Yhdysvaltain Jordan Anthony tuli MM-kilpailujen miesten 60 metrille maailmantilaston ykkösenä ajalla 6,43 ja pudotti sen MM-finaalissa sen 6,41:een, millä hän peittosi 100 metrillä olympiahopeaa juosseen Jamaikan Kishane Thompsonin, joka heittäytyi toiseksi ennätyksellään 6,45.
– Puhuin ennen välierää Bromellin valmentajan kanssa. Sanoin hänelle, että kun Trayvon määrää tahdin omassa juoksussaan, ja minä seuraan häntä. Kun näin hänen juoksevan välierissä 6,42, ajattelin: Okei, nyt minun täytyy juosta nopeammin, Anthony kertaili miten henkinen lataus finaaliin syntyi.

Yhdysvaltain kokenut Trayvon Bromell oli kolmas samalla ajalla Thompsonin kanssa. Kaksikon eroksi maalikamera kertoi vain yhden sekunnin tuhannesosan. Maailmanmestaruutta puolustanut Britannian Jeremiah Azu juoksi välierissä ennätyksensä 6,45 ja oli kovatasoisen finaalin neljäs ajalla 6,46.

Mahutshih sai energia ukrainalaisfanien kannustuksesta
Naisten korkeushypyssä päädyttiin erikoiseen asetelmaan, kun Australian Nicola Olyslagers, Serbian Angelina Topić ja Ukrainan Julia Levtshenko ylittivät kaikki korkeudet 199:een asti ilman pudotuksia, mutta kukaan kolmikosta ei ylittänyt 201:een kohotettua rimaa.
Se tarkoitti, että palkintopallille nousi kolme hopeamitalistia. Mestaruuden voittanut Ukrainan Jaroslava Mahutshih ylitti ainoana 201. Hän päätti kilpailun yrityksiin hänen omissa nimissään olevasta maailman parhaasta hallituloksesta 206.
Mahutshih voitti hallikauden maailmanmestaruuden toistamiseen. Hän muisteli, että vuoden 2021 Toruńin EM-halli olivat alkusoittoa menestykselle, joka on tuonut olympia- ja MM-kultaa ja EM-titteleitä halli- ja ulkokilpailuista.
– Minun yleisen sarjan menestykseni alkoi täältä, mutta se ei nyt ollut mielessä. Tänne muutti paljon ukrainalaisia, kun sota alkoi, mutta olin silti todella yllättynyt, kun huomasin, kuinka paljon täällä oli ukrainalaisia faneja minua kannustamassa, Mahutshih sanoi.
– Se toi energiaa ja motivoi nostamaan rimaa vielä sen jälkeen, kun olin varmistanut mestaruuden. Yritin tehdä uuden kisaennätyksen. Se oli lähellä, mutta ei tällä kertaa ylittynyt.

Andy Díaz Hernández uusi mestaruuden
Italian Andy Díaz Hernández vei miesten kolmiloikan mestaruuden vakuuttavasti ensimmäisellä yrityksellään, joka kantoi 17,47 ja jäi hänen ainoaksi onnistuneeksi hypykseen. Kilpailu oli vasta Díazin tämän kauden toinen.
– Halusin voittaa täällä, mutta en ollut varma, pystyisinkö siihen. Koko hallikauteen vaikutti vuoden tullut vamma. Tein lopullisen päätöksen kilpailla näissä kisoissa vasta sen jälkeen, kun olin pärjännyt enemmän tai vähemmän hyvin kansallisissa mestaruuskilpailuissa, Diaz sanoi.
Díazin voittotulos on maailman tämän kauden kärkitulos. Hän voitti hallikauden maailmanmestaruuden myös viime talvena.
– Vaikka en ollutkaan parhaimmillani, olen erittäin iloinen, että pystyin puolustamaan mestaruuttani. Viime viikolla tunsin oloni paremmaksi, joten pystyin tekemään päätöksen tulla tänne. Seurasin myös kaikkia kilpailijoitani kauden aikana ja näin, ettei taso ollut kovin vahva tänä talvena, Diaz totesi.
Jamaikan Jordan Scott oli toinen loikittuaan 17,33 ja Algerian Yasser Mohammed Triki kolmas tuloksella 17,30.

Simon Ehammer johtaa seitsenottelua
Sveitsin Simon Ehammer johtaa miesten seitsenottelua ensimmäisen päivän jälkeen pistein 3698. Ehammer juoksi 60 metrillä ennätyksellä 6,69, ponnisti pituutta loistavasti 815, työnsi kuulaa 14,87 ja ylitti korkeushypyssä 202. Mikäli toinen päivä onnistuu, hän on 6500 pisteen vauhdissa.
Yhdysvaltain Kyle Garland on toisena. Pisteitä hänellä on 3660 ja eroa kärkeen 38 pistettä. Garlandin tulosarja oli: 6,93, 758, 16,21 ja hänen bravuurilajissaan korkeushypyssä 214, joka toi hänelle lajivoiton. Ehammer voitti kaksi ensimmäistä lajia.
Kolmantena kilpailussa on Yhdysvaltain Heath Baldwin pistein 3510. Hänen tuloksensa olivat 6,97, 734, 15,86 ja 208.
Ruotsin Samuel Pihlström voitti miesten 1500 metrin alkueränsä hitaan alkuvauhdin jälkeen pitkällä kirillä. Pihlströmin aika oli 3.43,38. Erässä toiseksi sijoittui viimekesäinen maailmanmestari Portugalin Isaac Nader.
TORUŃ (POL) 20.3.2026 MM-hallikilpailut, 1. päivä
Finaalit:
Miehet,
60 m: 1) Jordan Anthony Yhdysvallat 6,41 (kk), 2) Kishane Thompson Jamaika 6,45, 3) Trayvon Bromell Yhdysvallat 6,45 (ve. 6,42), 4) Jeremiah Azu Britannia 6,46 (ve. 6,45), 5) Emmanuel Eseme Kamerun 6,58 (ve. 6,52), 6) Taymir Burnett Hollanti 6,61 (ve. 6,56), 7) Bryan Levell Jamaika 7,69 (loukk. / ve. 6,53), Simon Verherstraeten Belgia keskeytti (ae. 6,53).
3-loikka: 1) Andy Díaz Italia 17,47 (kk), 2) Jordan Scott Jamaika 17,33, 3) Yasser Triki Algeria 17,30, 4) Lazaro Martínez Kuuba 17,14, 5) Jonathan Seremes Ranska 16,93, 6) Almir dos Santos Brasilia 16,92, 7) Andrea Dallavalle Italia 16,90, 8) Amath Faye Senegal 16,76.
Naiset,
Korkeus: 1) Jaroslava Mahuchikh Ukraina 201, 2) Nicola Olyslagers Australia 199, 3) Angelina Topić Serbia 199, 4) Yuliia Levchenko Ukraina 199, 5) Maria Żodzik Puola 193, 6) Louise Ekman Ruotsi 193, 7) Eleanor Patterson Australia 193, 8) Imke Onnen Saksa 189.
Kuula: 1) Chase Jackson Yhdysvallat 20,14, 2) Sarah Mitton Kanada 19,78, 3) Axelina Johansson Ruotsi 19,75 (Ruotsin ennätys), 4) Jessica Schilder Hollanti 19,54, 5) Yemisi Ogunleye Saksa 19,46, 6) Fanny Roos Ruotsi 18,96, 7) Abria Smith Yhdysvallat 18,86, 8) Auriol Dongmo Portugali 18,82 … 13) Emilia Kangas Suomi 17,05. – (Kangas 17,05, x, 16,85).
Alkukilpailut:
Miehet,
60 m, alkuerät: … 27-28) Riku Illukka Suomi 6,64. – (Illukka oli 5. erän 5:s.)
Naiset,
400 m, alkuerät: … 2) Mette Baas Suomi 51,42 (lyhyiden ratojen SE, ent. 51,65 Baas 1.2. Karlstad). – (Baas voitti 5. erän.)
400 m, välierät: … 13) Mette Baas Suomi 52,36. – (Baas oli 4. erän 4:s.)



