​Tokion olympiakisoihin tulosrajoilla ja rankingilla, Timanttiliigassa 2020 yksi finaali, 12 kilpailua

Vuoden 2020 Tokion olympialaisiin yleisurheilijat valitaan tulosrajojen ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) aiemmin tänä vuonna julkaiseman rankingjärjestelmän perusteella. IAAF:n hallitus päätti valintajärjestelmästä kokouksessaan Dohassa.

IAAF:n mukaan jokaiseen yleisurheilulajiin noin puolet urheilijoista tulisi tulosrajojen perusteella ja puolet rankingin kautta. Systeemi voi toimia näin, kun tulosrajat ovat korkeat.

Useimmissa lajeissa Tokion olympialaisten tulosrajan saavuttamiselle annettua aikaa on aiempaan nähden lisätty kahdella kuukaudelle. Liki kaikissa lajeissa tulosrajat on tehtävä kuluvan vuoden toukokuu 1. päivän  ja ensi vuoden kesäkuun 29. päivän välisenä aikana.

Maratonilla ja 50 kilometrin kävelyssä tulosrajojen tekoaika alkoi jo kuluvan vuoden alusta ja päättyy ensi vuonna toukokuun 31. päivä. 10 000 metrillä, 20 kilometrin kävelyssä ja moniotteluissa tuloksentekoaika alkoi kuluvan  vuoden alusta ja päättyy ensi vuonna 29. kesäkuuta.

Käytännössä järjestelmä toimii niin, että tulosrajan saavuttaneiden lisäksi kuhunkin lajiin täydennetään urheilijoita rankingin perusteella niin, että tavoiteltu kilpailijamäärä täyttyy. Tokioon valittavien urheilijoitten tavoiteltu kokonaismäärä on 1900 yleisurheilijaa.

Suomessa yleisurheilijat olympiajoukkueeseen valitsee Olympiakomitea Suomen Urheiluliiton (SUL) esityksestä.

Timanttiliigassa 2020 yksi finaali, 12 kilpailua

IAAF:n hallitus hyväksyi Dohassa myös vuoden 2020 Timanttiliigan uudistukset. Ensi vuonna liiga supistuu 12 kilpailun mittaiseksi. Samalla lajien määrä liigassa putoaa nykyisestä 32 lajista 24:ään. Miehille ja naisille on molemmille 12 lajia. Pisin juoksumatka ensi vuonna on  3000 metriä.

Lajimäärän supistuminen tarkoittaa, että Timanttiliiga huipentuu yhteen, kaikki lajit kattavaan finaaliin. Viime vuodet finaaleja on ollut kaksi.  Finaalien voittajat saavat nykytyyliin ns. villin kortin MM-kisoihin.

IAAF:n mukaan Timanttiliigan kilpailujen toivotaan rakentavan myös uudenlaisia, yleisöön meneviä kilpailutapahtumia yksittäisille kenttälajeille kisakaupunkien keskustaan.

Jokaisesta kilpailusta rakennetaan puolentoista tunnin mittainen, rivakkarytminen tv-lähetys.

Tokion olympiakisojen tulosrajat (miehet/naiset):

100 m: 10,05/11,15

200 m: 20,24/22,80

400 m: 44,90/51,35

800 m: 1.45,20/1.59,50

1500 m: 3.35,00/4.04,20

5000 m: 13.13,50/15.10,00

10 000 m:  27.28,00/31.25,00

110 m aj/100 m aj: 13,32/12,84

400 m aj: 48,90/55,40

3000 m ej: 8.22,00/9.30,00

Korkeus: 233/196

Seiväs: 580/470

Pituus: 822/682

Kolmiloikka: 17,14/14,32

Kuula: 21,10/18,50

Kiekko: 66,00/63,50

Moukari: 77,50/72,50

Keihäs: 85,00/64,00

Kymmenottelu/ Seitsenottelu 8350/6420

20 km kävely: 1.21.00/1.31.00

50 km kävely: 3.50.00/-

Maraton: 2.11.30/2.29.30

Koko järjestelmä

11.03.2019 - 10:14