Tapio Rajala täyttää tänään 70-vuotta. Syntymäpäiväänsä hän viettää kotonaan Alajärvellä. Suomen Urheiluliitto onnittelee pitkäaikaista työntekijäänsä.
Syntymä- ja kotipitäjäänsä Alajärveen läpi elämänsä sitoutunut Rajala kertoo kodin oman urheiluinnostuksensa ratkaisevaksi taustatekijöistä. ”Tapsan” isä oli ollut jo ennen esikoisensa syntymää aktiivinen paitsi Ankkureiden seuratoiminnassa sekä SVUL:n Etelä-Pohjanmaan piirissä. Myös Rajalan äiti, joka oli itsekin harrastanut yleisurheilua, oli rakentamassa perheen urheilumyönteistä ilmapiiriä. Siihen kuuluivat yhteiset kilpailumatkat lähikuntiin sekä asettautuminen tv:n ääreen arvokilpailuja seuraamaan.
– Lähellä kotiani oli kyläkenttä, joka kuhisi kesäiltaisin pesäpallon ja yleisurheilun harrastajia. Itsekin niitä harrastin. Pesäpalloa pelasin Kurejoen kyläjoukkueissa, sekä alle 15-vuotiaiden poikien että miesten sarjoissa, Rajala muistaa.
– Ennätin näkemään maaseudun kilpaurheilun kulta-aikaa, jolloin Alajärvelläkin Ankkureihin kuului parikymmentä kyläseuraa, jotka pesäpallon ja yleisurheilun ohella kilpailivat talvella hiihdossa pitäjän urheiluherruudesta.
Rajala sanoo, että kuten alajärveläislähtöinen Ilkan ex-urheilutoimittaja Ilkka Tolonen Ankkureiden historiikissa kirjoittaa,1960-luvun puolivälissä Alajärven poikaurheilijat olivat valtakunnan kärkeä kummassakin kesälajissa.
– Vahvat muistijäljet sain lisäksi paikkakunnalla järjestetyistä yleisurheilun SM-kilpailuista, M20-sarja 1966 ja maastot kotikylällä Kurejoella 1969, joissa sain olla aputoimitsijana ja lähettinä. Tuolloin Alajärvellä nuorten Suomen mestareiksi ylsivät muun muassa Ari Salin ja Reijo Vähälä, Rajala avaa lapsuuden ja nuoruuden urheilumuistoja.
Rajala: Poikaurheilijoiden määrän väheneminen nousi julkiseen keskusteluun 1996
Seuravalmentajana, piirin nuorisovalmentajana, aluepäällikkönä ja koulutuspäällikkönä Rajala on elänyt kohta puoli vuosisataa yleisurheilun ja sen tekijöiden iholla. Tämän ajan suurista muutostrendeistä hän nostaa esiin toimivien seurojen vähenemisen, kuntien liikuntatoimien tuen romahtamisen, etenkin maaseutuseuroille sekä piirien putoamisen pois lajin väliportaana. Listaan kuuluvat myös kaupunkien suurseurojen nousu vastuunkantajiksi, resurssien keskittäminen, seuratyön päätoimisuuden lisääntyminen, harjoitusolojen valtava kehittyminen sekä lajisuosion siirtyminen pojilta ja miehiltä tytöille ja naisille.
– Urheiluliiton kahden työkaverin taannoiset sanat ovat jättäneet minulle väkevän muistijäljen. Valmennuksen ja koulutuksen johtaja Into Turvanen muistutti usein liiton tärkeästä tehtävästä pitää kampa tiheänä, millä hän tarkoitti seuraverkon pysymistä koko valtakunnan kattavana. Edeltäjäni läntisen alueen aluepäällikkönä, Kari Hietaharju muistutti siitä, että jokainen urheilija on tärkeä, Rajala sanoo.
– Kamman harvenemiseen löytyy varmasti luonnollisiakin syitä, joskin aika nopeaa on toimivien seurojen väheneminen ollut. SM-pisteitä aikaan saaneiden seurojen määrä oli vuosituhannen taitteessa 250, nyt niitä on noin 180.
Etelä-Pohjanmaalla vastaavat luvut ovat Rajalan mukaan samansuuntaisia.
– Milleniumin ajan 24 SM-pisteseurasta on tultu tusinaan. Etenkin maakunnissa toimivien seurojen näivettymistä on edesauttanut sekin, kun vielä 1990-luvulle saakka jatkunut kuntien liikuntatointen merkittävä tuki seuroille, on kokenut romahduksen.
Piirien poisjäänti lajin väliportaana tapahtui varsin nopeasti
Rajala sanoo, että piirien poisjäänti lajin väliportaana tapahtui varsin nopeasti.
– Vielä 1990-luvulla ainakin EP:llä piirijaoston kokoukset, joissa päätettiin mikä seura järjestää mitkäkin kisat tai keitä valitaan jaostoon tai liittovaltuustoon, olivat varsin ”lämpimiä”. Nykyään asioidaan suoraan liittoon. Se, että yhteydenpito, rahavirrat ja vastuuta ottavat ihmiset ovat piiritasolla vähentyneet, on osaltaan ollut vaikuttamassa kamman harvenemiseen. Vastapainona kärkiseurojen kehittyminen ja päätoimisuuden lisääntyminen niissä on ollut hyvää kehitystä, jota pitää jatkaa, Rajala sanoo.
Rajalan sanoo, että myös yleisurheilun harjoitusolojen parantumisella on ollut vaikutuksensa.
– Tällä on ollut oma vaikutuksensa leiritysten vähenemiseen. Vielä 1990-luvulla EP:n piirissä oli noin 300 eri tasoilla leiritettävää yleisurheilijaa. Leireillä on toki moninaisia merkityksiä, ei vähiten urheilijoiden, myös valmentajien kouluttautumisiin liittyviä. Lajiryhmä- ja lajikohtaisetmaajoukkueleirit ovat lisäksi olleet takaamassa lajien valmennustiedon ja -kulttuurin säilymistä ja siirtymistä seuraaville sukupolville, Rajala sanoo.
Rajala muistaa, että poikayleisurheilijoiden huolestuttava väheneminen nousi julkisen keskusteluun jo Kankaanpään Vetoapukisoissa 1996.
– Siihen ei reagoitu pitkään aikaan. Kymmentä vuotta myöhemmin reagoitiin kehittämisohjelmalla nuorten naisten varhaiseen lopettamiseen. Mikä mihinkin vaikuttaa, on aina lukuisten tekijöiden summa. Nykytilanne tiedetään. Mentoroinnin läpiviemisen kyseisen kehittämisohjelman tiimoilta, valmentajakoulutuksen kaikille tasoille, uskon olleen hyvä peliliike, Rajala pudottelee työuransa aikana kokemiaan järjestelmämuutoksia.
Ainakin alakouluissa pitäisi hikoilla ja hengästyä päivittäin
Työskentely SUL:n alue- ja koulutuspäällikkönä, sekä toimisto Kuortaneen urheiluopistolla 1988-2019, ovat antaneet Rajalalle paitsi laajat urheiluverkostot myös perspektiiviä valtakunnan liikuntaan ja urheiluun. Kysymykseen Suomi-urheilusta laajemmin tulee tuokion mietinnän jälkeen punnittuja näkemyksiä.
– Koulu-urheilusta puhutaan paljon. Valtion ja kuntien taloudet varmasti rajoittavat tekemisiä. Katsotaanpa asiaa kansanterveyden tai kilpaurheilun näkökulmista, pitäisi ensisijaisesti alakouluihin saada tuntikehyslisäyksiä hankkeiden sijasta. Se olisi päivittäistä hikoilemista ja hengästymistä liikuntakasvatusten perinteisin keinoin, Rajala sanoo.
–Janan toisessa päässä, Olympiakomiteassa huippu-urheilua on uudistettu vuosikymmenet. Tuoreimmat toimenpiteet kuulostavat siltä, että tehtävänkuvia ja työnjakoja pyritään järjestöviidakossa yksinkertaistamaan. Toivottavasti muutoksessa tähän suuntaan onnistutaan.
Rajala muistuttaa, että kapeaa huippua on hinkattu pitkään, samalla uusien huippu-urheilijoiden esiinmarssi, ainakin yksilölajeissa, on hiipunut.
– Johtopäätös on yksinkertainen, tulevaisuuden kannalta seuratoiminta on tärkeintä. Liikunnan aluejärjestöillä on tietyt juonteensa myös seuratoimintaan. Työn soisi kuitenkin olevan aktiivisempaa ja intohimoisempaa, Rajala kiteyttää.
Jalkapallo ja jääkiekko ovat onnistuneet rakentamalla päätoimisuuksia ja pelaajapolkuja, kori- ja lentopallo keskittämällä nuorisovalmennustaan
Joukkuelajien etenemiseen Rajala näkee selkeät perusteet. Jalkapallo ja jääkiekko ovat hyödyntäneet hyvin kansainvälistä ja kansallista suosiotaan. Kori- ja lentopallo ovat onnistuneet keskittämällä nuorisovalmennuksensa, koripalloilijat Märskyyn ja lentopalloilijat Kuortaneelle.
– Jalkapallo on onnistunut hyödyntämään lajin ylivertaisen globaalin suosion. Jääkiekko on tehnyt saman ensisijaisesti Liigan ja Leijonien kautta. Paljon esillä olevista joukkuelajeista löydetään usein arvosteltavaa. Kokonaisuutena Palloliiton ja Jääkiekkoliiton markkinointi, ja resurssien sekä toiminnan ohjaaminen myös seuratasolle on ollut onnistunutta, Rajala arvioi.
– Kumpikin liitto on avustanut seurojaan rakentamalla päätoimisuuksia ja pelaajapolkuja, sekä onnistunut sitouttamaan lapsiperheitä ja lapsia lajeihinsa laajasti. He ovat onnistuneet valtaamaan myös uusia seutukuntia. Pienemmät joukkuelajit, kori- ja lentopallo ovat pienillä resursseillaan saaneet aikaan hyvät miesten maajoukkueet, paljolti keskittämällä nuorisovalmennustaan tunnettuihin urheilulukioihin. Keskittämisidea sai pontta 1994, kun valtakunnan urheilulukiot vakinaistettiin. Monilajisena yleisurheilulle keskittäminen ei ole aivan yksinkertaista, välähdys siitä kuitenkin saatiin, kun 1999 Tallinnan nuorten EM-kisoista saatiin 11 mitalia, valtaosa Kuortaneen urheilulukiolaisten tuomina.
Kenttälajien vähenevä harrastaminen kieltämättä huolestuttaa
Yleisurheilu Suomessa on aina profiloitunut kansainvälisen menestymisensä myötä. Emeritus koulutuspäällikkö uskoo, että sille on edellytyksiä myös jatkossa. Rajala uskoo valmentajakoulutukseen. Sen pitää Rajalan mukaan olla jatkuvaa ja paljon osallistujia keräävää.
Nykytilannetta Rajala pitää hyvänä, syksyyn 2025 itsekin Kuortaneen Ammattivalmentajatutkintoja vetäneenä, hän on nähnyt valmentajajoukkojen pitävän sisällään erilaisia persoonia, kaikkia tarvitaan.
– Huippu-urheilukeskustelu on usein puutteita ja ongelmia esiin nostavaa. Meillä on kuitenkin paljon kilpailukykyisiä rakenteita yleisurheilla. Valmennukseen ohjautuminen on isossa maassa aina enemmän tai vähemmän arpapeliä. Uskon järjestelmämme hyvinkin pystyvän Euroopan tasolla menestymiseen. Maailmanlaajuisissa arvokilpailuissa se on ja tulee olemaan yhä vaikeampaa, Rajala näkee.
– Suomen kaltaiselle maalle menestyminen kenttälajeissa on todennäköisempää kuin mitä se on juoksuradalla. Tässä katsannossa juuri kenttälajien vähenevä harrastaminen kieltämättä huolestuttaa.
Urheilun seuraaminen, myös valmentaminen, sävyttävät väkevästi eläkeläisen päiviä
Rajalan eläkepäiviin kuuluu urheilun seuranta varsin laajasti. Yleisurheilu on ymmärrettävästi seurantalistan kärjessä. Omaa lajiaan hän sanoo seuraavansa kaikilta kanavoilta, ja mahdollisuuksien mukaan myös paikan päällä. Maksukanava Ruutu sitoo urheilumiehen ääreensä käytännössä ympärivuotisesti, kärkinä kori-, lento- ja pesäpallo, jonkin verran myös jääkiekko.
Läpi elämänsä Ankkureiden seuratoimintaan ja paikalliseen liikuntatoimintaan laajemminkin sitoutunut eläkeläinen hoitelee tänä päivänä tuntiopettajana urheilulinjan valmennustunteja Alajärven lukion ja Järvipohjanmaan ammattioppilaitoksen oppilaille.
Valmentaminen on läpi vuosikymmenten ollut intohimo ja luonnollinen osa Tapsan urheilutyötä. Valmentamisen ikiankkurilainen kertoi alkaneen lukiopoikana 1974, jolloin Markku Muurimäen ja Ilpo Kaukorannan vetämät SVUL:n C-perus- ja lajiosan kurssit avasivat hänelle valmentamisen kiehtovaa maailmaa. Näin ollen katkeamatonta, vapaaehtoista valmennustyötä on Tapsalle kertynyt yli puoli vuosisataa.
1990-luvun ruuhkavuosina hän kertoo henkilökohtaisia valmennettavia olleen kolmisenkymmentä, kaiken kaikkiaan heitä on ollut noin 200, pääosin nuorten sarjojen urheilijoita. Pika-aitureista painottuvista Tapsan kärkivalmennettavista mainittakoon:
Sakari Palomäki (1963), kymmenottelija, 7072 (6,25 kg), kaksinkertainen SM18-kultamitalisti
Heini Sistonen (1973), pika-aituri, 13.55, Kalevan kisojen voittaja 1996, Ruotsi-ottelu- ja Euroopan Cup-edustus Tuija Rajala (1964, Tapsan pikkusisko), pika-aituri, 13.83, viisi kertaa Kalevan kisojen finaalissa, kaksi yleisen sarjan maaotteluedustusta Ville Rajala (1993, Tapsan poika), pika-aituri, 14.13, Kalevan kisojen pronssi 2016, kaksi Ruotsi-otteluedustusta
Teksti: Jarmo Mäkelä
FAKTALAATIKKO
Tapio Rajala, 30.3.1956, Alajärvi
Ylioppilas, Alajärven lukio,1975
Liikunnanohjaaja, Pajulahden urheiluopisto, 1979
Avioliitossa, kaksi lasta, kevään tullen kaksi lastenlasta
Työura:
Alahärmän kunta, liikuntasihteeri 1979-1980
Alajärven kunta ja kaupunki, liikuntasihteeri 1981-1987
Suomen Urheiluliitto, aluepäällikkö 1988-1997
Etelä-Pohjanmaan Yleisurheilu, valmennuspäällikkö, sekä aluepäällikkö (SUL, 50/50%), 1997-2005
Suomen Urheiluliitto, koulutuspäällikkö 2005-2019
Tiesitkö? 1988 Suomen Pesäpalloliitto palkitsi T. Rajalan vuoden valmentajana
