"Seurahengen kohottamista parhaimmillaan"

"Seurahengen kohottamista parhaimmillaan"

Naantalin Löyly oli mukana YAG:ssa iloisella parinkymmenenlapsen ja aikuisen joukolla. Valmentaja Jarno Auremaan mukaan viikonloppu on ollut lapsille mieleenpainuva elämys.

– Lahdessa on ollut loistavat puitteet kisoille ja majoitus Vierumäen Scandicissa oli hyvä valinta. Sää on suosinut ja lapsilla on ollut hauskaa. Olen sitä mieltä, että tällaisia seurahenkeä kohottavia tapahtumia pitäisi olla enemmänkin. Meillä on syksyisin seuraleiri, mutta näihin kilpailutapahtumiin voitaisiin tulla vieläkin isommalla joukolla, Naantalin Löylyn ex-puheenjohtaja ja nykyisin valmentajana toimiva Jarno Auremaa aprikoi.

Auremaa on ammatiltaan opettaja, kuten myös toisena valmentajana mukana ollut Päivi Helevä-Launonen.

– Olen YAG:ssa ensimmäistä kertaa valmentajana. Muistan vieläkin oman lapsuuteni FJG-kilpailut ja niiden tunnelman. YAG:ssa on ollut samanlaista. Lapset ovat nauttineet ja olleet iloisella mielellä koko viikonlopun, Helevä-Launonen kertoo.

7-vuotias Alisa Launonen oli ensimmäistä kertaa YAG:ssa. Hän osallistui pituushyppyyn ja sivusi siinä ennätystän tuloksella 362.

– Olin kolmas. Tosi hyvin meni, hän tuumasi.

Naantalin Löylyn viestijoukkueen pojat Viljami, Lukas, Joonas ja Lauri olivat onnellisia voitostaan. Se ei kuitenkaan tullut yllätyksenä.

– Me voitettiin jo pm-viesteissä kultaa. Osattiin siis odottaa voittoa täältäkin, pojat tuumasivat.

Poikien mukaan viikonlopussa parasta on ollut hauskanpito kavereiden kanssa.

– Ollaan otettu rennosti ja kisattu. Ja Vierumäellä käytiin uimassa. Täällä on ollut tosi kivaa, pojat tuumasivat.