Reijo Siitonen jää syksyllä eläkkeelle Helsingin Kisa-Veikkojen toiminnanjohtajan töistä. Takana on 34 vuoden monisäikeinen työrupeama seuran operatiivisena moottorina, eikä into jatkaa yleisurheilun parissa ole sammunut.
– Hirveän suuria suunnitelmia eläkkeelle ei ole, mutta valmentamisesta ja tästä elämäntavasta en halua eroon. Mutta kun on elänyt yli 30 vuotta tapahtumasta toiseen, eläkkeellä voisi ottaa vähän loivemmin. Mittanauhan päässä ja lanan varressa minut varmasti kisoissa nähdään, mutta on tosi mukava mennä kentälle, kuin joku muu järjestää kisan, Siitonen sanoo.
Aktiiviurallaan Siitonen kilpaili seiväshyppääjänä aina vuoteen 1987, jonka jälkeen tavoitteellinen urheilu jäi selkävaivan takia.
– Selässä madaltui yksi välilevy. Se antoi myöten harjoitella, mutta kun rupesi kisakausi lähestymään, selkään tuli paine, joka esti tehokkaan harjoittelun, Siitonen kertoo.
Urheilu-ura lähti alkuun Ramin remmissä
Siitosen urheilu-ura lähti liikkeelle Parikkalassa paikallisen valmentajan Raimo Naukkarisen ”Ramin remmissä”.
– Rami pyöritti pari kertaa viikossa Lyseon salilla jumppaa ja kaikennäköistä palloilua ja pelejä. Siinä oli mukana kaikenikäisiä poikia, joista osa menestyi myöhemmin eri lajeissa, Siitonen kertoo.
Sittemmin Siitonen lämpeni seiväshypylle, kun tarjolla oli samantasoinen ja samanikäinen porukka, jonka kanssa harjoitella.
– Silloin se oli vähän kuten Artsi Bryggare sanoi, että kaikkihan Parikkalassa seivästä hyppäävät, Siitonen veistelee.
Hannu Siitonen yksi esikuvista
Esikuviakin Siitosella oli omasta takaa, ei tosin seiväshypyssä.
– Hannu Siitonen oli osan aikaa harjoittelemassa meidän mukanamme, ja tekemässä hyvinkin yksinkertaisia harjoituksia. Siinä oli kolme punttiliikettä ja 5-kilon kuulan heittoa keskiympyrästä seinään. Katsottiin, että noin sitä pitää harjoitella, Siitonen muistaa.
– Siitä remmistä tuli kaksi viiden metrin miestä ja yksi, joka hyppäsi 490.
Siitosen ohella toinen viisi metriä ylittänyt seiväshyppääjä oli Jari Mutikainen, joka valmensi Siitosta ennen Jukka Pekkalaa. Seiväshyppääjän ura toi Siitoselle nuorten SM-kultaa, mitalin Kalevan kisoista sekä SM-halleista, ja vei Ruotsi-otteluun. Parhaimmillaan Siitonen ylitti 540.
Toiminnanjohtajuuden ohella Siitonen on toiminut myös valmentajana
Liikunnanohjaajaksi Siitonen kouluttautui jo urheilu-uransa aikana, ja työskenteli Espoon kaupungilla viisi vuotta.
– Se oli täysipäiväistä työtä. Harjoiteltiin illat ja tehtiin päivät töitä tai harjoiteltiin päivät ja tehtiin illat töitä. Rustattiin ihmisille kuntoiluohjelmia ja seurattiin, että he noudattavat niitä, Siitonen muistelee.
Työura jatkui SVUL:n Helsingin piirissä ensin kenttä- ja sitten koulutuspäällikkönä ja vuodesta 1992 alkaen Helsingin Kisa-Veikkojen toiminnanjohtajana.
– Siirtymä oli kohtuullisen luonteva. HKV:ssä oli tuttuja ihmisiä. Oli urheilijakavereita ja hyviä valmentajia, ja vaimokin urheili vielä silloin, Siitonen viittaa keskimatkoilla menestyneeseen Kaisa Siitoseen.
Siitonen: Kuvaisin tätä näköalapaikaksi suomalaiseen yleisurheiluun
Helsingin Kisa-Veikkojen toiminnanjohtajana Siitonen on ollut yleismies, jonka työsarkana on ollut pitää eri-ikäisten ja -tasoisten harrastajien ja kilpaurheilijoiden kilpailu- ja harrastustoiminta käynnissä, hoitaa edunvalvontaa ja järjestötoimintaa.
– Kuvaisin tätä myös näköalapaikaksi suomalaiseen yleisurheiluun. Kisojen, tapahtumien ja suurseurojen yhteistyön kautta on päässyt näkemään lajia laajasti ja tutustunut ihmisiin. Sitä kautta on tullut Jarmo Hakasen tapaisia ystäviä, joiden kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä, Siitonen sanoo.
– Toiminnanjohtajana olen koko ajan ollut myös valmentaja. Ei ole ollut sellaista hetkeä, etten olisi ollut valmennuksen kanssa kädet savessa. Monipuolista toimintaa tämä on ollut koko ajan, ja olen tykännyt siitä. Tässä on oma vapaus ja vastuu.
Valmentajana Siitonen on työskennellyt niin lastensa Aino ja Hannes Siitosen, vaimonsa Kaisa Siitosen kuin monien muidenkin urheilijoiden kanssa.
– Tällä hetkellä vedän Mäkelänrinteen lukiossa aamuharjoituksia kuusi tuntia viikossa. Se on minulle hyvä tapa olla tekemisissä alueen parhaiten nuorten urheilijoiden kanssa ja olla valmentamassa ja kasvattamassa heitä urheilulliseen elämäntapaan, Siitonen sanoo.
”Nyt työ on paljon leppoisampaa kuin aikaisemmin”
Työtuntejaan Siitonen ei ole laskenut. Hän kiittää perhettään ja erityisesti vaimoaan avusta ja tuesta, ja kertoo työmäärän vuosien mittaan keventyneen, kun seuraan on ollut lisää työntekijöitä.
– Nyt työ on paljon leppoisampaa kuin aikaisemmin, kun tässä on kaksi päätoimista työntekijää ja yksi hanketyöntekijä mukana. Enää ei tarvitse tehdä kaikkea yksin, vaikka edelleen tämä on tapahtumasta toiseen menemistä. On ne sitten harjoitus- tai kilpailutapahtumia tai muuta yleisurheilun piirissä tapahtuvaa toimintaa, Siitonen sanoo.
– Jos ajatellaan niitä isoja rysäyksiä, eli että on joku SM-kisa, jossa toimii pääsihteerinä, niin siinä tehdään kaikkea laidasta laittaa, ja kun on etukäteisvalmistelut ja itse tapahtuma, siihen saa kulumaan aikaa. Arkena on toimisto- ja valmistelutyötä ja kokouksiakin aika paljon.
Harjoitustoiminnassa Siitosen ja HKV:n elämä on helpottunut, kun harjoituspaikkoja on aiempaa enemmän.
– Silloin alkuun talvella oli vain Otahalli ja Kisahalli. Eläintarhan tunneli tuli 1986 harjoituspaikaksi, jossa voitiin harjoitella ympärivuotisesti. Nyt meillä on Liikuntamylly ja mahdollisuus käyttää koulujen saleja ihan eri tavalla kuin ennen, Siitonen sanoo.
”Ihmisten vapaa-ajan käyttö ja seuran toimintaan sitoutumisen malli on muuttunut”
HKV:n toiminnanjohtajana Siitonen on työskennellyt koko ajan vapaaehtoisten kanssa niin kisoissa kuin seurassa, ja nauttinut siitä.
– Se on hienoa, kun tekee työtä ihmisten kanssa, ja on nähnyt miten erilaisia ihmisiä esimerkiksi seuran johtotehtäviin on tullut ja halunnut siellä olla. Välillä aina ajattelee, että mistä heillä motiivia ja innostusta riittää, kun itse tekee sitä työkseen, Siitonen sanoo.
HKV:ssä on viime vuosina kohdattu samoja haasteita kuin muuallakin. Vapaaehtoisia ei ole helppo saada, ja monet nuoret jättävät harrastukset aiempaa nuorempana.
– Ihmisten vapaa-ajan käyttö ja seuran toimintaan sitoutumisen malli on vähän muuttunut. Jos ajatellaan, että mekin järjestetään kilpailuja ja muita tapahtumia vuoden aikana 50 kappaletta, niin se hihojen käärijät -osasto pienenee aina vaan, Siitonen sanoo.
– Omien lasten eteen tehdään kyllä kovasti töitä, mutta me ei ehkä ole osattu myydä lasten vanhemmille tarpeeksi hyvin seuratuotetta, eli sitä, että tämä on yhteisöllistä toimintaa, johon kannattaa tulla mukaan. On onnistuttu vain kohtuullisen hyvin.
HKV:n henki elää yhä vahvana
HKV on suomalaisen yleisurheilun suurseuroja, jolla pitkät perinteet. Siitosen mukaan HKV:n henki elää yhä vahvana.
– Se on HKV:ssä ollut pitkän aikaa hyvä jatkumo, että kun omia lapsia tulee, niiden mukana tullaan uudelleen mukaan. Siellä on Pihlaviston Veskuja ja kumppaneita, jotka ovat sisäistäneet kisaveikko-hengen. Sen, että seura on hyvä paikka kasvaa ja olla yhteisössä mukana.
– Ja jos muistelee vaikka seuran 100-vuotisjuhlia Vanhalla ylioppilastalolla. Paikalla olivat vanhat ja nuoret, ja hauskaa oli. Siellä näkyi se HKV:n yhteisöllisyys.
