Baas kiiti Suomen ennätyksellä välieriin ja oli alkuerien toiseksi nopein: ”Vähän olin yllättynyt”

Mette Baas juoksi komealla lyhyiden ratojen Suomen ennätyksellä 51,42 välieriin Torunin hallissa MM-kilpailujen naisten 400 metrin alkueristä. Baasin aiemmin tänä talvena juoksema edellinen SE koheni 0,23 sekuntia.

Baasin juoksu onnistui täysin juoksijan toiveiden mukaan. Hän kiristi kuutosradalta 200 metriä 23,70, lähti kärkipaikalla toiselle kierroksella ja piti paikan maaliin asti.

– Vähän olin yllättynyt siitä, että pääsin ekana toiselle kierrokselle ja tulin ekana maaliin. Odotin, että sieltä takaa tullaan, Baas sanoi.

Alkuerien toiseksi nopein

Suomen ennätyksellään Baas oli alkuerien toiseksi nopein. Parhaan ajan 51,08 juoksi Tshekin Lurdes Manuel.

Baas oli valmentajansa Jani Hirsivaaran kanssa valmistautunut viimeistelyharjoituksessa juoksemaan alussa 200 metriä aiempaa rohkeammin – ja sen Baas pani alkuerissä toimeen.

– Katsoin siitä kenttäkellosta, kuinkahan jaksan loppuun asti, Baas muisteli tunnelmia ensimmäisen kierroksen jälkeen. Vauhti pysyi kuitenkin hyvänä maaliin saakka.

Baasin lyhyiden ratojen 200 metrin ennätys on hänen tämänkertaista väliaikaansa hitaampi 23,77.

Hyvin tasaisista alkueristä pääsi välieriin aikavertailusta ajalla 51,87 ja hitaimmasta alkuerästä ajalla 52,30.

Välierät juostaan tänään perjantaina kello 20.42.

Share post