Seuroilla on tänäkin vuonna mahdollisuus tukea talouttaan Kunniakierros-tapahtuman avulla. Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton (SUL) ja sen jäsenseurojen järjestämä liikuntatapahtuma, jossa kerätään rahaa lasten ja nuorten urheilun hyväksi. Seurat voivat ilmoittautua Kunniakierrokseen maaliskuun loppuun mennessä. Ilmoittautumisen jälkeen jaetaan keräyslomakkeita seuran urheilijoille ja muille toimijoille.
Kunniakierrokselle osallistuva kerääjä hankkii tukijoiksi yksityishenkilöitä tai yrityksiä. Pienin tukisumma on 15 euroa. Tukimaksu voi olla kertamaksu, tai kierrosmaksu, jolloin tukisumma määräytyy liikuttujen kierrosten mukaan. Tukijoita voi olla kuinka monta tahansa.
– Kunniakierros on riskitön tapa kerätä rahaa urheilulle. Kulut ovat pienet. Ihmiset lähtevät helposti mukaan, kun on kyse lasten liikunnasta. Lasten ja nuorten liikkumisella on suuri vaikutus myös tulevaisuuden huippu-urheiluun, Kunniakierroksesta SUL:ssa vastaava Ilpo Koponen sanoo.
Laskutustiedot kerätään keräyslomakkeilla tai älypuhelimella käyttäen Kunniakierros-applikaatiota. Seurat tallentavat tiedot laskutusjärjestelmään ja hallinnoivat laskutusta. Laskut lähetetään sähköpostitse tai paperikirjeenä. Tukimaksuja ei voi maksaa käteisellä rahalla.
– Kannattaa käyttää hyväksi omaa suhdeverkostoaan. Tärkeintä on se, että uskalletaan kysyä. Ei tässä menetä kasvojaan, vaikka joku kieltäytyisikin, Koponen painottaa.
Seura saa kerätyistä rahoista vähintään 80 prosentti
Seurat tarvitsevat varoja esimerkiksi välineisiin, kerhojen ja leirien järjestämiseen, ohjaajien ja valmentajien kouluttamiseen sekä harjoitus- ja kilpailumaksuihin.
– Kaikkiin näihin on mahdollista löytää tukea Kunniakierroksella, Koponen sanoo´.
Kunniakierros on parhaimmillaan myös koko seuran eri jaostojen yhteinen liikuntatapahtuma ja hyvä kestävyysharjoitus. Perinteisesti ja useimmiten Kunniakierroksella juostaan tai kävellään tunnin ajan urheilukenttää ympäri. Tapahtuma voidaan järjestää myös esimerkiksi viestijuoksuna, Cooperin testinä tai maastojuoksuna.
Seura saa kerätyistä rahoista vähintään 80 prosenttia. Vähintään 10 000 euron potista seuralle jää 85 prosenttia ja vähintään 30 000 euron saaliista 90 prosenttia.
Kunniakierros-tapahtumia voidaan järjestää keväällä, kesällä ja syksyllä.
—Kevät on parasta aikaa rahojen keräämiseen. Silloin on yleisurheilutapahtumien puolesta enemmän aikaa kuin kesällä ja Kunniakierrosta voidaan markkinoida myös kouluille, Koponen sanoo.
Vuonna 2025 Kunniakierroksella kerättiin koko Suomessa yhteensä 372 000 euroa.
—Tänä vuonna tavoitteena on 400 000 euroa. Hyvältä näyttää. Uskon, että seurat lähtevät mukaan entistäkin paremmin, Koponen kertoo.

IF Raseborg Lignellin johdolla 2025 paras kerääjä
Läntisellä Uudellamaalla toimiva IF Raseborg oli viime vuonna Kunniakierroksen ykkönen 33 858 eurolla. IF Raseborgin Glenn Lignell on kerännyt tänä vuonna jo hulppeat 13 660 euroa, vaikka tapahtuma on hädin tuskin vielä päässyt kunnolla alkamaan. Lignell on kerännyt tukimaksuja IF Raseborgille ja myös Raaseporissa toimivalle IF Bromarf-Pojkarna -seuralle.
—Aloitin hyvissä ajoin heti loppiaisen jälkeen. Meillä on ensimmäinen Kunniakierros 1.6. Tammisaaressa ja toinen 8.9. Karjaalla. Syyskuun Kunniakierros on osa Karjaan uuden urheilukentän avajaistapahtumaa ja Karjaan 700-vuotisjuhlia, Lignell kertoo.
Muun muassa keihäänheittäjä Oliver Helanderia valmentanut Lignell on kerännyt rahaa Kunniakierrokseen jo 1980-luvulta lähtien. Hän on Suomen kaikkien aikojen tilastossa kuudentena 205 000 eurolla.
Lignell keräsi rahaa viime vuonna 17 000 euroa. Sitä enemmän keräsi koko Suomessa IF Raseborgin lisäksi vain kolme muuta seuraa. Noin 30 000 asukkaan Raaseporissa käydään kovaa kilpailua euroista, sillä kaupungissa urheillaan huipputasolla myös muun muassa käsipallossa ja jalkapallossa.

”Kun tukijat on kerran hankittu, heidät saa mukaan uudestaan suhteellisen pienellä vaivalla”
Vuonna 2008 perustetussa IF Raseborgissa on tehty töitä tinkimättömän ahkerasti yleisurheilun hyväksi. Seuran urheilijat ovat osallistuneet Kunniakierrokseen kiitettävästi sekä kerääjinä että juoksijoina. Suurin osa Kunniakierroksen tukijoista on niin sanottuja vakioasiakkaita, jotka ovat olleet mukana tapahtumassa jo vuosikausia.
– He kokevat oman paikkakuntansa urheiluseuran tukemisen tärkeäksi. Kun tukijat on kerran hankittu, heidät saa mukaan uudestaan suhteellisen pienellä vaivalla. Toki jokaiselta pitää kysyä lupa joka vuosi erikseen, Lignell muistuttaa.
– Luonnollisesti osa vanhoista tukijoista joutuu joskus lopettamaan ja tilalle tulee uusia, Lignell jatkaa.
IF Raseborgilla on niin sanottuja tarratukijoita. Ne ovat yrityksiä, jotka maksavat vähintään 300-400 euroa ja saavat sitten logonsa keräyslistoihin.
Lignell pitää Kunniakierrosta seuroille oivana rahasampona.
– Jo 10 000 euron bruttokeräystuloista seura saa 85 prosenttia. Sellaista katetta saa harvoin mistään puffetin myynnistä. Viime vuonna vain 11 seuraa keräsi 10 000 euroa. Sellaisia seuroja soisi olevan vähintään 30, Lignell sanoo.
TOP10 Kunniakierroksen kaikkien aikojen parhaat kerääjät seurat 1982-2025
1) IK Falken 1 449 747 euroa, 2) Pyhäselän Urheilijat 776 379, 3) Kristiinan Urheilijat 757 933, 4) IF Nykarlebynejden 742 702, 5) IF Drott 590 603, 6) IF Åland 565 891, 7) IF Raseborg 493 862, 8) Ikaalisten Urheilijat 486 530, 9) IF Kraft 484 297, 10) Nurmijärven Yleisurheilu 461 405.
TOP10 Kunniakierroksen kaikkien aikojen parhaat kerääjät henkilöt
1) Matti Mäki-Reinikka Seinäjoen Seudun Urheilijat 452 530 euroa, 2) Kyösti Kakkonen Pyhäselän Urheilijat 372 408, 3) Raimo Stenvall Keski-Uudenmaan Yleisurheilu 259 005, 4) Rita Mattsson IF Åland 227 601, 5) Allan Zittra IK Falken 223 607, 6) Glenn Lignell IF Raseborg ja IF Bromarf-Pojkarna 205 156, 7) Kalle Mäkelä Ikaalisten Urheilijat 198 958, 8) Paavo Teräväinen Nurmijärven Yleisurheilu 197 696, 9) Juhani Riski Kristiinan Urheilijat 188 316, 10) Mauri Jokiranta Teuvan Rivakka 170 906.
Lue lisää: Kunniakierros

