Kultainen Juoksija -palkinto Espoon SM-hallien parhaalle seuralle

Suomalaisessa yleisurheilussa on kaksi legendaarista seurakilpailua ylitse muiden: Kalevan malja ja Kultainen Juoksija.

Vuodesta 1986 järjestettyä Kultainen Juoksija -seurakilpailua voidaan pitää perustellusti Kalevan maljan hiukan heikommin tunnettuna ”pikkuveljenä”. Ensi viikonloppuna Espoon SM-halleissa ”pikkuveli”, eli Kultainen Juoksija, jaetaan kilpailutapahtuman parhaalle seuralle jo 41. kerran.

Kultainen Juoksija-kilpailun voittajastatuksen ja kilpailun kiertopalkintona kulkevan nimikkopatsaan saa vuodeksi haltuunsa SM-hallien eniten yhteenlaskettuja sijoituspisteitä saavuttanut seura. SM-hallien jokaisessa virallisessa kilpailulajissa jaetaan pisteitä kahdeksalle parhaiten sijoittuneen urheilijan ja viestijoukkueen seuralle seuraavasti: 1. 9 p / 2. 7 p / 3. 6 p / 4. 5 p / 5. 4 p / 6. 3 p / 7. 2 p / 8. 1 p.

Kalevan malja ja Kultainen juoksija -seurakilpailujen tarkemmat säännöt löytyvät täältä: Seurojen pistekilpailut – Yleisurheilu.fi

Kaikkien aikojen menestynein SM-halliseura puolustaa viime vuoden voittoaan

Yhteensä yhdeksän seuraa on kyennyt voittamaan Kultainen Juoksija -seurakilpailun. Eniten voittoja on saavuttanut Jyväskylän Kenttäurheilijat  11 kertaa. Kilpailun muita voittajia ovat Turun Urheiluliitto 8, Oulun Pyrintö 6, Lahden Ahkera 4, Helsingin Kisa-Veikot 4, Tampereen Pyrintö 3, Turun Toverit 2, Lappeenrannan Urheilu-Miehet ja Kokkolan Veikot 1 kertaa.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden (JKU) voidaan perustellusti kuvata dominoineen Kultainen Juoksija -seurakilpailua vuodesta 2013 alkaen. Seura on voittanut viimeisestä 13 kilpailusta peräti 11. Tänäkin vuonna keskisuomalaisseura on varmasti yksi erittäin varteenotettava voittajakandidaatti. JKU marssittaa Espooseen erittäin laajan ja SM-tasolla menestymiseen kykenevän joukkueen huippuvireisen Heidi Salmisen, Alisa Virtasen, Elmo Lakan, Santeri Kuusiniemen, Ilari Mannisen, Konsta Alatuvan ja Eemil Helanderin johdolla.

Turun Urheiluliitto ja Tampereen Pyrintö kovimpina haastajina Espooseen

Kalevan maljan kärkipaikalta Espoon SM-halleihin saapuva Turun Urheiluliitto vaikuttaa olevan tällä hetkellä erittäin vahvassa iskussa kisassa kuin kisassa. Espoossa lajinsa voittokamppailuun onnistuessaan yltänevät esimerkiksi ottelijat Enni Virjonen ja Tarmo Savola sekä Jerry Jokinen ja Miika Lahtonen. Lisäksi Turulla on joukkueessaan pistepottia merkittävästi kartuttamaan kykenevä laaja urheilijakaarti, kuten ikätoverit Tommi Holttinen ja Eero Heinonen sekä nuorten SM-halleissa viime viikonvaihteessa loistaneet Alisa Launonen, Minttu Laurila ja Jonatan Heikkilä, joka uhitteli lauantaina Vaasassa peräti 60 metrin 17-vuotiaiden SE-aikaa ajallaan 6,80.

Vuonna 2024 Kultaisen Juoksija -seurakilpailun kotikisoissaan nimiinsä vienyt Tampereen Pyrintö saapuu Espooseen nimivahvalla joukkueella. Joukkueessa ovat mukana mm. kolmessa eri lajissa Espoossa kilpaileva Saga Vanninen, Reetta Hurske, Lotta Harala, Daniel Kosonen ja Urho Kujanpää sekä naiskorkeushyppääjät Ella Junnila ja Ella Mikkola, joka avasi kautensa viime viikonloppuna Vaasassa vaikuttavalla tavalla hyppäämällä tuloksekseen 188. Pistepottia kartuttanevat merkittävästi myös esimerkiksi Aleksi Savolainen, Venla Väliharju ja Vilma Itälinna sekä huippuvedossa olevat Konsta Kankainen ja Teemu Laurikainen, joka hyppäsi Vaasan nuorten SM-halleissa ennätyksekseen 210.

Turun ja Tampereen lisäksi Kultainen Juoksija -haastajiin on luettava mukaan ainakin SM-hallien järjestävä seura Espoon Tapiot, jonka riveistä löytyy aina vahvojen kilpakävelijöiden lisäksi muutama oman lajinsa yksi ennakkosuosikeista, kuten Aatu Kangasniemi ja Sara Keskitalo.

Kilpailutapahtuman päättävissä viesteissä on usein vielä paljon pelissä. Ennakolta kärkiseurojen urheilijarosterit vaikuttavat sen verran tasaisilta, että ei olisi mikään yllätys, mikäli vuoden 2026 Kultaisen Juoksijan ratkaisu nähdään vasta viestijuoksukilpailuissa.

SM-hallien kisasivut

Jarkko Finni

Urheilutoimenjohtaja, SUL

Kultainen Juoksija -seurakilpailun voittajaseurat 1986–2025:

1986 Turun Toverit

1987 Oulun Pyrintö

1988 Oulun Pyrintö

1989 Turun Urheiluliitto

1990 Turun Toverit

1991 Oulun Pyrintö

1992 Oulun Pyrintö

1993 Oulun Pyrintö

1994 Turun Urheiluliitto

1995 Turun Urheiluliitto

1996 Turun Urheiluliitto

1997 Turun Urheiluliitto

1998 Lappeenrannan Urheilu-Miehet

1999 Oulun Pyrintö

2000 Turun Urheiluliitto

2001 Lahden Ahkera

2002 Helsingin Kisa-Veikot

2003 Turun Urheiluliitto

2004 Lahden Ahkera

2005 Turun Urheiluliitto

2006 Kokkolan Veikot

2007 Lahden Ahkera

2008 Helsingin Kisa-Veikot

2009 Lahden Ahkera

2010 Helsingin Kisa-Veikot

2011 Tampereen Pyrintö

2012 Tampereen Pyrintö

2013 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2014 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2015 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2016 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2017 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2018 Helsingin Kisa-Veikot

2019 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2020 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2021 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2022 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2023 Jyväskylän Kenttäurheilijat

2024 Tampereen Pyrintö

2025 Jyväskylän Kenttäurheilijat