kolmesta lisämestaruudesta ensimmäinen,1965 Jyväskylästä kirjautui HIFK:lle, sekä seuraavat, 1968 Varkaudesta ja 1969 Helsingistä Turun Tovereille. Lisäksi pronssi ja hopea Turusta ja Oulusta 1963 ja 1964 olivat niin ikään kirjautuneet TuTo:lle.

Hannus kertoo Harloksen urheilijataustasta mielenkiintoisesti, kuinka hän on ”Kauko Hokkasena” RU-38:n kasvatti, joka 1957 kellotti ratakierroksen 49,7 ja oli Tampereen Kalevan kisoissa samana kesänä kahden sadan viides.

Harri Huhtala tuli Pyrintöön 1976 ja aloitti 14 vuoden mitaliputken

1970-luvun mitalitilin käynnisti palomies Matti Järvensivu, joka oli pronssilla Hyvinkäällä 1973 ja aikamoinen yllätysmestari Jyväskylässä seuraavana vuonna ennätyksellään 71.00. Raimo Linden, Hannu Polvi ja Raimo Savinainen nähtiin Kalevan kisojen finaalikierroksilla, kunnes Harri Huhtala tuli seuraan 1976 ja aloitti 14 peräkkäisen vuoden mitaliputken. Se piti sisällään kahdeksan mestaruutta, joista viimeinen tuli Turusta 1989, lisäksi viisi hopeaa ja kolme pronssia.

Huhtalan vetäydyttyä moukariringistä Pyrinnön viestiä jatkoi Pasi Heikkilä, pronssimitaleilla Hämeenlinnassa 1988 ja Oulussa 1990 sekä hopealla Helsingissä 1991. Pasilta lensi kiekko läpi uran koko lailla samalla tasolla, nuorten EM-kisoissa jopa moukaria paremmin, sijoitusten ollessa seitsemäs ja yhdeksäs.

Tampereella lääkäriksi opiskellut Marko Wahlman jäähdytteli Pyrinnössä pronssimitalin verran, se tuli Lahden kisoista 2000. Tätä ennen Marko oli voittanut neljä mestaruutta ja kolme hopeaa porilaisseurojen edustajana. Markon jälkeen pyrintöläisistä Juho Saarikoski ja Joni Syrjälä on nähty finaalikierroksilla 2017 ja 2021.

Pettersson ja Eriksson HIFK:n tähdet, Tiainen valmensi LUM:iin ryhmän yli 70 metrin yltäneitä nuorukaisia

Kalevan kisojen alkuvuosikymmeninä, 1910- ja 1920-luvuilla, Johan Pettersson ja Erik Eriksson kahmivat Helsingin IFK:lle yhteensä 19 moukarimitalia. Petterssonin kolmesta mestaruudesta yksi tuli HIFK:lle, kaksi muuta HKV:lle.

Pariisin olympiakisoissa niukasti mitalikorokkeelta pudonnut helsinkiläispoliisi Eriksson edusti HIFK:ta läpi uransa ja voitti seitsemän Suomen mestaruutta. Hannus kuvaa Erikssonia rennon letkeäksi hyväksi keskittyjäksi, jonka pyhäkengissä heittämiselle ei Pariisin jälkeen enää naureskeltu. Himmeämmillä mitaleilla Pettersson kartutti HIFK:n tilastoa viiden hopean ja neljän pronssin verran, Erikssonin mestaruuksia täydensivät hopea ja pronssi.

37 vuotta Erikssonin viimeisen mestaruuden jälkeen Kauko Harlos teki visiitin seuraan, ja voitti Jyväskylän kisat 1965, joka on toistaiseksi seuran viimeinen mitalisija. Yli 70 metrin heittäjistä Parkanon Urheilijoiden Mika Laiho ylsi Kalevan kisojen pistesijoille neljästi, joista viimeinen, 1999 Seinäjoen seitsemäs sija HIFK:n edustusasussa.

27-vuotias Marco Kammer on 2018:sta lähtien heittänyt finaalikierroksilla nousujohteisesti joka vuosi. Toistaiseksi 72,24 noteerannut HIFK:iläinen oli neljäs sekä Lahdessa että Vaasassa, joten seuran miesten moukarimenestykselle voidaan odotella ilmeistä jatkoa.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kalevan kisojen moukarinäkyvyys puristuu toistaiseksi ajanjaksoon 1958-2002. Hyvähermoisena ja luotettavana kilpailijana tunnettu palomies Kalevi Horppu voitti Kalevan kisat 1958 Kouvolassa, 1960 Hämeenlinnassa, 1961 Mikkelissä, 1962 kotikentällä Lappeenrannassa ja 1963 Turussa. SE:tä hän paransi kolmesti, 1961 Pohjolan mestaruuskisoissa Oslossa ja seuraavana kesänä Ranska-ottelussa olympiastadionilla ja 1963 lopulta lukemiin 62.66 Unkari-ottelussa jälleen olympiastadionilla varmistaen samalla maaotteluvoiton Suomelle.

Uukuniemen Urheilijoiden kasvatti, Lappeenrantaan poliisiksi tullut olympiavoittaja Juha Tiainen vaihtoi maakunnan mahtiseuraan 1981, ja heitti vuosikymmenen kuluessa LUM:lle neljä mestaruutta, neljä hopeaa ja pronssin. Tiaisen kalevankisasaldo kasvattajaseuralleen oli kaksi mestaruutta, hopea ja pronssi. Lähtökohdiltaan ei mikään supernuori Tiainen teki syksystä 1974 lajivalmentajana tuolloin toimineen Taisto Polven valmennuksessa uskomattoman uran, jossa valtaisa harjoittelu ja tahdonvoima toivat kirkkaimman kruunun Los Angelesin Coliseum-stadionilla 6.8.1984. Edes olympiakisan alla iskenyt flunssa tai takkuisesti käynnistynyt loppukilpailu eivät estäneet nousua korkeimmalle palkintokorokkeelle.

Tiainen veti mukaansa ”oppipoikia”, ja valmensi heistä 70 metrin paremmalle puolelle lingonneita moukarimiehiä. Ahti Peiponen urheili 1980-luvun alkuvuosina, jäi haamurajasta 10 senttiä ja oli Kalevan kisojen pistesijoilla kolmesti. Esa Jantunen nousi komeaan tulokseen 76,02 sekä hopeakorokkeelle Oulussa 1990 ja Jyväskylässä 1992, jossa lisäksi Petri Mynttinen kiskaisi itsensä kahdeksanneksi. Toistaiseksi viimeisin LUM:n Kalevan kisoissa menestynyt moukarimies on Ilmari Verho, joka heitti 1999-2002 finaalikierroksilla joka vuosi.

Rinta-ahon ja Karjalaisen yhteistyöllä kirjoitettiin TöVe:n historiaa – Kotro ja Siltanen VU:n pistesampoja, Esa Paasonen, sekä Olkkosen veljekset Jouni ja Jukka Ristiinassa

Töysäläinen nuorukainen Arto Rinta-Aho innostui moukarinheitosta koulupoikana. Hänen uransa johti kymmeneen Kalevan kisaan, joista Lahti 1985, Vaasa 1986 ja Kuopio 1987 kantoivat finaalikierroksille. Olli-Pekka Karjalainen, jota Rinta-aho oli valmentanut aina lapsuusvuosista, kävi 17-vuotiaana Lappeenrannassa 1997 kokeilemassa miesten lekaa kuudennen sijan arvoisesti. Siitä käynnistyi polku, joka ei liene toistettavissa enää missään lajissa. Nykynäkymässä nuorten sarjan ”ikuinen” ME, 78,33, yleisen sarjan ”ikuinen” SE, 83,30, nuorten Euroopan ja maailmanmestaruudet, 15 peräkkäistä Kalevan kisojen voittoa ja 12 peräkkäistä Ruotsi-ottelun voittoa, pysyvät lyömättöminä yleisurheilun historiankirjoituksessa pitkään.

Viipurin Urheilijoiden ensimmäisen moukarimitalin toi Vihtori Kotro Kotkan kisoista 1921, ja seuran ainoan moukarikullan sivalsi Juho Siltanen neljä vuotta myöhemmin Viipurista. Lisäksi vuoteen 1937 mennessä kumpikin pyörähteli Kalevan kisojen ringeissä yhteensä seitsemän muun mitalin arvoisesti. 1940-luvulla mitalivuorossa olivat kiekkoa päälajinaan heittänyt Vilho Hänninen pronssillaan Vaasassa 1948 ja hienon uransa VU:n kilpailupaidassa päättänyt Sulo Heino seuraavan vuoden hopeallaan Kymissä. Tämän jälkeen vain Andreas Jäger on nähty finaalikierroksilla, seitsemäntenä Lapualla 1995.

1970-luvun alkupuoliskolla Ristiinan Urheilijoiden ikätoverit, SUL:n heittolajien päävalmentajana 1990-luvun alkuvuosina toiminut Esa Paasonen, sekä Olkkosen veljekset Jouni ja Jukka innostuivat heittolajeista, joista moukari nousi selväksi ykköseksi.

Paasonen kävi kuusi kertaa Kalevan kisoissa yltäen finaalikierroksille ja kuudenneksi Tampereella 1978. Jouni Olkkosen Kalevan kisauraan sisältyi 11 kilpailua, 1985 hän ylsi pronssille Lahdessa ja sijoille neljännestä kahdeksanteen yhteensä kymmenen kertaa. Ennätyksensä 71,86 hän sivalsi Kotkassa 1982. Myös kuula ja kiekko sujuivat yli 17 ja 52 metrin.

Kolmikon nuorin, Jukka Olkkonen lennätti rautapallon komeisiin lukemiin 74,82 Vesannolla 1990. Kalevan kisojen palkintokorokkeella, hopealla Jukka oli Kouvolassa 1982 ja Lahdessa. Pronssikorokkeella veljeksistä nuorempi seisoi Lappeenrannassa 1980, Porissa 1983, Vaasassa 1986, Helsingissä 1991 ja Mikkelissä 1993. Sijoilla neljännestä kuudenteen hän oli lisäksi yhdeksän kertaa.

IF VOMin pistepotti on Söderbergin – Seppäsen jaWahlmanin ”lekanjäljet” näkyvät, Idrottsklubben-32 Helsinki mahtuu kymppikärkeen

Idrottsföreningen VOM Vöyrin koko komean pistepotin toi David Söderberg. Kalevan kisoissa hänet nähtiin 21 kertaa, ja ennätyksensä 78,83 David heitti Lahden tunnetusti hyvästä ringistä heinäkuun alussa 2003. Parhaan iskunsa ja hyvän suoritusvarmuuden hän löysi uransa viimeisiksi vuosiksi. Kalevan kisojen neljän peräkkäisen voiton putki nähtiin Vaasassa 2013, Kuopiossa 2014, Porissa 2015 ja Oulussa 2016. Sitä ennen Davidille oli ojennettu kahdeksan hopeaa ja kolme pronssia. Nykyään ammatikseen valmentavan vöyriläisen hyvät vuodet näkyivät myös arvokilpailuissa, pistesijoina EM-Zûrichissa, MM-Pekingissä, EM-Amsterdamissa ja OK-Rio de Janeirossa 2014-1016.

Tuomas Seppäsen huimasta pistepotista kirjautuu 81 hänen nykyiselle seuralleen, Noormarkun Nopsalle. Porin Pyrinnölle hän ennätti kerätä niitä 33. Nopsan pisteistä 11 keräsi sittemmin Tampereen Pyrinnön Juho Saarikoski, joka ylsi finaalikierroksille 2012 Lahdessa ja 2013 Vaasassa, sekä pronssikorokkeelle Kuopiossa 2014. Sittemmin finaalikierroksille ovat lisäksi yltäneet Lahtisen veljekset, Ilmari ja Oskari.

Idrottsklubben-32 Helsinki profiloitui 1930- ja 1940-luvuilla myös moukarinheittäjien seuraksi. Ykkösmieheksi nousi Gösta Hannula joka 1934-1942 saalisti Kalevan kisoista kaksi jokaisen väristä mitalia. EM-kilpailuissa Pariisissa 1938 Hannula jäi neljännellä sijallaan puolisentoista metriä mitalista. Sotavuosina Hannulan tapaan kilpaillut Harald Lampinen nousi pronssikorokkeelle Helsingin kisoissa 1939 ja 1942. Finaalikierroksilla kahdeksan parhaan joukossa hänet nähtiin seitsemän kertaa.

Kalevan kisojen kymppikärjen pisteurheilijoista Marko Wahlman keräsi 79 pisteestään 70 Porin Yleisurheilun edustajana. Kalevan kisoissa Wahlman kilpaili 14 kertaa, kultaa hän huuhtoi Mikkelistä 1993, Lapualta 1995, Tampereelta 1996 ja Lappeenrannasta 1997. Hopeakorokkeella Marko seisoi kolmesti ja pronssilla kerran. Arvokilpailuissa ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri kilpaili kuudesti yltäen MM-Göteborgissa 1995 loppukilpailuun.

Komea kaikkien aikojen tilasto; 48 heittäjää yli 70 metrin, kymppikärki yli 76 metrin

Nykyaikaisen moukarinheiton alkupisteenä voidaan pitää sitä, kun 22-vuotias Heikki Kangas alkoi Taisto Polven valmennuksessa edistämään lajin SE:tä vauhdilla ja rikkoi 70 metrin rajan elokuun alussa 1973 (70,60). Nyt, kohta 52 vuotta myöhemmin, vähintään 70 metrin heittäjiä on 48, Savonlinnan Riennon Arttu Härkönen on tehnyt sen viimeisimpänä kuluvan kesän alussa kotikaupungissaan Savonlinnassa (70.,70). Heistä 72 metrin paremmalle puolelle on yltänyt 29, ja 74 metrin ylittäjiä on 20 sekä 76 metrin ylittäjiä kymmenen.

Kaikkien aikojen 10 parhaan tilasto mahtuu reiluun seitsemään metriin, Olli-Pekka Karjalaisen 83,30:sta Esa Jantusen 76,02:een. Kymppikärjen keskiarvo on 78,55, koko lailla Marko Wahlmanin, Harri Huhtalan ja David Söderbergin ennätysten tuntumassa.

Taitokorosteisena heittolajina moukariin erikoistutaan kohtalaisen varhain. Se näkyy kärkiheittäjien vain muitten heittolajien keskinkertaisissa tuloksissa, jos niitä ylipäätään on harrastettu. Kärkiheittäjien kehittymisaikataulu eriytyy kuitenkin paljon. 20 vuoden iässä normaaliväline on keskiarvoisesti lentänyt kärkikymmeniköltä 66,45, ja vaihteluväli nuorten ME-miehestä Karjalaisesta Jantuseen on lähes 22 metriä.

Nuorimpana ennätystulokseensa on yltänyt Aaron Kangas, 23-vuotiaana. Vanhimpina sen ovat tehneet Harri Huhtala ja Jukka Olkkonen, 32-vuotiaina. Keskiarvoisesti kärkikymmenikkö on saavuttanut ennätystuloksensa 27,2 vuoden iässä. Keskipituudeltaan tämä kohderyhmä on 186 senttiä, ja keskipainoltaan 107 kiloa. Myös antropometrian vaihteluväli on iso, Marko Wahlmanin 196/110:stä Esa Jantusen 179/88:aan. Tässäkin yhteydessä on syytä muistuttaa, että rotevat miesheittäjät ilmoittelevat usein kehonpainojaan nuoruusvuosiaan muistellen.

Moukarin kymppikärkeen on vuosikymmenten mittaan tunkeuduttu varsin tasaiseen tahtiin. 1980-luvulla Tiaisen ja Huhtalan jo edellisvuosikymmenellä käynnistynyt ”pitkä kilpajuoksu” vauhditti tilastoon kolme heittäjää, heidän itsensä lisäksi Esa Jantusen. 1990-luvulla oli Wahlmanin ja Mika Laaksosen vuoro, uuden vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen oli Karjalaisen, Söderbergin ja Albaniasta Suomeen muuttaneen Dorian Collakun ennätysaikaa, 2010-luvun kärkikymmenikön moukarimiehiä ovat Aaron Kangas ja Seppänen.

Teksti: Jarmo Mäkelä