Hautalan perhe voittovauhdissa Floridassa

Ex-maajoukkuejuoksija Ville Hautalan juoksijaperhe napsi voittoja Boca Ratonin 5 kilometrin maantiekilpailussa Floridassa. Hautalat ovat Floridan auringossa treeni- ja lomamatkalla.

Wilho Hautala, 17, voitti kilpailun ajalla 16.16. Hän karkasi muulta juoksijajoukolta matkan puolivälissä.

- Vedin yhden tonnin noin kolmeen minuuttiin, siinä muut jäivät. Viimeisen kilometrin juoksin sitten kevyemmin voittoa varmistellen. Aikainen herätys, viiden jälkeen aamulla vaikutti hieman. Muuten juoksu tuntui aika helpolta, Hautala totesi.

Lahden Ahkeraa edustavat Hautalat olivat kärjessä muissakin sarjoissa. Maileri Janna Hautala, 19, voitti naisten sarjan juostuaan napakan treeniviikon päätteeksi ensi kertaa 5 kilometriä alle 20 minuutin ajalla 19.53. Sarjansa voittivat myös Walte, 15, ja Wäinö, 13, Hautala ajoin 17.31 ja 19.00.

- Tarkoitus on juosta eri puolilla Floridaa vielä 2-3 kilpailua, Ville Hautala kertaili perheen suunnitelmia.

Tuloksia