”Lobbaamisen mestarityö”, ”härski ohikävely”, ”hurskastelua vailla vertaa”. Toimittajien kommentit kertovat paljon urheilun asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Kun muutaman miljoonan euron tukea esitetään 30–40 miljoonan euron tapahtumalle, joka tuo yhteiskunnalle takaisin moninkertaisesti elinvoimaa, näkyvyyttä, matkailutuloja ja yhteisiä elämyksiä, puhutaan urheilussa poikkeuksellisesta lobbaamisesta. Vastaavan mittaluokan yhteiskunnallista tukea ei kuitenkaan pidettäisi samalla tavalla erikoisena esimerkiksi infrastruktuurihankkeissa tai muissa kansallisesti merkittävissä kokonaisuuksissa, joita budjettiriihessäkin päätettiin moneen suuntaan.
Minun mielestäni myös urheilulla pitää olla kunnianhimoa viedä asioita eteenpäin. Tuskin Euroviisuja tai muitakaan merkittäviä kansainvälisiä tapahtumia järjestetään ilman vahvaa yhteiskunnan tukea. Miksi urheilun pitäisi olla tästä poikkeus?
Olemme toimineet alusta alkaen avoimesti ja yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Helsingin kaupungin kanssa. Olemme pitäneet aktiivisesti yhteyttä ministereihin, kansanedustajiin, virkamiehiin ja pääkaupunkiseudun kaupunkien johtoon. Yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten kanssa päätimme jopa toteuttaa EM-kilpailujen vaikuttavuustutkimuksen jo ennen kuin aloitimme varsinaisen työn kisahaun eteen.
Siksi en oikein ymmärrä väitettä, että olisimme sivuuttaneet jonkun. En myöskään tunnista väitettä avoimuuden puutteesta, sillä olemme lähes kahden vuoden ajan kertoneet tavoitteistamme eri tahoille mahdollisimman suoraan ja laajasti.
Tavoitteemme on ollut koko ajan suurempi kuin yksittäinen kisahaku. Urheilulla pitää olla kunnianhimoa enemmän kuin se, että lähes 50–60 kansainvälisen urheilutapahtuman vuotuinen tuki on yhteensä vain noin kaksi miljoonaa euroa. Osa hyvistä tapahtumista jää kokonaan ilman tukea, ja osa saa muutaman kymppitonnin.
Olemme alusta alkaen kertoneet tavoitteestamme rakentaa niin sanottu Suomen malli: tapa tukea kansainvälisesti merkittäviä urheilutapahtumia normaalin suurtapahtumatuen rinnalla, ei sen kustannuksella. Yleisurheilun EM-kilpailut toimisivat mallin pilottina. Sen jälkeen samaa ajattelua olisi mahdollista soveltaa muihin valittuihin tapahtumiin. Näin nykyinen suurtapahtumatuki jäisi aidosti pienempien tapahtumien käyttöön eikä siitä tarvitsisi irrottaa suurta osuutta kaikkein suurimpien tapahtumien järjestämiseen. On selvää, että jos olisimme jääneet odottamaan jonkun muun rakentavan tämän mallin, oma kisahakumme olisi mennyt ohi.
Yleisurheilun EM-kilpailujen kokonaisbudjetti nousee 30–40 miljoonaan euroon. On itsestään selvää, ettei Suomen Urheiluliitto voi ottaa yksin koko kisojen taloudellista riskiä, kun tapahtuman hyödyt jakautuvat laajasti koko yhteiskuntaan. Tämän olemme sanoneet avoimesti alusta alkaen. Olemme myös todenneet, että hartiamme eivät yksin riitä kisojen järjestämiseen.
Kisat eivät ole meille mikään pakkopulla. Meidän ei ole pakko järjestää niitä. Me jos ketkä tiedämme historiasta, ettei suurkilpailujen järjestäminen ole taloudellisesti itsestään selvästi positiivinen asia. Emme halua viedä Suomen Urheiluliittoa tilanteeseen, jossa liitto kantaisi yksin kohtuuttoman riskin. Olemme nousseet vahvalla työllä hyvään tilanteeseen, eikä sitä pidä uhrata hankkeeseen, jossa vastuu ja hyöty eivät olisi tasapainossa. Sitä olemme tässä punninneet.
Samalla on syytä muistaa, että kaikista mahdollisista tuista huolimatta Suomen Urheiluliiton oma osuus ja riski olisivat edelleen erittäin mittavat. Olemme koko ajan todenneet, että teemme kyllä oman osuutemme tuodaksemme merkittävän kansainvälisen tapahtuman peruskorjatulle ja uudistetulle Helsingin Olympiastadionille. Espoon ja Tampereen upeiden nuorten EM-kilpailujen innoittamina haluamme antaa urheilijoillemme mahdollisuuden tavoitella suurta unelmaa: menestystä omissa kotikisoissa Olympiastadionilla.
Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet mukana tukemassa työtämme. Teitä on satoja. Kiitos siitä, että uskotte meihin ja haluatte olla luomassa uudenlaista mallia. Mallia, josta voisi olla iloa kaikille niille tapahtumille, jotka tuovat tähän maahan toimeliaisuutta, kasvua, iloa, tunnetta ja mahdollisuuksia.
Matka jatkuu. Kisat eivät ole vielä meidän käsissämme. Vasta maaliskuussa 2027 tiedämme, miten käy. Sen kuitenkin tiedämme jo nyt, että olemme tehneet kaikkemme sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Saamme kisat tai emme, jossittelulle ei jää tilaa.
