Eriksson mailin halli-SE:n kimppuun Globenissa

Eriksson viides

Sandra Eriksson aikoo kaataa mailin halliratojen Suomen ennätyksen Tukholman Globenissa ensi viikolla. IK Falkenin juoksija nähdään myös Tampereen SM-halleissa kuluvan kuun lopulla.  Portlandin maaliskuisissa MM-halleissa kilpaileminen sen sijaan näyttää epätodennäköiseltä.

– Kantapääni ei ole vielä sataprosenttisessa kunnossa. Voi olla, että pitkä lentomatka ja kaksi juoksua MM-halleissa kahden päivän sisään ovat liian suuri riski, Eriksson miettii.

– Kun MM-hallit ovat vasta maaliskuun puolivälissä, niiden jälkeen ei jää paljon aikaa harjoitteluun ennen kesän kilpailukauden alkua. Tässäkään ei ehkä kannata ottaa riskejä. Ei se silti mahdotonta ole, että juoksisin MM-halleissa, mutta luultavasti en.

Globenin maililla 17. helmikuuta on luvassa huippuvauhtia. Viime kesänä 1500 metrin MM-tittelin voittanut Etiopian Genzebe Dibaba käy Romanian Doina Melinten nimissä olevan halli-ME:n 4.17,14 kimppuun.  Dibabaa kirittää Ruotsin Abeba Aregawi, joka voitti 1500 metriä vuoden 2013 MM-kisoissa.

Eriksson, 26, on mukana, jollei kantapään kanssa tule ongelmia. Hän aikoo rikkoa Monika Kinnusen vuonna 1994 Indianapolisissa juokseman mailin halli-SE 4.42,53. Jos kaikki menisi nappiin, samassa juoksussa voisi alittua myös 1500 metrin halli-SE 4.11,89. Tuon ennätyksen Eriksson juoksi Globenissa vuosi sitten.

– En voi olla tyytyväinen jos en juokse mailin Suomen ennätystä. Toivon pystyväni myös 1500 metrin SE-aikaan. Vastus on ainakin hyvä, Eriksson sanoo.

Tampereen SM-halleissa Eriksson juoksee 3000 metriä.

– SM-halleissa tärkeintä on voitto, mutta jos kaikki tuntuu hyvältä, yritän ehkä juosta myös hyvää aikaa.

Tammikuun treenit kaikkien aikojen parhaita

Eriksson harjoittelee Tukholmassa ruotsalaisen valmentajan Oscar Gidewallin johdolla. Sydäntalven aherrus on luistanut hyvin. Mukana on edelleen jonkin verran korvaavaa harjoittelua kantapäävaivan takia.

– Viime viikkojen harjoittelu on mennyt yllättävän hyvin. Minulla on vielä aika monta tuntia viikossa treeniä crosstrainerillä, mutta kovat harjoitukset voin juosta ilman ongelmia. Ne ovat menneet paremmin kuin koskaan ennen tammikuussa, Eriksson sanoo.

Talven harjoittelussa ei ole suuria muutoksia viime vuoteen nähden, mutta siirtyminen kokonaan Gidewallin valmennuksen näkyy.

– Kun on valmentaja paikalla harjoituksissa muutaman kerran viikossa, on helpompi vaihtaa tarvittaessa suunnitelmia sen mukaan, jos kulkee huonommin tai paremmin, Eriksson sanoo.

Oletko miettinyt jo kevättä, leirejä ja kesän kilpailukauden avausta?

– Jos keli Tukholmassa on niin hyvä, kuin täällä nyt on, luulen etten mene leireille ennen kesää. Jos tulee pitkä takatalvi, sitten saatan lähteä, Eriksson sanoo.

– Kesäksi olen tehnyt alustavaa kilpailuohjelmaa, mutta en voi päättää mitään ennen kuin tiedän kuinka hyvin kantapääni kestää. Juuri nyt kaikki näyttää hyvältä.