Suomalaisten yleisurheiluseurojen hyvinvointikampanja Kansallinen Juoksupäivä järjestetään tänä vuonna lauantaina 16.5.2026. Tavoitteena on vahvistaa seurojen roolia juoksulenkkeilytoiminnan toteuttajana ja asiantuntijana sekä vahvistaa seurojen roolia paikallisena liikuttajana.
Tämän vuoden kampanjan pääpainona on laajentaa seurojen toteuttamien kampanja-aktivointien aikaikkunaa 8.-17.5.2026 väliselle ajalle. Viime vuonna Kansallisen Juoksupäivän aktivointeja toteutettiin 47 paikkakunnalla hyvin monipuolisesti.
Viime vuoden kampanjan tulokset rohkaisevat kiihdyttämään vauhtia tänä vuonna. Suomen Urheiluliiton liikuntatoimenjohtaja Samuli Vasala avaa kampanjan valtakunnallista mittakaavaa:
– Viime vuonna Kansallinen Juoksupäivän mainonta tavoitti noin 1,8 miljoonaa suomalaista. Seurojen toteuttamien aktivointien sosiaalisen median sisällöt tavoittivat 700 000 ja ansaitun median toimenpiteet noin 600 000 kontaktia. Tämä osoittaa yhteistyön ja yhteisen agendan merkityksen sekä voiman kun teemme yhdessä asioita. Nyt kaikki seurat mukaan!
Ilmoita oma tapahtumasi tapahtumakalenteriin
Kansallisen Juoksupäivän ytimessä on laaja valtakunnallinen voimannäyttö toteuttamalla paikallisia aktivointeja ja tapahtumia. Seura voi itse päättää itselleen parhaimman tavan toteuttaa Kansallisen Juoksupäivän aktivoinnin ja ilmoittaa tapahtuman Kansallisen Juoksupäivän tapahtumakalenteriin, johon markkinointi ohjataan.
Markkinointi kohdennetaan vain niille paikkakunnille, joissa tapahtumia ja aktivointeja on. Jokainen, pienikin aktivointi on tärkeä. Kansallisen Juoksupäivän aktivointi voi olla vaikka yhteislenkki, tekniikkaklinikka, lasten juoksutapahtuma, Cooperin testi, sinkkutreffit juosten tai vaikka juoksuteemainen lasten yleisurheilukoulun harjoituskerta, jolla rekrytoida uusia lapsia mukaan toimintaan.
Seurojen on hyvä aktivoitua NYT! Ilmoita tapahtumasi tänne: Suomisport
Seuroille ja tekijöille etäinfo ma 16.3. klo 16:00
Seuran oma aktivointi on hyvä keino aktivoida uusia tekijöitä mukaan toimintaan. Kansallisen Juoksupäivän aktivointi antaa valtakunnallisen viitekehyksen ja kansallisen merkityksen vastuuttaa seuratoimintaa uudelle henkilölle. Tarvitaan vain yhteislenkin vetäjä tai muuten innokas henkilö toteuttamaan aktivointi.
Seuratoimijoille, aktivointien vetäjille ja muille kiinnostuneille järjestetään etäinfo Kansallinen Juoksupäivä kampanjasta maanantaina 16.3. 16:00. Infossa esitellään tämän vuoden kampanjan toimenpiteet ja tuodaan esille muutamia esimerkkejä onnistuneista aktivoinneista.
Tule mukaan infoon Teamsilla ma 16.3. klo 16-17 täällä:
https://teams.microsoft.com/meet/32745223255958?p=L1l7V7cYeUQyfPZPFB
Kokoustunnus: 327 452 232 559 58
Tunnuskoodi: KR2H7RY2
Tervetuloa!
Lisätiedot:
Samuli Vasala
Liikuntatoimenjohtaja
samuli.vasala@sul.fi
044 358 6578

