Fourie aitoi kauden kärkiajan Potchefstroomissa – Meuwlyn opeille kiitosta

Marione Fourie juoksi 100 metrin aitojen kevään kärkiajan 12,67 Hezekiel Sepeng Invitational -kilpailussa Potchefstroomissa Etelä-Afrikassa. Myötätuulta ei eteläafrikkalaisen aiturin juoksussa ollut apuna. Tuulimittarin lukema oli –0,2 metriä sekunnissa.

Laurent Meuwlyn valmennukseen siirtyneelle Fourielle, 23, kilpailu oli kauden toinen. Hän avasi kauden ajalla 12,80 maaliskuussa. Potchefstroomin juoksu oli Fourielle lupauksia antava.

– Oli vähän niin kuin olisi ollut ”vakionopeudensäädin” päällä. Siitä tiedän, että parempia aikoja on luvassa, Fourie tuumi etelä-afrikkalaismediassa.

Fourie juoksi toissa vuonna Hengelossa Etelä-Afrikan ennätyksen 12,49. Viime kesänä hyvin alkanut kausi pysähtyi toviksi Hengelossa, kun Fourie juoksi 12,60, mutta kaatui heti maaliin jälkeen ja teloi olkapäätään, niin että se vaati leikkaushoitoa ja viikkojen kuntouksen.

Tokion MM-kisoissa Fourie kuitenkin pystyi juoksemaan, mutta MM-urakka päättyi epäonniseen haveriin ja hylkäykseen välierissä seitsemännelle aidalle. Kauden jälkeen Fourie aloitti yhteistyön Meuwlyn kanssa.

– Olen todella tyytyväinen. On korjattu monia asioita harjoittelussa ja muutenkin, Fourie kiitteli valmentajaansa.

Potchefstroomin kisan muissa lajeissa Botswanan 19-vuotias Justice Oratile voitti 400 metriä ennätyksellään 44,61. Aiempi ennätys oli maaliskuussa juostu 44,62, mutta ennen kuluvaa kautta sprintterin oma ennätys oli 45,29. Kehitys on ollut reipasta.

Naisten 400 metrillä Bahrainin aituri Kemi Adekoya, 33, kukisti Etelä-Afrikan Marlie Viljoenin sekunnin sadasosalla ajalla 51,68.

Miesten 400 metrin ME:n haltija Wayde Van Niekerk, 33, voitti 100 metrin eränsä ajalla 10,17 (+0,2).  Hän on tällä kaudella juossut matkan 10,13 ja parhaimmillaan yhdeksän vuotta sitten 9,94. 100 metrillä kärkiajan teki omansa eränsä ajalla 10,13 (+0,3) voittanut Etelä-Afrikan Bradley Nkoana. 

Pituushypyn ex-maailmanmestari Luvo Manyonga, 34, ponnisti voiton tuloksella 798, ja olympiamitalisti Jo-Ane Du Plessis voitti keihäänheiton numeroin 57,54.

Share post