Lotta Harala jatkoi hallikauden hyviä juoksujaan Madridin kansainvälisten kisojen 60 metrin aidoissa perjantaina. Harala oli finaalissa neljäs ajalla 7,99 juostuaan alkuerissä 8,01.
Edellisessä kilpailussaan tiistaina Tshekin Ostravassa Harala juoksi ennätyksensä 7,94.
Madridin kilpailun voitti Ranskan Laeticia Bapte ajalla 7,90. Voitto ratkesi vasta maalikamerakuvan tarkastelun jälkeen. Toiseksi sijoittui Yhdysvaltain Alaysha Johnson, joka hävisi voiton sekunnin tuhannesosilla.
– Aika sellaiset perusjuoksut, perustekemistä. Nyt tässä on tulossa parin viikon treenipätkä, jonka aikana voin laittaa kuntoon niitä juoksun osa-alueita, jotka eivät toimi vielä parhaalla tavalla, Harala sanoi.
Kuntoaan maaliskuisiin MM-halleihin tähtäävä Harala oli tyytyväinen Ostravan ja Madridin kisaturneen kokonaisuuteen.
– Olin hyvin palautunut jo torstaina ja tein tosi hyvän valmistavan harjoituksen tähän kisaan. Palautumiskyky on minulla nykyään parempi mitä viime vuosina jo ihan sen takia, että olen saanut säärivamman jälkeen hyviä ehjiä vuosia, Harala totesi.
Harala: Ensimmäisen aidan ylitys fokuksena treenijaksolla
Mihin nyt alkavalla kahden viikon treenijaksolla keskityt?
– Ensimmäisen aidan ylitykseen ja siihen, että pääsisin siitä jatkamaan hyvässä asennossa ja hyvällä rytmillä niin, että pääsisin siihen hyvään imuun, Harala sanoi.
– Eka aitaväli on nyt vähän liian hidas, ja juoksu putoaa vähän niin sanotusti reidelle. En pääse parhaaseen imuun heti juoksun alusta saakka. Se on yleensä minun vahvuus, mutta tällä kaudella se ei ole toiminut niin hyvin.
Kreete Verlin oli Madrisissa kolmas Viron ennätyksellä 7,96. Edellinen Viron ennätys oli Verlinin Ostravassa juoksema 8,03.
Attaoui hätyytteli 1000 metrin halli-ME:tä, kauden kärkitulokset miesten kuulassa ja naisten pituudessa
Illan päätöslajissa 1000 metrillä Espanjan Mohamed Attaoui tähtäsi ME-aikaan (2.14,20), mutta joutui tyytymään Euroopan ennätykseen 2.14,52.
Kaksi muutakin kauden maailman kärkitulosta nähtiin, kun Yhdysvaltain Jordan Geist voitti kovatasoisen kuulakisan tuloksella 22,04, ja Portugalin Agate De Sousa hätyytteli naisten pituudessa 7 metrin rajaa 697 kantaneella hypyllään. Hänen kaksi muutakin hyppyä kantoivat pitkälle, 686 ja 676.
Miesten 60 metrin aidoissa Espajan Enrique LLopis teki huippuajan 7,45, joka on myös Espanjan ennätys.
Madrid, Espanja
Kv. hallikilpailut, World Indoor Tour Gold Madrid
Miehet,
60 m: 1) Ali Al Balushi Oman 6,53, 2) Yenns Reynold Fernandez Kuuba 6,56, 3) Eugene Amo-Dadzie Iso-Britannia 6,59.
1000 m: 1) Mohamed Attaoui Espanja 2.14,52 (Euroopan ennätys), 2) Mariano Garcia Espanja 2.16,40, 3) Adrian Ben Espanja 2.16,80.
3000 m: 1) Tshepo Tshite Etelä-Afrikka 7.39,11, 2) Valentin Soca Uruguay 7.39,91, 3) Getnet Wale Etiopia 7.39,98.
60 m aj: 1) Enrique LLopis Espanja 7,45 (NR), 2) Lorenzo Ndele Simonelli Italia 7,50, 3) Jamal Britt Yhdysvallat 7,51.
Kuula: 1) Jordan Geist Yhdysvallat 22,04 (kk), 2) Rajindra Campbell Jamaika 21.94, 3) Roger Steen Yhdysvallat 21,88
Naiset,
400 m: 1) Lieke Klaver Hollanti 51,26, 2) Blanca Hervas Espanja 51,59, 3) Mercy Adongo Oketch Kenia 52,25.
B-erä: 1) Sofia Lavreshina Portugali 52,07, 2) Gabby Scott Puerto Rico 52,89, 3) Daniela Fra Espanja 53,25.
800 m: 1) Audrey Werro Sveitsi 2.00,68, 2) Nigist Getachew Etiopia 2.00,76, 3) Clara Liberman Ranska 2.01,54.
B-erä: 1) Rocio Arroyo Espanja 1.59,97, 2) Lore Hoffmann Sveitsi 2.00,69, )3 Maeliss Trapeau Ranska 2.01,68.
1500 m: 1) Birke Haylom Etiopia 4.02,37, 2) Nadia Battocletti Italia 4.03,59, 3) Saron Berhe Etiopia 4.04,39.
3000 m: 1) Birke Haylom Etiopia 4.02,37, 2) Nadia Battocletti Italia 4.03,59, 3) Saron Berhe Etiopia 4.04,39.
60 m aj: 1) Laeticia Bapte Ranska 7,90, 2) Alaysha Johnson Yhdysvallat 7,90, 3) Kreete Verlin Viro 7,96, 4) Lotta Harala Suomi 7,99, 5) Giada Carmassi Italia 8,00, 6) Elisa Di Lazzaro Italia 8,10.
Pituus: 1) Agate De Sousa Portugali 697 (kk), 2) Khaddi Sagnia 667, 3) Irati Mitxelena Espanja 662.
Korkeus: 1) Charity Hufnagel Yhdysvallat 196, 2) Maria Zodzik Puola 194, 3) Solene Gicquel Ranska 188, 4) Marija Vukovic Montenegro 188.

