Pyry Heiskanen juoksi 17-vuotiaiden miesten 110 metrin aitojen Suomen ennätyksen 13,39 Youth Athletics Gamesin ensimmäisenä päivänä Espoossa Leppävaaran stadionilla. Edellinen Suomen ennätys oli Rasmus Vehmaan neljä vuotta sitten juoksema 13,41.
Heiskasen aika on myös alle 18-vuotiaiden Euroopan tilaston kärkiaika. Kauden parasta aikaansa Heiskanen kohensi peräti 0,69 sekunnilla. Alle 18-vuotiaiden EM-kilpailut pidetään Italian Rietissä heinäkuun puolivälissä.
Vantaalaisen Kenttäurheilijat-58:n Heiskanen oli rankkasateessa juostussa kilpailussa murskaavan ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Tampereen Pyrinnön Ryan Röör hävisi hänelle puolitoista sekuntia. Myötätuulta oli sopivasti 0,8 metriä sekunnissa.
– En odottanut näin kovaa aikaa. Tämä oli tosi iso yllätys tällaisissa sääolosuhteissa, Heiskanen iloitsi.

”Ajasta on otettavissa pois vielä kymmenys tai jopa kaksi”
Heiskanen kolhaisi seitsemänteen aitaan, mutta muuten hänen juoksunsa oli ehjä. Tasaväkisen vastuksen puuttuminen ei Heiskasen vauhtia hidasta.
– Olen tottunut juoksemaan yksin ja yksin on helpompi juosta rennosti. Hyvissä sääolosuhteissa ajasta on otettavissa pois vielä kymmenys tai jopa kaksi, Heiskanen sanoi.
Ennen aitajuoksua Heiskanen voitti pituushypyn tuloksella 737. Siinä hypyssä oli myötätuulta 2,7 metriä sekunnissa, joten se ei kelpaa ennätykseksi. Heiskanen leiskautti toiseksi parhaallaan ennätyskelpoisessa tuulessa 735, joka on hänen ennätyksensä.
– Pituushypyssä oli hyvät olosuhteet. Tulos ei ollut yllätys, sillä hyppäsin viikko sitten 729. Jätin kaksi viimeistä hyppyä väliin säästelläkseni jalkoja aitajuoksuun, Heiskanen kertoi.

Rautawaara rikkoi alle 20-vuotiaiden MM-rajan
Espoon Tapioiden Ella Rautawaara rikkoi 5000 metrin kävelyssä alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuiden tulosrajan. Rautawaara voitti 19-vuotiaiden naisten kilpailun ajalla 23.05,77. Suomen Urheiluliiton asettama tulosraja elokuussa Eugenessa pidettäviin MM-kilpailuihin on 23.20,67.
Rautawaara on kävellyt viime vuonna ennätyksekseen 22.14,83. Rautawaara harjoittelee parhaillaan ”korkeanpaikan leirillä” pääkaupunkiseudun urheiluakatemian alppimajassa.
– Kävely on viime aikoina hieman junnannut paikoillaan huhtikuisen rankan Brasilian-reissun (MM-joukkuekilpailu) ja korkeanpaikan harjoittelun vuoksi. Otin tänään varman päälle, jotta alitan tulosrajan. Nyt kun tulosraja on saavutettu, voin seuraavissa kisoissa lähteä liikkeelle lujempaa enemmän riskitaktiikalla, tyytyväinen Rautawaara kertoi.
Samassa lähdössä Rautawaaran kanssa kävellyt Porin Tarmon Joel Peltonen voitti 19-vuotiaiden miesten 5000 metrin kisan ajalla 21.09,39. Hänen ennätyksensä on 20.16,07.
(Jyrki Repola)
Tulokset: https://live.tuloslista.com/19614



