Dunfee käveli 35 kilometrin mestariksi: Unelmien täyttymys – Pérez omaa luokkaansa – Walsh ja Elkasević karsintojen kärkinimet

Kanadan Evan Dunfeen mitalikokoelma karttui vihdoin MM-kisojen kultamitalilla, kun 34-vuotias kanadalainen nousi 35 kilometrin kävelyn voittoon Tokiossa lauantaina.

Dunfee käveli aikanaan olympia- ja MM-mitalin 50 kilometriltä, mutta arvokisojen nykymatkoilta 20 ja 35 kilometriltä parhaat saavutukset ovat Budapestin toissa vuoden MM-kisojen neljännet sijat.

– Unelmien täyttymys. Olemme olleet yhdessä valmentajani kanssa siitä asti, kun olin 10-vuotias. Asetimme tavoitteeksi maailmanmestaruuden ja tehdä maailmanennätyksen. Onnistuimme tänä vuonna molemmissa, ja se on todellakin unelmien täyttymys, Dunfee hehkutti.

Dunfee käveli 35 kilometrin ME:n 2.21.40 Dudincessa maaliskuussa. Se tosin siirtyi jo toukokuussa Italian Massimo Stanolle, joka käveli Podebradyssä ajan 2.20.43. Stano ei takareisivaivan kiusaamana kilpaillut Tokiossa.

Miesten 35 kilometrin mitalistit: Hayato Katsuki, Evan Dunfee ja Caio Bonfim. Kuva: World Athletics.

Kostea ja lämmin sää loi kilpailuun dramatiikkaa 

Tokion 35 kilometrin kilpailu käveltiin Tokion Olympiastadionin ympäristössä, pilvisessä mutta lämpimässä säässä, jossa kilpailijoiden rasitusta lisäsi ilman kosteus. Se näkyi Dunfeen voittoajassa 2.28.22 ja loi dramatiikkaa kisan loppuvaiheisiin.

Japanilaisyleisö pääsi juhlimaan kotikisojen mitalitilin aukeamista, kun alkumatkasta pitkään kilpailua johtanut Hayato Katsuki oli kolmas ajalla 2.29.16. Hopealle käveli Brasilian Caio Bonfim ajalla 2.28.55.

Katsuki ja hänen joukkuetoverinsa Masatora Kawano näyttivät menevän mitaleille vielä 25 kilometrin jälkeen. He olivat hieman irti muusta joukosta yhdessä Ecuadorin David Hurtadon kanssa, joka karkasi kärkeen 26 kilometrin kohdalla, mutta päätyi pian kolmannen punaisen kortin saatuaan varikolle.

Hurtado kärsi 3,5 minuutin aikarangaistuksen, ja taisteli sittemmin maaliin yhdeksäntenä ajalla 2.32.35.

Pian vaikeuksiin ajautui myös Kawano, joka ilmeisten kramppien ja muiden vaikeuksien hidastamana putosi kilpailun johdosta, ja oli maalissa 18:s ajalla 2.37.15. Dunfee kiri kärkeen, ja sinnitteli kärjessä maaliin vaikka kärsi viimeisellä kierroksella krampeista. Maalissa eroa toiseksi tulleeseen Bonfimiin oli reilut puoli minuuttia.

Espanjan María Pérez voitti 35 kilometriä täysin ylivoimaisesti.

Pérez omaa luokkaansa: Tokiossa tavoitteena mitali kahdelta matkalta

Espanjan María Pérez oli naisten 35 kilometrilla täysin omaa luokkaansa. Hän voitti ajalla 2.39.01, kun toiseksi kävellyt Italian Antonella Palmisano tuli maaliin ajassa 2.42.24 ja kolmanneksi kirinyt Paula Milena Torres Ecuadorin ennätysajalla 2.42.44.

Pérez, 29, on viime vuosien arvokisoissa ollut väkevässä vireessä. Budapestin MM-areenalla 2023 hän voitti 20 ja 35 kilometriä. Pariisin olympiakisoissa viime vuonna hän oli 20 kilometrillä toinen ja juhli Espanjan joukkueessa voittoa kävelyn maratonviestistä.

Tokion 35 kilometrin kilpailussa Pérez karkasi muilta 22 kilometrin jälkeen.

– Tavoite on voittaa täällä mitali kahdelta matkalta. Halusin myös kävellä maailmanennätyksen, mutta sää ei ollut siihen suosiollinen. Nyt täytyy palautua 20 kilometrille ja pyrkiä sillä parhaaseen tulokseen, Pérez sanoi ja kiitteli japanilaisyleisöä kannustuksesta.

– Olin yllättynyt, kun radan varressa oli noin paljon ihmisiä. He huusivat nimeäni viimeisellä kierroksella. Vaikka olen niin kaukana kotoa, täällä tuntui kodilta.

Naisten 35 km:n kärkitrio: Antonella Palmisano, María Pérez ja Paula Milena Torres. Kuva: World Athletics.

Walsh ja Elkasević heittolajien karsinnan ykköset

Miesten kuulan karsintakilpailussa Tokion stadionilla Uuden-Seelannin Tom Walsh (21,74), Yhdysvaltain Adrian Piperi (21,47) ja hänen joukkuetoverinsa Ryan Crouser (21,37) ylittivät karsintarajan 21,35.

Croúserille, joka voitti mestaruuden kaksissa edellisissä MM-kilpailuissa, karsinta oli kauden ensimmäinen kilpailu. Finaaliin vaadittiin 20.38.

Kuulantyönnön kärkinimistä Italian Zane Weir putosi jatkosta työnnettyään 19,89. Kyynärpäävamman kanssa kamppaillut Yhdysvaltain Payton Otterdahl putosi hänkin finaalista tuloksella 19,78.

Naisten kiekkokarsinnan kolmen kärki oli 66,72 heittänyt Kroatian Sandra Elkasević, Hollannin Jorinde Van Klinken, joka heitti 66,39 ja kisan suursuosikki, Yhdysvaltain Valarie Allman tuloksella 66,07. Finaaliin vaadittiin 62,65.

Tokio, Japani:

MM-kilpailujen 1. kilpailupäivä:

Loppukilpailut:

Miehet, 35 km: 1) Evan Dunfee Kanada 2.28.22, 2) Caio Bonfim Brasilia 2.28.55, 3) Hayato Katsuki Japani 2.29.16, 4) Yingcheng Zhou Kiina 2.29.31, 5) Aurélien Quinion Ranska 2.30.24, 6) Daniel Chamosa Espanja 2.30.42, 7) Dominik Černý Slovakia 2.31.17, 8) Riccardo Orsoni Italia 2.31.39, 9) David Hurtado Eucuador 2.32.35, 10) Maher Ben Hlima Puola 2.33.08,…19) Perseus Karlström Ruotsi 2.37.47.

Naiset, 35 km: 1) María Pérez Espanja 2.39.01, 2) Antonella Palmisano Italia 2.42.24, 3) Paula Milena Torres Ecuador 2.42.44 (Ecuadorin ennätys), 4) Li Peng Kiina 2.43.29, 5) Katarzyna Zdzieblo Puola 2.44.37, 6) Raquel González Espanja 2.45.41, 7) Cristina Montesinos Espanja 2.46.44, 8) Hanna Shevtshuk Ukraina 2.49.44, 9) Rebecca Henderson Australia 2.50.03, 10) Kimberly García León Peru 2.50.37.

Alkuerät ja karsinnat:

Miehet, kuula, karsinta (karsintaraja 21,35): 1) Tom Walsh U-Seelanti 21,74, 2) Adrian Piperi USA 21,47, 3) Ryan Crouser USA 21,37, 4) Wictor Petersson Ruotsi 21,14, 5) Scott Lincoln Britannia 21,00, 6) Leonardo Fabbri Italia 20,95, 7) Chukwuebuka Cornnell Enekwechi Nigeria 20,83, 8) Josh Awotunde USA  20,78, 9) Uziel Muñoz Meksiko 20,77, 10) Tomáš Staněk Tshekki 20,67, 11) Marcus Thomsen Norja 20,48, 12) Konrad Bukowiecki Puola 20,38                  .

Naiset, kiekko, karsinta (karsintaraja 64,00): 1) Sandra Elkasević Kroatia 66,72, 2) Jorinde Van Klinken Hollanti 66,39, 3) Valarie Allman USA 66,07, 5) Bin Feng Kiina 65,52, 6) Laulauga Tausaga USA 64,99, 6) Izabela Da Silva Brasilia 63,75. Finaaliin vaadittiin 62,65.

4 x 400 m sekaviestin alkuerät, 1) USA 3.10,18, 2) Britannia 3.10,22, 3) Belgia 3.10,37, 4) Hollanti 3.11,11, 5) Puola 3.11,15, 6) E-Afrikka 3.11,16, 7) Italia 3.11,20, 8) Japani 3.12,08. Italia ja Japani finaaliin aikojen perusteella, muut alkuerän sijoituksilla.

Livetulokset