Kososella ja Tervolla tasapelitaisto moukarin mestaruudesta, voitto lopulta Kososelle

Naisten moukarinheitossa koettiin Kalevan kisoissa harvinainen tilanne, kun kovat kiistakumppanit Silja Kosonen ja Krista Tervo saivat sentilleen saman tuloksen 73,38.

Mestaruus kääntyi Kososelle, kun hänen toiseksi paras heittonsa oli pitempi, 73,01, Tervon 72,05:ttä vastaan. Pronssia otti Kauhajoen Karhun Suvi Niiranen tuloksella 70,15.

– Tiesin, että tiukka kisa tästä tulee, ja olemme päässeet useinkin lähelle toisiamme, mutta tällaista kisaa ei ole vielä vastaan tullut, Kosonen naureskeli tasatilannetta.

Parhaan tuloksensa Tervo teki toisella heittokierroksella, Kosonen kolmannellaan.

– Omat heittoni olivat ihan hyviä. En ole muutamaan viikkoon kisaillut, niin oli vähän sellaista hakemista. Mutta kyllä se sieltä taas löytyi, Kosonen kommentoi.

– Muutama heitto lähti pystyyn ja kolahteli ringin kautta. Sen kun saan kuntoon, niin ei ole isompaa ongelmaa. En ole huolissani kunnostani.

Turun Urheiluliiton heittäjä kilpailee seuraavan kerran Timanttiliigan kisassa Puolassa, jossa on mukana maailman moukarin kerma.

Tervolla ongelmia tekniikan kanssa

Karhulan Katajaisten Krista Tervolla oli vaikeuksia heittotekniikan kanssa. Tänään hän sai tuloksen vain kahdelle ensimmäisellä heitollaan, eilen karsinnassa finaaliin oikeuttava tulos syntyi vasta viimeisellä yrityksellä.

– Kalevan kisat ovat menneet minulta joskus aikaisemminkin extra-heikosti. Jossain takaraivossa se tunne taisi olla nytkin, mutta sitä suuremmalla syyllä olen suoritukseeni todella tyytyväinen, Tervo totesi, mutta hersyvän naurun säestyksellä.

Kaksi ensimmäistä heittoaan Tervo kertoi olleen kunnollisia, mutta sen jälkeen kun hän yritti laittaa kaiken peliin, jalat eivät toimineet riittävän hyvin.

Huumoriakin Tervon kilpailu sisälsi. Parilla sektorin yli kantaneella heitollaan hän meinasi kolauttaa heittovälineitä palauttavaa robottia.

– Kerran pyytelin jo robotilta anteeksi, kun meni niin lähelle. Ei minulla ollut tarkoitus sitä teloa, Tervo vitsaili.

Tervon seuraava kilpailu saattaa olla vasta Ruotsi-ottelu.

– Jonkun pienen kisan voin ennen sitä tuntuman vuoksi heittää.