SUL nimesi valmennusryhmät

Grano ja Suomen Urheiluliitto merkittävään yhteistyöhön

Suomen urheiluliiton (SUL) kärkivalmennusryhmään Team Finlandiin on valittu viisitoista urheilijaa kaudelle 2018-2019. SUL nimesi maanantaina urheilijat myös EM-ryhmään, nuorten EM-ryhmään sekä Nuorten maajoukkue -ryhmään.

SUL:n kolmeen kärkiryhmään Team Finlandiin, EM- ja nuorten EM-ryhmään valittiin yhteensä 84 urheilijaa.

– Urheilijat näihin ryhmiin valittiin jo kolmatta kertaa ensisijaisesti erikseen laaditun tulostaulukon perusteella. Ainoa poikkeus oli keihäänheittäjä Antti Ruuskanen, joka täytti edelleen Team Finland -urheilijan kriteerit, vaikka tuloskriteeri ei täyttynyt. Ruuskanen siis jatkaa Team Finland -ryhmässä, sanoo valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.

– Nämä urheilijalistat ovat  joustavia. Jos urheilija tekee tuloksen, joka edellyttää nousua ylempään ryhmään, hän saa välittömästi statuksen tuloksen mukaisessa ryhmässä.

SUL:n Team Finland -ja EM-ryhmän tavoitteena on menestyä vuosittain arvokilpailuissa. Nuorten EM-ryhmän menestymistavoite on 2-4 vuoden päästä käytävissä arvokilpailuissa.

– Tulevalle kaudelle EM-ryhmä kasvoi hieman viime syksyyn nähden. Samalla Team Finland -ryhmä pieneni. Nuorten EM-ryhmän koko pysyi aika lailla ennallaan, Kemppainen sanoo.

– Kunkin urheilijan kanssa tuet neuvotellaan lähiviikkoina käytävien keskustelujen perusteella.

 Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusryhmät 2018-2019:                                         

Team Finland:

Marjaana Heikkinen, Siilinjärven Ponnistus (valmentaja Kimmo Kinnunen), Oliver Helander, Raseborg IF (Glenn Lignell), Anne-Mari Hyryläinen, Nagu IF (Simo Wannas), Amanda Kotaja, Vampulan Urheilijat (Jussi-Pekka Kurtti), Simo Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Petri Ruotsalainen), Henry Manni, Länsi-Uudenmaan Urheilijat (Juha Heinänen), Wilma Murto,  Salon Vilpas (Steve Rippon), Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy (Tuomas Sallinen), Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat (Veli-Matti Ranta), Arttu Pajulahti, Viipurin Urheilijat (Suren Ghazaryan), Veli-Matti ”Aku” Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Valentin Kononen),

Toni Piispanen, Espoon Tapiot (Jari Nordblom), Tero Pitkämäki, Seinäjoen Seudun Urheilijat (Hannu Kangas),  Antti Ruuskanen, Pielaveden Sampo (Jyrki Blom), Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo (Juha Flinck). 

EM-ryhmä:

Sandra Eriksson, IK Falken (Oscar Gidewall), Kristian Bäck, Vasa Idrottsällskap, Lotta Harala, Tampereen Pyrintö (Kai Kyllönen), Tuomo Himanka, Kalajoen Junkkarit (Markku Karjalainen), Tommi Holttinen, Someron Esa (Jari Holttinen), Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö (Marjukka Suihko), Ella Junnila, Janakkalan Jana (Jouko Kilpi), Arttu Kangas, Kankaanpään Seudun Leisku (Mika Halvari), Jenni Kangas, Seinäjoen Seudun Urheilijat (Hannu Kangas),

Jarkko Kinnunen, Jalasjärven Jalas (Valentin Kononen), Annimari Korte, HIFK-yleisurheilu (Rafael Blanquer), Tiia Kuikka Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Keijo Kosonen), Sara Kuivisto, Borgå Akilles (Ari Suhonen), Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö (Hannu Kujanpää, Raimo Eskola), Elmo Lakka, Jyväskylän Kenttäurheilijat (Antti Haapakoski), Viivi Lehikoinen, HIFK-yleisurheilu (Jussi Ihamäki), Henri Liipola, Someron Esa (Kari Pihkanen), Tuomas Manni, Länsi-Uudenmaan Urheilijat (Rauno Saunavaara), Esa-Pekka Mattila, Espoon Tapiot (Leena Arpiainen),

Nooralotta Neziri, Jyväskylän Kenttäurheilijat (Petteri Jouste), Minna Nikkanen, Someron Esa (Jarno Koivunen), Ronja Oja, Helsingin Kisa-Veikot, Sini Paukkeri, Pudasjärven Urheilijat (Maarit Kurki), Petteri Peitso, Seinäjoen Seudun Urheilijat (Matti Sadeharju), Kristian Pulli, Kaipolan Vire (Seppo Pulli), Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot (Janne Ukonmaanaho), Janica Rauma, Forssan Salama, Camilla Richardsson, Vasa IS (Jukka Keskisalo), Janne Saario, Liedon Parma (Janne Keränen), Samuli Samuelsson, Ikaalisten Urheilijat (Mauri Salomäki), Linda Sandblom, HIK Friidrott (Leif Sandblom),

Elmo Savola, Lappajärven Veikot (Raine Savola, Mika Vakkuri), David Söderberg, IF VOM (Ulf Friman), Krista Tervo Karhulan Katajaiset (Jukka Vihtonen), Arttu Vattulainen, Joensuun Kataja (Tuomo Lehtinen), Tomas Wecksten, Karhulan Urheilijat (Mikko Wecksten, Steve Rippon), miesten 4×100 metrin viestijoukkue (Petteri Jouste). 

Nuorten EM-ryhmä:

Eero Ahola, Porin Yleisurheilu (Jari Ahola), Saga Andersson, Esbo IF (Björn Andersson), Roope Auvinen, Sjundeå IF (Tommy Söderholm), Maria Huntington, Tampereen Pyrintö (Matti Liimatainen), Aleksi Jaakkola Vehmaisten Urheilijat (Harri Huhtala), Elina Kakko, Perttelin Peikot (Tiina Kakko), Aaron Kangas, Kankaanpään Seudun Leisku (Jarmo Kangas), Suvi Kemppainen, Kajaanin Kipinä (Teuvo Kemppainen), Toni Keränen, Limingan Niittomiehet (Hannu Kangas), Sara Killinen, Lapuan Virkiä (Ilari Huttula), Elina Kinnunen, Uudenkaupungin Kenttäkarhut (Tuomas Laaksonen),

Arttu Korkeasalo, Lielahden Kipinä (Kari Korkeasalo), Suvi Koskinen, Kauhajoen Karhu (Arto Rinta-aho), Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot (Katja Kuusela), Elina Lampela, Oulun Pyrintö (Steve Rippon), Oskari Lehtonen, Nurmijärven Yleisurheilu (Vesa Sjöstedt), Tuomas Lehtonen, Liedon Parma (Mikko Mattila), Helena Leveelahti, Virtain Urheilijat (Anssi Mäkinen), Nea Mattila, HIFK-yleisurheilu (Mervi Brandenburg), Teemu Narvi, Kankaanpään Seudun Leisku (Petteri Piironen), 

Samuel Purola, Oulun Pyrintö (Mika Purola), Robin Ryynänen, Turun Urheiluliitto (Pertti Ryynänen), Saija Seppä, Suolahden Urho (Rauno Seppä), Anni Siirtola, Helsingin Kisa-Veikot (Timo Siirtola), Salla Sipponen, Keuruun Kisailijat (Tanja Komulainen), Astrid Snäll, Forssan Salama (Ari Ketola), Panu Tirkkonen, Keiteleen Kunto (Pekka Tirkkonen), Eetu Turakainen, Turun Urheiluliitto (Jari Holttinen), Krista Uusi-Kinnala, Laitilan Jyske (Anne Lehto), Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (Jarmo Viskari), Julia Valtanen Rauman Urheilijat (Keijo Kylänpää), Johanna Witka, Someron Esa (Kari Pihkanen), Roosa Ylönen, Äänekosken Urheilijat (Kimmo Kinnunen).

NMJ-URHEILIJAT 2018-2019

Nuorten maajoukkue, eli NMJ-valmennusryhmä kaudelle 2018-2019 on valittu. Valinnat perustuvat Suomen Urheiluliiton (SUL) pitkän aikavälin valintaperusteisiinkehitystaulukon sekä tulostaulukon tulosrajoihin.

Nuorten maajoukkue, eli NMJ-valmennusryhmä kaudelle 2018-2019:

100-200 m: Riku Illukka Vantaan Salamat, Konsta Alatupa Kokkolan Työväen Urheilijat, Jesse Väyrynen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Severi Mäntylä Borgå Akilles, Lassi Kaukonen Helsingin Kisa-Veikot, Isac Wedenberg Borgå Akilles, Annika Haverinen Kajaanin Kipinä, Sara Francis Kiuruveden Urheilijat, Kerttu Latvala Keski-Uudenmaan Yleisurheilu, Minttu-Maaria Alanen Vaasan Vasama.

400m-400m aj: Vesa Kittilä Pyhäjoen Wirta, Tommi Mäkinen Helsingin Kisa-Veikot, Kalle Styhlman Liedon Parma, Chibunna Ezeabasirim Helsingin Kisa-Veikot, Eero Ilomäki HIFK-Yleisurheilu, Viola Westling Turun Urheiluliitto, Mette Baas Veitsiluodon Kisa-Veikot, Veera Perälä Seinäjoen Seudun Urheilijat, Frida Hämäläinen Tampereen Pyrintö, Elin Mickos IF Sibbo Vargarna, Kia Laisi Espoon Tapiot, Erin Karjalahti Nurmijärven Yleisurheilu, Pinja Heinonen Tampereen Pyrintö.

100-110 m aj: Eero Hirvinen Kankaanpään Seudun Leisku, Juuso Peltola Jyväskylän Kenttäurheilijat, Mathilda Kvist Vasa IS, Saara Keskitalo Espoon Tapiot, Kia Kemppainen Lahden Ahkera, Ella Nisula Kuivasjärven Aura.

Kestävyysjuoksu: Markus Teijula Naantalin Löyly, Wilho Hautala Lahden Ahkera, Tomi Lehto Espoon Tapiot, Niklas Heikkilä Kuusankosken Urheiluseura, Niko Viljola Helsingin Kisa-Veikot, Mika Kotiranta Joensuun Kataja, Leevi Keronen Lempäälän Kisa, Julius Mäkinen Tampereen Pyrintö, Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat, Aino Kuljukka Lahden Ahkera, Jemina Forss Tampereen Pyrintö, Salla Laukkanen Lahden Ahkera, Reetta Joronen Savonlinnan Riento, Lotta Mäkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Nathalie Blomqvist IK Falken, Anni Penttilä Veikkolan Veikot.

Pituushyppy: Jimi Nukala Vasa IS, Taika Koilahti Turun Weikot, Olivia Mäkinen Tampereen Pyrintö.

Kolmiloikka: Ilkka Alingue Janakkalan Jana, Antti Tiekso Turun Weikot, Aaro Davidila Lapin Lukko, Juho Nieminen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Oliver Kärki Vaasan Vasama, Ada Koistinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Saara Hakanen Keski-Uudenmaan Yleisurheilu.

Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö, Arttu Mattila Äänekosken Urheilijat.

Seiväs: Santtu Koskiaho Karijoen Tappara, Jere Keskinen Vaasan Vasama, Marcus Kytölä Nurmijärven Yleisurheilu, Jami Siira Tampereen Pyrintö, Sofie Westerlund Vasa IS, Minttu Koskiaho Karijoen Tappara, Kiia Jullenmaa Porin Yleisurheilu.

Kuula: Kaisu Eskelinen Maaningan Mahti.

Moukari: Kiira Väänänen Varpaisjärven Vire.

Keihäs: Atte Sailola Salon Vilpas, Sofia Pölkky Seinäjoen Seudun Urheilijat.

Kilpakävely: Joni Hava Kenttäurheilijat-58, Lauri Joukas Yläneen Kiri, Jerry Jokinen Naantalin Löyly, Anniina Kivimäki Lapuan Virkiä.

Moniottelut: Leo Uusimäki Kenttäurheilijat-58, Juuso Toivonen Ähtärin Urheilijat, Sanni Pajasmaa HIFK-Yleisurheilu, Janette Hanski Karhulan Urheilijat.