Ruotsin Andreas Almgren otti nimiinsä puolimaratonin Euroopan ennätyksen Valencıassa. Almgren oli sunnuntaina juostulla puolimaratonilla neljäs ajalla 58.41, joka saattaa vielä tarkentua. Aiempi ennätys oli Sveitsin Julien Wandersin kuusi vuotta sitten juoksema 59.13.
Almgren oli Valenciassa mainiossa vauhdissa alusta lähtien. Hänen väliaikansa olivat 5 km 14.01, 10 km 27.54, 15 km 41.40 ja 20 km 55.46. Omaa ennätystään hän kohensi 42 sekunnilla ja Euroopan ennätyskin parani hulppeasti 32 sekunnilla.
– Olen tyytyväinen lopputulokseen. Siinä 7 ja 15 kilometrin välillä jouduin vetämään itse ja oli kova vastatuuli. Oikeissa olosuhteissa pääsen lähemmäksi 58 minuuttia, Almgren arvioi Expressenille.
Almgren on myös ensimmäinen eurooppalainen 59 minuutin alittaja puolimaratonilla. Almgrenilla, 30, on menossa todellinen huippukausi. Hän juoksi talvella Valenciassa 10 kilometrin tiejuoksun Euroopan ennätyksen 26.53, kesäkuussa 5000 metrin EE:n 12.44.27 ja oli Tokion MM-kisojen 10 000 metrillä kolmas.
Valencian kilpailun voitti matkan etiopialainen ex-ME:n haltija Etiopian Yomif Kejelcha ajalla 58.02. Hän oli pitkään ME-vauhdissa juostuaan ensimmäiset 10 kilometriä 27.13, mutta loppumatkasta vauhti hiipui sen verran, että ME-haaveet kaikkosivat. Kejelchan ennätys on 57.30 ja puolimaratonin ME vielä ratifiointia odottava Ugandan Jacob Kiplimon 56.42.
Naisten kilpailun voitti 10 kilometrin tiejuoksun kenialainen ME-nainen Agnes Ngetich huippuajalla 1.03.08. Sitä kovemmin ovat juosseet vain Ngetich itse ja naisten ME:n 1.02.52 haltija Etiopian Letesenbet Gidey. Ngetichin, 24, ennätys viime vuonna Valenciassa juostu 1.03.04.
Valencia, Espanja:
Kv. Puolimaraton:
Miehet, puolimaraton: 1) Yomif Kejelcha Etiopia 58.02, 2) Rodrigue Kwizera Burundi 58.39, 3) Brian Kibor Kenia 58.39, 4) Andreas Almgren Ruotsi 58.41 EE, 5) Adriaan Wildschutt Sambia 59.13, 6) Nicholas Kipkorir Kenia 59.44.
Naiset, puolimaraton: 1) Agnes Ngetich Kenia 1.03.08, 2) Fotyen Tesfay 1.05.11, 3) Veronic Loleo Kenia 1.05.46, 4) Gladys Chepkurui Kenia 1.06.58, 5) Mulat Tkele Etiopia 1.07.08, 6) Emma Hurley USA 1.07.08.

