Turun Urheiluliiton 18-vuotias Enni Virjonen voitti perjantaina Tampereella Pirkkahallissa naisten 60 metrin aitajuoksun ennätyksellään 8,32.
Virjosen tulos on Suomen alle 20-vuotiaiden kaikkien aikojen tilaston viidenneksi paras.
Myöhemin illalla Virjonen voitti ylivoimaisesti myös 200 metrin juoksun. Hänen aikansa 24,41 jäi vain sekunnin sadasosan hänen omasta pitkien halliratojen ennätyksestään.
Päälajissaan seitsenottelussa Virjonen on voittanut toissakesänä alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja viime kesänä Tampereella alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuiden pronssimitalin.
Alisa Launonen hyppäsi korkeutta 182
Toinenkin Turun Urheiluliiton nuori monilahjakkuus teki Pirkkahallissa komean ennätyksensä, kun Alisa Launonen voitti tyttöjen korkeushypyn tuloksella 182. Tulos on 16-vuotiaiden tyttöjen Suomen kaikkien aikojen tilaston neljänneksi paras.
Seiväshyppääjien talvikarnevaalissa Pajulahden hallissa perjantaina parhaan tuloksen 510 ylittivät 18-vuotiaat Riihimäen Kiskon Arttu Haaksluoto ja Joensuun Katajan Topias Mustonen. Haaksluoto voitti vähemmin pudotuksin.
Neljän suurseuran välinen seuraottelu Pirkkahallissa on tätä kirjoitettaessa yhä kesken.
(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)
YLEISURHEILUKATSAUS 13.-16.1.
13.1.
KUOPIO, Kuopiohalli 13.1.2026 Pohjois-Savon hallitonnit
(337 m rata.)
Miehet,
1000 m: … 3) Jukka Kaukola 62 KuopRe 3.00,54.
Naiset,
1000 m: 1) Salla Tompuri 14 KiuruvU 3.05,10.
14.1.
HELSINKI, Myllypuro 14.1.2026 Pomppu-Ukkojen korkeuskilpailut
Miehet,
Korkeus: … 6) Reijo Sundell 78 VihdHM 126.
KUOPIO, Kuopiohalli 14.1.2026 Reippaan Tammipomput
Miehet,
3-loikka: 1) Jimi Huuho JoKa 13,92.
VANTAA, Hakunila 14.1.2026 Luolasprintit
Miehet,
60 m: 1) Riku Naula 19 TuUL 7,23, 2) Samuel Figueroa KU-58 (DOM) 7,24, 3) Oki Vuonoranta 43 EsboIF 7,39 (B-erän voittaja) … 10) Phuc Nguyen KUYU 8,14 (luokan 20 kkk), 16) Georg Dunkel 81 HKV 10,37.
100 m: 1) Riku Naula 19 TuUL 11,33 … 3) Oki Vuonoranta 43 EsboIF 11,59, 8) Phuc Nguyen KUYU 13,05 (luokan 20 kkk).
16.1.
KOTKA, Ruonala 16.1.2026 Katajaisten hallikilpailut
Miehet,
60 m: 1) Miro Aatola 15 VehkalVe 7,51.
Kuula (4 kg): 1) Juho Oksman KarhKa 7,68 (luokan 21 kkk).
Naiset,
60 m: 1) Oona Figueiroa 17 KarhU 7,92, 2) Venla Hauhia 18 VehkalVe 8,00.
Kuula: 1) Gita Reinholm KarhKa 13,70, 2) Janette Hanski KarhU 12,42
LAHTI, Pajulahti 16.1.2026 Seiväshyppääjien talvikarnevaali, 1. päivä
Miehet,
Seiväs: 1) Arttu Haaksluoto 19 RiihimKi 510, 2) Topias Mustonen 19 JoKa 510, 3) Tommi Järvenpää JKU 500, 4) Jere Liskojärvi HeTa 480, 5) Robin Helenius 17 TuUL 470, 6) Carlos Mattsson 18 TuUL 450, 7) Eeli Heikkilä TuUL 430, 8) Olli Ahvenjärvi 18 VehmaistU 420, 9) Aatos Hakalahti 18 OP 420 … 17) Jarmo Lipasti 77 VSM 290, Vilho Haaksluoto 19 RiihimKi ilman tulosta (470).
Naiset,
Seiväs: 1) Edith Rikala VasaIS 370, 2) Venla Salminen 17 JKU 360, 3) Ellen Andtfolk 17 VasaIS 350, 4) Frida Blomfelt 18 EsboIF 350, 5) Jasmin Kinnunen 16 JKU 330.
RAAHE, Koivuluoto 16.1.2026 Saloisten Salaman hallikilpailut
Miehet,
Korkeus: … 2) Joni Pajala 44 SaloistSa 142 (luokan 20 kkk).
Pituus: … 2) Joni Pajala 44 SaloistSa 542 (luokan 20 kkk).
TAMPERE, Pirkkahalli 16.1.2026 Alle 20-v. Seuraottelu TP – HKV – LA – TuUL
(300 m rata.)
Miehet,
200 m: 1) Verneri Marttila 18 LA 22,41, 2) Jonatan Heikkilä 17 TuUL 23,12, 3) Taavi Manner 18 TP 23,14.
300 m: 1) Eeli Heiska 16 TuUL 37,27 … Oskari Syväranta 17 LA hylättiin.
60 m aj (99,1 cm): 1) Touko Tarvonen 19 LA 8,13, 2) Viljami Launonen 18 TuUL 8,82, 3) Jalmari Koskinen 18 TP 8,90 … Niko Kaunisto 19 TuUL hylättiin.
60 m aj (91,4 cm): 1) Voitto Virjonen 17 TuUL 8,14, 2) Eero Kaunisto 19 TuUL 8,57, 3) Markus Waithaka 17 HKV 8,67 (debyytti), 4) Jooa Korhonen 16 LA 8,82 (debyytti).
Korkeus: 1) Viljami Launonen 18 TuUL 185, 2) Aaro Hartikainen 19 TP 179, 3) Onni Vuotila 16 TuUL 179.
Seiväs: 1) Samu Tulasalo 16 TP 430, 2) Eelis Peltola 17 TP 400.
Kuula (5 kg): 1) Volmari Paananen 16 TP 14,53.
Naiset,
200 m: 1) Enni Virjonen 19 TuUL 24,41, 2) Iida Kastarinen 19 TP 25,43, 3) Vilma Luontila 18 TP 25,93, 4-5) Taimi Vallinoja 19 HKV & Suvi Reunanen 18 LA (B-erän voittaja) 26,13.
300 m: 1-2) Inka Laukkanen 17 TuUL & Aleksandra Lovén 17 HKV 41,32, 3) Alina Virtanen 16 HKV 42,26 (17-v. B-erän voittaja), 4) Elsa Kemppainen 15 LA 42,66 (15-v. erän voittaja).
800 m: 1) Elena Kero 14 TuUL 2.23,93.
60 m aj: 1) Enni Virjonen 19 TuUL 8,32, 2) Iida Tossavainen 19 HKV 9,06, 3) Naima Sainio 18 HKV 9,25, 4) Kristiina Tamski 18 TP 9,26.
60 m aj (76,2 m): 1) Sara Latvanen 17 HKV 8,71, 2) Aleksandra Lovén 17 HKV 9,09 (B-erän voittaja), 3) Minea Auremaa 17 TuUL 9,10.
Korkeus: 1) Alisa Launonen 16 TuUL 182 (16-v. ka-4), 2) Olivia Ollikka 18 LA 158, 3) Nella Jokinen 13 TP 156.
Seiväs: 1) Netta Roivainen 17 TP 353, 2) Peppi Raunio 15 TP 333.
Kuula (3 kg): 1) Martta Mattila 17 TP 14,21, 2) Pinja Luontila 15 TP 12,32.

