Lampisen kiekko kaartoi ennätyslukemiin 57,55 Ikaalisissa

Viime vuoden Kalevan kisojen kiekonheiton mestaruuden vasta 18-vuotiaana voittanut Mico Lampinen paranteli ennätystään lukemiin 57,55 Ikaalisten aluekisoissa. Tulos on myös kauden kotimainen kärkitulos.

Kenttäurheilijat-58:aa edustavan heittäjän aikaisempi ennätys oli viime kesältä 57,29. Ikaalisissa kilpailupöytäkirjaan merkittiin myös 55- ja 53-metriset heitot, ja voittotulos syntyi viidennellä kierroksella.

Viime kesänä 201-senttinen heittäjälupaus otti kiekossa 19-vuotisten MM-kisoissa pronssia junioreiden kiekolla (1,75 kg) tuloksella 62,20. Lampinen on ikäluokkansa parhaimmistoa myös moukarinheitossa.

Ilmajoen Kisailijoiden Rami Kankaanpää oli Ikaalisten kisan kakkonen tuloksella 55,92. Hänen kaikki neljä hyväksyttyä heittoaan kantoivat päälle 54 metrin. Viime vuonna hän oli Suomen tilastoykkönen tuloksella 58,17.

Kolmanneksi Ikaalisissa heitti Juho Suominen, Piikkiön Kehitys, tuloksella 54,50.

Leveelahti kiekkoa 54,47, Väliharju pituudessa ennätykseensä 600

Naisten kiekossa Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti heitti 54,47. Tällä kaudella hän on heittänyt jo tuloksen 56,01 ja ennätys on 57,09.

Tampereen Pyrinnön Venla Väliharju teki pituudessa ennätyksensä 600 cm. Entinen ennätys koheni 13 sentillä, ja hyppysarjaan tuli myös toinen hyvä tulos 596. Kakkoseksi hyppäsi JKU:n Gia Reinholm tuloksella 595.

Ikaalinen

Aluekilpailut

Miehet,

Pituus: 1) Samuel Jussila NoormNo 714.

Kuula: 1) Mikko Toiviainen LoimJa 16,82, 2) Juho Tuominen PiikkKe 16,75.

Kiekko: 1) Mico Lampinen KU-58 57,55 (kkk), 2) Rami Kankaanpää IlmajKi 55,92, 3) Juho Suominen PiikkKe 54,50.

M17 korkeus: 1) Pekka Koskela KangKi 195.

Naiset,

100 m (+0,1): 1) Venla Vaittinen LempKiYU 12,14.

Pituus: 1) Venla Väliharju TampPy 600, 2) Gia Reinholm JyväskKU 595.

Korkeus: 1) Aino Aalto VehmU 173.

Kuula: 1) Vilma Kerälä   HämeenlTa 14.53.

Kiekko: 1) Helena Leveelahti VirtU 54,47, 2) Sanni Kuparinen JanakkJa 49,23.

Kaikki tulokset