Ella Mikkola hyppäsi korkeudessa junioreiden Euroopan tilaston kakkoseksi

Tampereen Pyrinnön Ella Mikkola voitti Keuruun juhannuskisoissa naisten korkeushypyn ennätyksellään 185. Marraskuussa 18 vuotta täyttävä Mikkola ylensi ennätystään yhdellä sentillä ja on nyt alle 20-vuotiaiden Euroopan tilastossa jaetulla toisella sijalla.

Alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut käydään elokuussa Tampereella. Kotimaan naisten vuositilastossa Mikkola on komantena Ella Junnilan ja Heta Tuurin jälkeen. Mikkola ylitti 185 Keuruulla toisella yrityksellä. Hän yritti vielä kolmesti 187:stä.

Esbo IF:n Saga Andersson voitti naisten seiväshypyn ulkoratakauden toiseksi parhaalla tuloksellaan 435. Andersson on ylittänyt tänä kesänä 440. Hän hyppäsi viime talvena hallissa ennätyksekseen 452.

Lempäälän Kisa Yleisurheilun Matias Mustonen voitti miesten korkeushypyn tuloksella 211. Porin Yleisurheilun Veikka Loikas sijoittui samalla tuloksella toiseksi. Mustonen ja Leikas jakavat tuloksella 211 kotimaan vuositilaston kolmannen sijan.

Ikaalisten juhannuskisoissa Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo aloitti kautensa voittamalla miesten kuulantyönnön tuloksella 17,67. Korkeasalo on hallitseva Suomen mestari. Janakkalan Janan Sanni Kuparinen heitti kiekkoa 50,62, ja Viipurin Urheilijoiden Roope Saarinen juoksi 100 metriä 10,91. Saarinen voitti kuusi vuotta sitten 200 metrin mestaruuden Kalevan kisoissa.

 

Keuruun juhannuskisat

Miehet,

400 m: 1) Eemeli Mäntylä PorTa 49,83, 2) Juuso Toivonen ÄhtU 50,91.

3000 m: 1) Joni Virkkala LahdA 8.22,41, 2) Leo Rajaniemi LahdA 8.24,33, 3) Samuel Auvinen JoensKa 8.27,73.

3000 m ej: 1) Oskari Kangasniemi IkaalU 9.26,72, 2) Walte Hautala LahdA 9.33,15.

Korkeus: 1) Matias Mustonen LempKiYU 211, 2) Veikka Loikas PorYU 211, 3) Teemu Laurikainen TampPy 204, 4) Pekka Koskela KangKi 200.

Seiväs: 1) Topias Mustonen JoensKa 490.

Pituus: 1) Heikki Vuorinen ÄänekU 734 (1,2).

Kiekko: 1) Manu Kankaanniemi VammSV 53,98.

Keihäs: 1) Aleksi Yli-Mannila AlajAn 73,27, 2) Elmo Savola VasaIS 63,01.

Naiset,

100 m (0,2 m/s): 1) Jenni Väänänen LahdA 12,27.

400 m: 1) Minttu Rinne SaarijPu 58,44.

3000 m ej: 1) Hanna Uski TuUL 10.52,49.

Korkeus: 1) Ella Mikkola TampPy 185, 2) Mia Känsäkangas GamlIF 174.

Seiväs: 1) Saga Andersson EsboIF 435, 2) Laura Ollikainen VarkKV 395.

3-loikka: 1) Emma Pullola VaasVa 12,86 (1,7).

Kuula: 1) Tuuli Kammonen MiKV 14,81, 2) Oona Viljanen OrivPo 14,13, 3) Vilma Kerälä HämTa 14,09, 4) Annukka Vainonen IitPy 14,09.

Kiekko: 1) Martta Laine ValkHa 46,07.

Keihäs: 1) Jenni Väänänen 45,94.

 

Ikaalisten juhannuskisat

Miehet, 100 m (-1,3): 1) Roope Saarinen ViipU 10,91, 2) Matias Salminen LahdA 11,03.

M19 200 m (-0,4): 1) Matias Salminen 22,15.

M19 Pituus: 1) Noel Nikulainen LempkiYU 694 (1,8).

Kuula: 1) Arttu Korkeasalo LielKi 17,67, 2) Mikko Toiviainen LoimJa 16,54.

Naiset, 100 m (0,8): 1) Venla Vaittinen LempKiYU 12,04, 2) Erika Välkkynen HämTa 12,27, 3) Inkeri Ahokas PorYU 12,35.

200 m (0,3): 1) Inkeri Ahokas 25,40.

Pituus: 1) Meeri Elomaa SeinäjSU 590 (2,0), 2) Venla Väliharju TampPy 587 (2,2) 579 (1,2).

Kiekko: 1) Sanni Kuparinen JanJa 50,62, 2) Pauliina Aalto UudKK 45,65, 3) Roosa Naula TuUL 45,30.