Suomalaisen yhteiskunnan haasteena on vuosia ollut liikunnan väheneminen useissa ikäryhmissä. Se vaikuttaa lasten ja nuorten sekä vanhempien fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin sekä työikäisten työkykyyn.
Acon, yksi maailman johtavista trampoliinivalmistajista, on tukemassa suomalaisten hyvinvoinnin edistämistä liikunnan keinoin. Se toteutuu Suomen Urheiluliiton (SUL) ja Yleisurheilurahaston säätiöille ja yrityksille tarjoamilla lahjoitusmahdollisuuksilla.
Acon ohella moni yritys ja säätiö on jo mukana tukipoolissa tuomassa tukea lasten ja nuorten liikuntaan, työikäisten aktiiviseen elämäntavan ja vähävaraisten perheiden liikuntaharrastusten tukemiseksi.
– Acon halusi olla mukana, koska näemme liikkumisen ja perheiden yhdessä tekemisen edistämisen tärkeänä osana hyvinvoivaa ja liikunnallista yhteiskuntaa. Meille trampoliini ei ole vain urheiluväline, vaan mahdollisuus iloon, itsensä toteuttamiseen ja yhteiseen aikaan ystävien ja perheen kesken, sanoo Aconin Digital Marketing & Sales Director Riia Huttunen.
– Me Aconilla haluamme innostaa kaikenikäisiä suomalaisia liikkumaan ja löytämään liikunnan riemun, olipa kyse lasten ensimmäisistä hypyistä tai aikuisten aktiivisen arjen tukemisesta. Liikkumisen ilo on ollut Aconin sydämessä alusta asti. Siksi meille oli luontevaa olla mukana hankkeessa, joka jakaa samat arvot ja mahdollisuuden liikunnan iloon kaikille.
SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto kiittää Aconia mukaantulosta.
– Alansa kärkitoimijana maailmalla Acon jakaa samat liikunnalliset arvot Urheiluliiton kanssa. Toivotamme heidät ilolla mukaan SUL-verkostoon, Aalto sanoo.
Acon on maailman johtavia trampoliinivalmistajia. Jännityksen ja seikkailun tuominen asiakkaille on ollut yrityksen toiminnan ytimessä jo vuodesta 1996. Aconin kasvu pienestä yhden miehen liiketoiminnasta globaaleilla markkinoilla toimivaksi yritykseksi on ollut hurjaa. Toimintaansa Acon jatkaa perinteistään ylpeänä kotimaisena perheyrityksenä.
Lisätiedot:
Harri Aalto, toimitusjohtaja, SUL.
Riia Huttunen, Digital Marketing @ Sales Director, Acon.

