Nykyisin tv-ruutujen tunnetuin juoksijanimi taitaa olla Pace. Tällä rintanumerolla näkyy usein useampikin juoksija Timanttiliigan ja muiden kovien kansainvälisten kisojen starttiviivalla. Se numerolappu on varattu juoksuratojen ammattijäniksille.
Viime vuosina on ihmetelty varsinkin keskimatkojen juoksun tason kovenemista ja ennen kaikkea tiivistymistä. Ilmiölle on ollut myös helppo selitys, uusi kenkäteknologia, arkisemmin pomppukengät.
Myös pitkään tunnetun ruokasoodan, natriumbikarbonaatin hyödyt tiedetään, nykyisin entistä paremmin uusien tuotteiden ansiosta. Juoksijoita ei enää hapota niin pahasti tämän ihmeaineen ansiosta. Olli Ilanderin kirja Liikuntaravitsemus (2014) tuo esille tutkimuksen, jonka mukaan soodan hyöty voi olla parhaimmillaan jopa kolme sekuntia 1500 metrillä.
Uskallan kuitenkin väittää, että jänisten systemaattinen hyödyntäminen – vauhdinpito ja peesihyöty, ihmisvoimin ja/tai valojäniksen avulla – voi olla jopa merkittävin syy tulosten kehitykseen.
Luotijunan kyydissä
Varsinkin Timanttiliigassa juoksut noudattelevat nykyisin samaa kaavaa: Juoksijat asettuvat heti startin jälkeen kiltisti jonoon vauhdinpitoon luottaen. Matkalla ei tarvitse tasaväkisessä kilpailussa omasta asemastaan juurikaan taistella, riittää kun ottaa kyytiä kuin huippuvarmassa luotijunassa. Perillepääsykin on varmaan, jos vain oma kunto riittää. Keskinäiset sijoitukset ratkotaan sitten viimeisellä 120 metrillä.
Kilpailu on yhtä puuduttavaa katsottavaa kuin meno junalla asemalta päätepysäkille, aikataulussa pysyen – sillä erolla, että junassa voi katsella maisemia.
Jänisten vetoapua on toki käytetty niin kauan kuin kilpaa on juostu. Systemaattinen hyödyntäminen alkoi joskus 1970-luvun lopulla, kun brittimailerit alkoivat tehtailla ME-tuloksia.
Jänistäminen vaatii kuitenkin ammattitaitoa. Nykivä meno ei juurikaan auta. Jokainen turha kiihdytys, ohitus tai jarrutus syö nimittäin yllättävän paljon energiaa huippujuoksijaltakin. Ammattijänikset valojäniksillä tehostettuina ovat vieneet juoksun taloudellisuuden aivan uudelle tasolle.
Peesaaja pääsee helpommalla
Taannoin pyöräilyselostuksessa kommentaattori kertoi, että kärjessä polkemisen ja peesauksen ero on kuin sykearvot 180 tai 140.
Juoksussa peesihyötyä ei voi verrata pyöräilyyn tai edes hiihtoon. Muistan kuitenkin lukeneeni, että 800 metrin juoksussa kaverin takana juoksu säästää 0,8 sekuntia per kierros. Vaikka väite oli ilmeisen epätieteellinen, olen valmis uskomaan siihen hyvin pitkälle, itsekin matkaa jonkin verran juostuani.
Pisimälle peesiapu vietiin maratoonari Eliud Kipchogen sääntöjen vastaisessa 2h-sirkusjuoksussa (1.59.40) kuusi vuotta sitten, jossa hänen edelleen oli rakennettu lähes tusinan juoksijan tuulta halkova armeija. Väsyneet juoksijat vaihdettiin aina levänneisiin. Kauempana edessä vielä iso ajanottotaulu auton katolla tuulen suojana.
Nykyisin keskimatkurit saavat kiittää kovista ennätyksistään myös Jakob Ingebrigtseniä. Hänellä kun on ollut ainoana juoksijana kuntoa vetää letkaa 1000 metristä eteenpäin. Se on nimittäin kohta, jossa loppuu ammattijänistenkin hapenkuljetuksen kapasiteetti.
Kehitystä ei voi estää, mutta valojänisten käyttö saisi loppua. Urheilu on parempaa ilman keinotekoisia teknisiä viritelmiä. Valojänikset kilpailussa ovat jo sääntöjen hengen harmaalla alueella, kun suoritusta avitetaan ulkopuolisella teknisellä laitteella. Valitettavasti valopupu on viilettänyt jo SM-kisoissakin.
Aikavertailu oli lisämauste eräjuoksuihin
Muisteloja. Kun 1970-luvulla juostiin, varsinkin maaottelujen vauhdinpitoon tehtiin suunnitelmia. 1500 metrin ensimmäiselle kierrokselle löytyi heti vetäjä. Toinen kierros aiheutti jo muminaa. Kun kolmannen kierroksen miestä etsittiin, porukka alkoi katsella pukuhuoneen nurkkia.
Kisajärjestäjiltäkin tuli joskus apua. Kerran luvattiin jänis ja 800 metriä aikaan 1.58. En jänistä tuntenut, joten kysyin hänen tämän matkan ennätystään. Vastaus 2.00 ei paljon luottamusta herättänyt.
Arvokisoissa jatkoon pääsy seulotaan nykyisin sijoituksen perusteella. Reilu peli, mutta kaipaan kyllä vanhaa systeemiä, jossa jätettiin aina muutama paikka aikavertailuun. Se teki eräjuoksuista enemmän ennalta arvaamattomia ja mielenkiintoisempia kuin pelkät viimeisen suoran kiritaistelut.
Teksti Ari Paunonen, HUU-lehti 4/2025
Artikkelikuva (DecaBild): Ammattijänis Zan Rudolf vetää 1500 metrin joukkoa Paavo Nurmi Gamesissa kesällä 2024. Siinä juoksussa Joonas Rinne teki uudet SE-lukemat 3.35,20.