Suomen Urheiluliiton (SUL) urheilutoimenjohtaja Jarkko Finni piti keskiviikkona Lahdessa kokoontuneelle SUL:n hallitukselle katsauksen urheiluyksikön strategian toimeenpanon tilanteesta. Siinä hän keskittyi erityisesti lasten urheiluun ja yleisurheilun harrastajamääriin.
Finnin totesi katsauksessaan, että yleisurheilulisenssien määrät ovat 2020-luvulla olleet aika vakaasti 23 000-24 000 lisenssin tasolla. Trendinä kuitenkin on, että harrastamisen alku, sen yhden oman lajin valinta ja urheilusta poisputoaminen ovat kaikki koko ajan aikaistuneet.
– Nyt eniten harrastajia on 9-vuotiaiden ikäluokassa, Finni sanoi.
Lasten, eli 9-13-vuotiaiden lisenssien määrät ovat nekin olleet vakaita. Finnin mukaan viime vuonna oli nähtävissä orastavaa nousua. Lisenssin omaavia lapsia oli vähän reilut 8000 ja samoihin lukuihin ollaan Finnin mukaan menossa myös tällä toimintakaudella.
Lasten ikäluokassa kilpailevien osuus on kasvanut
Katsauksessaan Finni nosti esiin lasten urheilun pitovoiman, joka on yksi liiton strategian mittareista. Kyse on luvuista, jotka kertovat kuinka hyvin lisenssiharrastajat pysyvät lajissa mukana. Siinä yleisurheilu on valtakunnallisessa vertailussa heikoimpien lajien joukossa.
Yksi keskeinen pitovoimaa lisäävä Finnin mukaan on kilpaileminen. Data osoittaa, että runsaasti ja monipuolisesti kilpaileva lapsi jatkaa yleisurheilun parissa lähes varmasti ja ylipäätään kilpailutoimintaan osallistuvista lapsistakin jatkavat lähes kaikki, kun taas niistä lapsista, jotka eivät kilpaile, yleisurheiluharrastusta jatkaa alle 40 prosenttia.
– Kilpaileminen ja kilpailemisen aktiivisuus lisää merkittävästi pitovoimaa lajin parissa ja siksi meillä lasten kilpaileminen on yhtenä strategisena valintana, Finni sanoi.
Lasten kilpailemista on aktivoitu erityisesti Tulevat Tähdet -monipuolisuuskilpailulla, joka kannustaa kilpailemaan monessa eri yleisurheilulajissa.
– Me olemme saaneet suhteellisesti enemmän lapsia kilpailemaan ja kilpailemaan myös monipuolisemmin. Lisenssiurheilijoista tässä lasten ikäluokassa kilpailee suurin osa, noin 70 prosenttia, Finni viittasi 9-13-vuotiaisiin.
Yleisurheilu monille lapsille ainoa laji
Lasten yleisurheilusta kerätty data kertoi Finnin mukaan myös, että huomattava osa yleisurheilua harrastavista 10-12-vuotiasta lapsista ei harrasta mitään muuta urheilulajia. Finnin mukaa se oli yllätys.
– Yli puolet yleisurheilevista lapsista harrastaa vain tätä yhtä lajia. Se ei ole välttämättä urheilullisesti hyvä asia, mutta se on fakta ja pitää käytännön toiminnoissa ymmärtää.
Kokouksessaan hallitus kuuli ja hyväksyi toimitusjohtaja Harri Aallon raportin vuoden 2027 toimintasuunnitelman ja talousarvion rakentumisen aikataulusta. Toimitusjohtaja esitti hallitukselle myös strategiaan liittyvien henkilöstön uudelleen organisoitumisen ja tehtävänkuvausten muutostarpeen.



