Alatupa neljäs Kaunasissa: ”Se oli taas sellaista vauhdin pumppailua – Tainio voitti 200 metriä – Kaasalainen palasi varttimailin pariin

Varttimailerit Konsta Alatupa ja Viljami Kaasalainen juoksivat ajat 47,30 ja 47,87 Kaunasin kansainvälisten hallikilpailujen miesten 400 metrillä. Omassa erässään toiseksi juossut Alatupa oli kokonaiskilpailun neljäs ja oman eränsä voittoon kiitänyt Kaasalainen kahdeksas.

Alatuvan tavoitteena ollut lyhyiden ratojen Suomen ennätys kaatui vähän samaan tapaan, kuin PM-kilpailuissa Karlstadissa viikkko sitten, eli taisteluun toisen kierroksen kärkipaikasta.

– Se oli taas sellaista vauhdin pumppailua. Ei voinut juosta rennosti omaa juoksua. Sikäli sama tilanne kuin PM-hallissa. Nyt irlantilainen Sean Doggett lähti edestä kovaa ja oli tiukkaa kamppailua ykköspaikasta toiselle kierrokselle.

– Kun piti varmistella ykköspaikkaa toiselle kierrokselle, siitä jäi vähän sellainen väkinäinen vaihde päälle.

Doggett nousi erän loppusuoralla Alatuvan ohi ja erävoittoon ajalla 47,30.

– Nyt leuka rintaan, mutta ei kohti uusia pettymyksiä vaan ennätyksiä, sanoi Alatupa, joka kilpailee viikon päästä Saksassa.

Kaasalaiselle ensimmäinen varttimailin startti kahteen vuoteen

Kaasalainen juoksin ensimmäisen henkilökohtaisen 400 metrin starttinsa kahteen vuoteen.

– Omia odotuksia ei ollut. Halusin vain päästä ehjänä maaliin. En ole treeneissä vetänyt 250 metriä pidempään, joten jänskätti, miten se toinen kierros tulee. Mutta ihan hyvin se tuli. Olen tilanteeseen nähden ihan tyytyväinen, Kaasalainen sanoi.

Kaasalainen kärsi toissa vuonna nivusvammasta ja sen jäljiltä valmistautuminen viime kesään jäi ohueksi. Viime kevään leirillä iskenyt raju vatsatauti vei Kaasalaisen tiputukseen ja teki ison loven harjoitteluun, eikä Kaasalainen juossut kesällä kuin kolme starttia.

Nyt Kaasalainen rakentaa kuntoaan kohti ensi kesän EM-kilpailuja. Talven kilpailukalenteria hän päätti miettiä tarkemmin vasta nähtyään kuinka Kaunasissa kulkee.

– Nyt kun pääsen kotiin, katson jatkuuko kisakausi vai alanko harjoittelemaan kohti ensi kesää, Kaasalainen sanoi.

Milja Thureson voitti Kaunasissa naisten 400 metrin B-erän täysin ylivoimaisesti ajalla 54,43. Kokonaiskilpailussa hän oli neljäs. Voiton vei Liettuan Modesta Morauskaite ajalla 53,71.

Tainio ennätyksen tuntumassa kahdella matkalla

Emma Tainio voitti Kaunasissa naisten 200 metriä ajalla 23,88, joka jäi seitsemän sekunnin sadasosaa hänen ennätyksestään. 60 metrillä Tainio juoksi alkuerissä kauden parhaansa 7,48, mutta joutui jäämään sivuun finaalista vilppilähdön takia.

60 metrin alkuerissä ja erityisesti miesten B-finaalissa vilppilähtöjä tuli runsaasti.

– Minulle tuli ekana keltainen ja sitten punainen kortti. He sanoivat, että voin juosta protestin alla. Sanoin, ettei minulla ole mitään protestoitavaa, jos tuo on minun reaktioaikani (0,087). Nyt kuitenkin harmittaa, kun miehet lähtivät 60 metrin B-erässä viisi kertaa, Tainio sanoi ja arveli, että lähetyksen äänilähde oli liian lähellä tai telineissä oli vikaa.

– 60 metrin alkuerä meni hyvin. Pääsin hyvin vauhtiin, mutta tiesin, että finaaliin jäi parannettavaa. 200 metriäkin meni ihan jees. Siitä jäi pahin kirittäjä pois, joten sain kuutosradan. Voitosta sain hyvin myös rankingpisteitä

Santeri Örnille kilpailu oli melkoinen starttiharjoitus. Miesten 60 metrin alkuerästään hän juoksi B-finaaliin ajalla 6,88. Erässä päästiin liikkeelle kolmannella yrittämällä. B-finaalissa otettiin viisi starttia ja Örn kiiti erän voittoon ajalla 6,83.

Eljas Aalto oli miesten 200 metrillä A-erän kolmas ja kokonaiskilpailun viides ajalla 21,70. Aallon kauden paras on Karlstadissa PM-kilpailuissa juostu 21,44. Kaunasin juoksun voitti Italian Diego Pettorossi ajalla 21,30.

Kaunas, Liettua 7.2.2026 Kv. hallikilpailut Cosma Indoor Cup

(Lyhyt 200 m rata.)

Miehet,

60 m: 1) Taymir Burnet Hollanti 6,65, 2) Jean-Christian Zirignon Ruotsi 6,68, 3) Adas Dambrauskas Liettua 6,68 … 6) Viktor Thor Ruotsi 6,81, 7) Santeri Örn Suomi 6,83 (B-erän voittaja). Eino Vuori Suomi ei juossut finaalia.

Alkuerät:

Erä 1: 1) Stavros Avgoustinou Kypros 6,79 … 3) Örn 6,88.

Erä 4: 1 Dambrauskas 6,68, 2) Thor 6,77 … 4) Eino Vuori Suomi 6,83.

200 m: 1) Diego Pettorossi Italia 21,30, 2) Kota Uematsu Japani 21.39, 3) Gediminas Truskauskas Liettua 21,44 … 3) Eljas Aalto Suomi 21,70.

400 m: 1) Omar El Khatib Portugali 46,42, 2) Vincent Gendre Sveitsi 46,45, 3) Sean Doggett Irlanti 47,30, 4) Konsta Alatupa Suomi 47,49 … 8) Viljami Kaasalainen Suomi 47,87.

Pituus: 1) Niklas Wall Ruotsi 771.

Naiset,

60 m: 1) Ema Rupsyte Liettua 7,40, 2) Eva Misiūnaitė Liettua 7,48, 3) Giorgia Bellinazzi Italia 7,54. – Emma Tainio Suomi hylättiin (vilppilähtö).

Alkuerät:

Erä 1: 1) Lukrecija Sabaitytė Liettua 7,35, 2) Tainio 7,48.

200 m: 1) Emma Tainio Suomi 23,88, 2) Akvilė Jonauskytė Liettua 24,09, 3) Giorgia Bellinazzi Italia 24,24.

400 m: 1) Modesta Morauskaitė Liettua 53,71, 2) Salma Lehlali Marokko 53,72, 3) Anastazja Kus Puola 53,82, 4) Milja Thureson Suomi 54,43.

Seiväs: 1) Rugilė Miklyciute Liettua 421, 2) Sandra Alvero Ruotsi 411.

3-loikka: 1) Diana Zagainova Liettua 13,76.