Wecksten 545 Madridissa (video), Francis hallitsi pikamatkaa Kuopiossa

United Pole Vaulters – mukana Tomas Wecksten

Karhulan Urheilijoiden seiväshyppääjä Tomas Wecksten ylitti hallikauden kotimaisen kärkituloksen 545 Madridissa. Hän sijoittui kilpailussa viidenneksi.

Wecksten ylitti 545 jo aiemmin talvella Australian kilpailu- ja harjoitusmatkalla ulkoradoilla. Madridin tulos on myös hänen halliennätyksensä. Aiempi oli 532.

Madridissa Wecksten meni kaikki korkeudet 545:een asti ensimmäisellä ja yritti sitten kolmesti EM-kisojen tulosrajakorkeudesta 555.

– Yrityksiin 555:stä vaihdoin isomman seipään, jolla olen koskaan hypännyt. Sytyin hyppäämään, juoksu tuli kovempaa, mutta askelmerkki oli kahdessa ensimmäisessä hypyssä liian lähellä ja kädet myöhästyivät, Wecksten kertaili.

– Viimeiseen yritykseen otin askelmerkkiä puoli metriä taaksepäin ja sain hypyn aikaiseksi, mutta en päässyt kunnolla seipään rytmiin mukaan.

Weckstenin mukaan edellytykset 555:n ylitykseen ovat olemassa.

– Se voi mennä nyt ihan missä kisassa vaan, sunnuntaina Uppsalassa pohjoismaisessa ottelussa kilpaileva hyppääjä sanoi.

Francis nopein Kuopiossa

Sunnuntaina Uppsalassa käytävään pohjoismaiseen hallimaaottelun valmistautuva Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis voitti Kuopiossa 60 metriä ajalla 7,64

Francis, 17, juoksi ajan 7,64 Kuopion Reippaan kilpailussa kahdesti: ensimmäisen kerran alkuerissä ja uudelleen loppukilpailussa, jonka hän voitti täysin ylivoimaisesti.

Francisin ennätys on tammikuun lopussa juostu 7,54. Miesten 60 metriä voitti Kuopion Reippaan Eliel Pohjolainen, 19, ajalla 7,09.

Oheisella videolla Weckstenin 530 ja 545 hypyt

tuloksia

 

 

,

Tulokset/Madrid ESP 8.2.

Meeting Madrid RFEA Atletismo

Miehet:

60 m: 1) Mike Rodgers USA 6,63, 2) Richard Kilty Iso-Britannia 6,64, 3) Emre Zafer Barnes Turkki 6,65 NR, Alkuerät erä 1: 1) Mike Rodgers USA 6,63 erä 2 , 1) Yunier Pérez Espanja 6,58;

400 m: 1) Óscar Husillos Espanja 45,86 NR, 2) Luka Janežič Slovenia 46,08, 3) Pavel Maslák Tshekki 46,14 Race B: 1) Lucas Bua Espanja 46,66;

1500 m: 1) Ayanleh Souleiman Djibouti 3.38,47, 2) Sadik Mikhou Bahrain 3.39,40;

Seiväs: 1) Konstadínos Filippídis Kreikka 585 =NR, 2) Piotr Lisek Puola 580, 5) Tomas Wecksten Suomi 545;

Kolmiloikka: 1) Almir dos Santos Brasilia 17,35 kk, 2) Nelson Évora Portugali 17,30, 3) Pedro Pablo Pichardo Kuuba 17,01, 4) Alexis Copello Azerbaizhan 16,98;

Kuula: 1) Tomáš Staněk Tshekki 21,69, 2) Michał Haratyk Puola 20,96, 3) Stipe Žunić Kroatia 20,94.

Naiset:

400 m: 1) Léa Sprunger Sveitsi 51,61;

1500 m: 1) Genzebe Dibaba Etiopia 4.02,43, 2) Konstanze Klosterhalfen Saksa 4.04,72, 3) Eilish McColgan Iso-Britannia 4.08,07, 4) Rabab Arrafi Marokko 4.08,47, 5) Axumawit Embaye Etiopia 4.08,81, 6) Siham Hilali Marokko 4.09,15, 7) Marta Pérez Espanja 4.09,24;

3000 m: 1) Meraf Bahta Ruotsi 8.42,46 NR, 2) Taye Fantu Etiopia 8.42,69, 3) Meskerem Mamo Etiopia 8.43,56, 4) Rosie Clarke Iso-Britannia 8.47,30, 5) Hawi Feysa Etiopia 8.50,80;

Korkeus: 1) Mariya Lasitskene Venäjä 200;

Kolmiloikka: 1) Viktoriya Prokopenko Venäjä 14,31, 2) Elena Andreea Panţuroiu Romania 14,21.