​Sipponen kuudes Samorinin sadesäässä ja takatuulissa: "Harjoittelu on mennyt oikeaan suuntaan" (video)

Kiekonheittäjä Salla Sipponen heitti kuudenneksi koleassa ja sateisessa säässä heittolajien Euroopan cupissa. Hän sivalsi Slovakian Samorinissa nousujohtoisen sarjan, jonka viimeinen heitto kantoi 55,08.

– En ole arvokisoissa heittänyt tuon enempää. Kun se meni noissa olosuhteissa ja takatuulissa, ei voi olla pettynyt, Sipponen sanoi.

Karut olot verottivat kaikkien tuloksia. Kilpailun voitti viime kesän Berliinin EM-kisojen pronssimitalisti, Saksan Shanice Craft. Hän heitti 59,79 ja kukisti viidellä sentillä kokeneen maajoukkuetoverinsa Nadine Müllerin, joka oli Berliinin EM-areenalla toinen.

Sipposelle kisan alku oli takkuinen. Avausheitto meni rikki.

– Kylmyys näkyi alussa kankeutena. Verryttelyssä sain yhden kentälle ja kaksi meni verkkoon. Kisan aıkana tuli joukkueen valmentajalta Kalle Lehmusvuorelta hyvät vinkit keskittyä heiton alkuun ja kunnon nojaan, Sipponen kertaili.

Sipponen noudatti neuvoja ja neljäs, viides ja kuudes heitto kantoivat 54,75, 53,49 ja 55,08, ja olivat sarjan parhaat. 

Samorinin kisa päätti Sipposen neljän kilpailun mittaisen talvisen kilpailurupeaman. Kolmesta Samorinin ulkoratakilpailua edeltäneestä hallikilpailusta paras toi halliennätyksen 56,53.

– Olen aiemmin heittänyt tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan jonkun 52 metriä. Huomaa, että harjoittelu on mennyt oikeaan suuntaan. Kehitystä on tullut ja tekniikka on mennyt eteenpäin, Sipponen sanoo.

Sipponen on syksystä lähtien harjoitellut Tanja Komulaisen ja Jorma Haarasen valmennuksessa.

Yleisurheilutuloksia/kv.

Samorin, Slovakia:

Heittolajien Euroopan cup:

Naiset, kiekko: 1) Shanice Craft Saksa 59,79, 2) Nadine Müller Saksa 59,74, 3) Irina Rodrigues Portugali 58,05,...6) Salla Sipponen Suomi 55,08 (kkk).

Kaikki tulokset