Kenian Ruth Chepngetich juoksi viime syksynä Chicagon maratonilla hämmästyttävän naisten maratonajan 2.09.56. Maaliskuussa hän jäi kuitenkin kiinni dopingtestissä, ja tapaus tuli julkisuuteen heinäkuun alussa.
Ensimmäiseksi on tyytyväisenä todettava, että kansainvälinen yleisurheiluliitto World Athletics pystyy käräyttämään yhden suurimmista tähdistään, vaikka se on lajille selkeä mainehaitta. Aina on esitetty myös salaliittoteorioita, että lajiliitot peittelisivät kirkkaimpien tähtien käryjä, olivatpa ne totta tai ei.
Olen aina ollut Kenian ja Afrikan kestävyysjuoksun suuri ihailija ja puolustaja, kuten moni muukin, mutta usko alkaa rakoilla. On pakko nöyrtyä siihen tosiasiaan, että Kenian juoksu-urheilulle olisi syytä asettaa jonkinlaisia sanktioita kymmenien dopingkäryjen takia.
Rangaistukset pitäisi kohdistaa kuitenkin ensisijaisesti urheilijoiden managereihin, sillä uskon sen tahon olevan tärkein tekijä heidän suojattiensa dopingin käytössä. Managereiden asema taitaa kuitenkin olla turvattu heidän sopimuksissaan urheilijoiden kanssa.
Hämmästyttävä tulos, koskettava käry
Chepngetichin maratonaikaa voidaan pitää jopa kaikkien aikojen kovimpana naisten yleisurheilutuloksena. Merkittävää oli myös suuri kehitysloikka, kun aikaisempi ME-parani kahdella minuutilla.
Hyvä vertailukohta on myös Suomen miesten maratonennätys 2.10.46, joka on Euroopan mestarin Janne Holménin nimissä vuodelta 2008. Missään muussa yleisurheilulajissa ei ole tällaista tilannetta, että miesten SE-tulos olisi heikompi kuin naisten ME.
Kenian ja muihinkin runsaisiin dopingkäryihin on jo totuttu suhtautumaan olan kohauksella, mutta joskus ne hätkähdyttävät tavallista enemmän. Varsinkin silloin, kun urheilija on juuri pystynyt harvinaisen suureen tuloskehitykseen lajissaan. Se herättää ajatuksen, että tuloksiin voidaan vaikuttaa tehdasmaisilla dopingsysteemeillä pienen näpertelyn sijaan.
Chepngetich pääsee maratonaikansa myötä samaan doping-luokkaan kuin pikajuoksija Ben Johnson Soulin olympiakisoissa 1988, Ranskan ympäriajoa vuosikausia hallinnut pyöräilijä Lance Armstrong ja Salt Lake Cityn talviolympialaisissa 2002 hiihtovauhdillaan muita pilkkanaan pitänyt Johann Mühlegg, joiden taustalta löytyi ammattimainen dopingin käyttö.
”Liian hyvä ennätys”
Monet tuomitsivat Chepngetichin Chicagon kaduilla tekemän tuloksen heti ”liian hyväksi” ennätykseksi ja nostivat esille dopingepäilyt.
Myös puolustajiakin löytyi. Janne Holmén kirjoitti Juoksija-lehdessä: ”Monien mielestä suoritus on dopingin ansiota, mutta minun mielestäni se on riittämätön selitys.”
Holmén pohti kenkien, ravintolisien ja onnistuneen vauhdinjaon merkitystä. Chepngetich sai myös apua miesjäniksiltä koko matkan ajan.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski totesi viime syksynä, ettei Chepngetichin tuloksen mitätöiminen dopingiin vedoten ole mahdollista, koska hän ei ole jäänyt kiinni mistään ja häntä on testattu tiuhaan. Tämä olikin totta vielä viime syksynä.
Uuden käryn myötä Pihlakoski muistuttaa, että Kenia on ollut WA:n antidopingtoiminnasta vastaavan riippumattoman yksikön AIU:n (The Athletics Integrity Unit) erityistarkkailussa jo pitkään. Kenian hallitus ja yleisurheiluliitto ovatkin kehittäneet sen myötä kiitettävästi antidopingtoimintaansa. Keniaa tai sen lajiliittoa ei myöskään ole epäilty valtiojohtoisesta dopingista, josta oli aikoinaan selvästi kyse Venäjän tapauksessa.
Lukuisten huippu-urheilijoiden, myös kenialaisten, managerina toiminut Jukka Härkönen totesi aikoinaan, että Kenian systeemiä on mahdoton tuomita, koska Kenian urheilussa ei ole mitään systeemiä, ei urheilussa eikä monessa muussakaan yhteiskunnallisessa asiassa.
Maassa rehottaa häikäilemätön villin lännen asenne, mutta sitä tapahtuu monessa muussakin menestyvässä yu-maassa.
Kenian lukuisia dopingtapauksia on voitu vähätellä, koska valtaosa niistä on tullut ns. kakkosluokan urheilijoilta. Huippujen puhtautta on suojeltu sillä perusteella, että he ovat tiukimman dopingvalvonnan alla 24/7-systeemillä, kun heikommat urheilijat ovat eräänlaisessa katveessa. He voivat joutua testiin vasta kilpailutilanteessa. On myös huomioitava, että käryjä tulee paljon pitkissä maantiekilpailuissa, joissa lajeissa kilpaillaan harvemmin verrattuna ratajuoksijoihin.
Dopingtestiä sekoittava peiteaine
Chepngetich antoi positiivisen dopingnäytteen 14. maaliskuuta kilpailujen ulkopuolisessa testissä. Kyseessä oli nesteenpoistolääke hydroklorotiatsidi. Se ei itsessään paranna suorituskykyä, mutta kyseistä ainetta voidaan käyttää muiden kiellettyjen aineiden peittämiseen.
Tapaus tuo mieleen menneiltä vuosilta plasmalaajentaja Hemohesin käytön, joka sekään ei paranna suorituskykyä, mutta laimentaa veridopingin avulla vahvistettua verta. Laimennusta tarvittiin, jotta selvittiin muun muassa hiihdossa silloin käytetystä hemoglobiinitestistä. Liian korkeat hb-pitoisuudet ovat myös terveydelle vaarallista. Urheilijoita on jopa kuollut liian paksun punasoluveren takia.
Myös Chepngetichillä kyse on todennäköisesti ollut EPO-hormonin käytön peittelystä. Elimistön punasolutuotantoa kiihdyttävän hormonin käyttö kiinnostaa siis edelleen kestävyysurheilijoita, vaikka sen testaus onkin parantunut ja tiivistynyt. Yleisesti voidaankin todeta, että kestävyysurheilijat ovat dopingin käytössä erikoistapaus. Dopingin käyttäjiä kiinnostavat lajista riippumatta piristeet ja anaboliset steroidit, kestävyysurheilussa lisäksi veren manipulointi.
Ennätys jäänee voimaan
Chepngetichin käryn selvittely on vielä kesken, mutta hän selvinnee kahden vuoden kilpailukiellolla, koska nesteenpoistolääke luokitellaan kevyemmäksi dopingaineeksi. Veridopingista luvassa olisi neljä vuotta.
Toinen sääntökiemura on, että ME-tulos 2.09.56 jäänee tilastoihin voimaan, koska juoksija jäi kiinni vasta myöhemmin. Monet haluaisivat varmaan mitätöidä hänen tuloksensa. Chepngetich on tuskin keksinyt turvautua dopingiin vasta maratonin hirmuajan juostuaan.
New York Times kirjoitti (29.7.), että monet kenialaisjuoksijat näkevät dopingin mahdollisuudeksi pois köyhyydestä. Sekin on muistettava, että afrikkalaisessa yhteiskunnassa dopingia tuskin koetaan samalla tavalla rangaistavaksi teoksi tai häpeäksi kuin esimerkiksi meillä Pohjoismaissa.
Teksti Ari Paunonen