Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo, 400 metrin aituri Hilla Uusimäki, moukarinheittäjä Henri Liipola ja seiväshyppääjä Urho Kujanpää ovat valmiita Kalevan kisojen mestaruustaistoon Espoon Leppävaarassa. Heidän lajinsa käydään lauantaina ja sunnuntaina.
Urheilijat esiintyivät perjantaiaamuna perinteisessä henkivakuutusyhtiö Kalevan mediatilaisuudessa. Kaleva on toiminut Kalevan kisojen sponsorina jo vuodesta 1909 lähtien, eli 116 vuotta, mikä on ainutlaatuista yhteistyötä maailmankin mittakaavassa.
Etelätalo palaa heittopaikalle
Viime vuoden mestari Lassi Etelätalo avaa kautensa vasta nyt Kalevan kisoissa, kun keväällä vaivannut kylki- ja selkävaiva on estänyt kilpailuheitot tähän saakka. Etelätalo ennätti jo pohtia, onko hän kisoissa mukana urheilijana vai mittamiehenä.
– Huomenna lauantaina aloitan karsinnoissa urheilijana. Sunnuntain finaalista en vielä tiedä, tulenko mittamieheksi vai heittäjäksi, Etelätalo vitsaili.
Kevään vaivat olivat sitkeitä, mutta samoja oireita Etelätalo on kokenut urallaan aikaisemminkin.
– Ei vaan meinannut lähteä pois. Ei ole hyvä heittää, jos on kipuja. Mutta viimeiset viikot ovat menneet paremmin, ja toiveitta on, että paikat kestävät jo useammankin päivän heittämisen.
Joensuulainen on tunnettu arvokisojen miehenä.
– Eikös se ole ideakin, että heitetään paremmin isoissa kisoissa kuin piirin tasolla.
Suomalaista keihäänheittoa on kuopattu huipputulosten puutteessa maanrakoon kesän aikana.
– Tietysti on ollut parempiakin kausia keihään tasossa. Mutta muihin suomalaisiin yleisurheilulajeihin verrattuna miesten keihäässä on tälläkin hetkellä useampikin MM-kisoihin valintakelpoinen urheilija, Etelätalo muistuttaa.
Viime vuonna Vaasan Kalevan kisoissa viisi miestä heitti yli 81 metriä, ja Etelätalo otti mestaruuden hyvällä 84,67-tuloksella. Samaan voidaan päästä aivan hyvin tänäkin vuonna.

Naisten pitkät aidat jännittävä laji
Naisten 400 metrin aidat on noussut yhdeksi tasokkaimmista lajeista Suomen yleisurheilussa. Espoon Leppävaarassa lajin kärkinimet Hilla Uusimäki, Kristiina Halonen, Viivi Lehikoinen, Aada Aho ja Heidi Salminen ovat ensimmäistä kertaa yhdessä samalla starttiviivalla.
Kauden kärkitulosta pitää hallussaan Uusimäki viikko sitten juoksemallaan ajalla 54,94. Hyvän kehityksen innostamana hänelle povaillaan jo Lehikoisen nimissä olevan SE– tuloksen 54,40 kaatamista.
– Tästä eteenpäin jokainen sekunnin kymmenys on entistä pitempi, Uusimäki toteaa realistisesti.
Hyviä tavoitteita hänellä on edessään muitakin.
– Tokion MM-kisojen suora tulosraja on 54,65. Sen jälkeen ei tarvitsisi rankingin tilannetta seurata.
Naisten 400 metrin aitojen alkuerät juostaan huomenna lauantaina ja finaali sunnuntaina.
Myös miesten aitakisaa voidaan odottaa mielenkiinnolla, kun tuore SE-juoksija Antti Sainio pääsee irti.
Liipola sähköisti moukaririnkiä
Henri Liipola herätteli viikko sitten Tampereen Motonet GP:ssä Suomen moukarimiehiä kiivaampiin tuloksiin kauden kärkituloksella 75,39. Se jäi miehen ennätyksestä vain kahdeksan senttiä.
Viime vuonna hänelle jäi käteen vain kuudes sija, kun mestaruuden otti Tuomas Seppänen 73 metrin tuloksella.
Helpolla ei Liipola pääse mestaruutta kuitenkaan pokkaamaan, vaikka hän nyt suosikki onkin.
– Aaron Kangas on aina hyvässä kunnossa, kysymys on vain siitä, kuinka hän onnistuu aina kisoissa. Tuomas Seppänen on vahva viimeisillä kierroksilla, Liipola pohti vastustajiensa tilannetta.
Myös nuori Max Lampinen voi olla yllätysvalmis. Kaksi viikkoa sitten hän oli alle 23-vuotisten EM-kisoissa hienosti viides 70 metrin tuloksella.
Liipola on vaihtanut tälle kaudelle tekniikkaansa.
– Lähden pyörähdyksiini kantapäillä, mikä on aika epätavallista tämän kokoiselle kaverille. Ison jalkani takia aloin käyttää kahta numeroa pienempiä heittokenkiä, jotka antavat ringissä pyörimiseen enemmän tilaa, Liipola kertoi pienellä huumorilla sävyttäen.
Kujanpää uskoo kehitykseensä
Urho Kujanpää on miesten seipään suosikki. Reilu kuukausi sitten hän säväytti Madridissa Euroopan joukkuemestaruuskisoissa tuloksella 570, ja sama hyppyvire on huulilla nytkin.
– Madridissa homma näytti hyvältä. Yritän jatkaa siitä korkeammalle.
Tavoitteistaan Kujanpää totesi:
– Riman päällä on aina tilaa. SE-korkeus 582 (Jani Lehtonen 1993) on aivan haarukassa ja mahdollinen. Se olisi kansainvälisesti jo kovaa tasoa, vaikka edellä onkin kaksi huippumiestä, Kujanpää kertoi ja viittasi Ruotsin Armand Duplantisiin (628) ja Kreikan Emmanouíl Karalísiin (601).
