Samuli Samuelsson juoksi satasen 10,42

Samuelsson pinkoi Hämeenlinnan Tähtikisoissa 10

(Kotimaankatsaus 21.7.) Ikaalisten Urheilijoiden 20-vuotias Samuli Samuelsson juoksi Hämeen mestaruuskilpailuissa Ikaalisissa 100 metriä alkuerissä 10,43 ja finaalissa 10,42. Kauden kotimaista kärkiaikaa hän paransi roimasti 0,13 sekuntia. Tuulen voimakkuus oli kevyehkö, alkuerässä 0,8 ja finaalissa 1,1 metriä sekunnissa.

Samuelssonin aika on 20-vuotiaiden kautta aikain paras suomalaistulos. 20-vuotiaiden ikäkausiennätystä piti tähän asti hallussaan Visa Hongisto ajalla 10,45, jonka hän juoksi vuonna 2006. Suomen ennätykset Suomen Urheiluliitto vahvistaa vain 22-vuotiaiden ja 19-vuotiaiden ikäluokissa.

Samuelsson on aiemmin tänä kesänä päässyt kovaan vauhtiin erityisesti 200 metrin matkalla, minkä hän on neljässä viime startissaan juossut joka kerta alle 21 sekunnin. Toissaviikolla hän juoksi 22-vuotiaiden 200 metrin EM-finaalissa Tallinnassa kuudenneksi.

Samuli Samuelssonia valmentavat Mauri Salomäki ja oma isä Harri Samuelsson. Isä oli todistamassa poikansa ennätysjuoksua valmentajan roolin lisäksi myös Ikaalisten urheilukentän kenttämestarin ja Ikaalisten Urheilijoiden talkootyöntekijän rooleissa.

Samuli Samuelsson Instagram

Miesten kiekonheiton toissakesäinen Suomen mestari Ikaalisten Urheilijoiden Jouni Waldén palasi kiekkorinkiin hyvässä kunnossa. Kauden ensimmäisessä kilpailussaan Waldén sinkautti komeasti 58,97 ja nousi Suomen vuositilastossa toiseksi vain 1,27 metrin päähän viime vuoden mestarista Pyry Niskalasta.

Vuoden vanhan poikalapsen äiti, Keski-Uudenmaan Yleisurheilun 35-vuotias Niina Kelo, kuntoutuu myös Kalevan kisojen lähestyessä. Aiemmissa Kalevan kisoissa yhteensä 32 mitalia saavuttanut Kelo voitti kuulantyönnön ja keihäänheiton. Kuulaa hän työnsi vuositilaston viidenneksi parhaan tuloksen 14,15.

 

Aaron Kangas moukaroi 72,81

Miesten kuulantyönnön Suomen mestarin Arttu Kankaan pikkuveli Aaron Kangas heitti Kankaanpäässä 19-vuotiaiden junioreiden kuusikiloista moukaria uuden ennätyksensä 72,81. Ennätys on tänä vuonna parantunut jo toistakymmentä metriä. Viime viikolla 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Aaron selviytyi finaaliin.

Kaakkois-Suomen mestaruuskilpailuissa Karhulassa juostiin tasainen 200 metrin kilpailu, jonka voitti Valkealan Kajon olympiaedustaja Visa Hongisto vastatuuleen ajalla 21,77. Lahden Ahkeran Samuli Lehtinen ja 18-vuotias Mikko Tuominen juoksivat 21,82 ja 21,99. Tuominen paransi ennätystään 0,52 sekuntia.

Naisten 200 metrin juoksu oli vieläkin tasaisempi eivätkä kilpailutuomarit lopulta rohjenneet tuomita sitä kenenkään eduksi. Mestaruuden jakoivat 4×100 metrin Suomen mestari Heli Halonen Lahden Ahkerasta ja 17-vuotias Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehistä aivan samalla ajalla 25,53.

Vuosien 2008 ja 2009 naisten pituushypyn Suomen mestari Lahden Ahkeran Noora Pesola hyppäsi tämän kesän pisimmän hyppynsä 585 senttiä. Kalevan kisojen tulosrajan 595 hän on ylittänyt jo viime kesänä.

Turun Urheiluliiton Venla Paunonen voitti Karhulassa 400 metrin aitajuoksun ajalla 59,33. Se on hänen paras tuloksensa sen jälkeen, kun hän Vaasassa toissakesänä voitti Suomen mestaruuden. Suomen vuositilastossa Paunonen nousi kolmanneksi Anniina Laitisen ja Eveliina Määttäsen jälkeen.

 

Elisa Montonen ja Ronja Oja ponnistivat pitkälle

Helsingin Kisa-Veikkojen Elisa Montonen ja Ronja Oja hyppäsivät pituutta sokeain urheilijoiden tämän vuoden maailmantilaston kolmanneksi ja neljänneksi parhaat tulokset 424 ja 423. Ojan viime kesänä hyppäämä tämän luokan Suomen ennätys on vain hivenen parempi 427. Oja juoksi lisäksi 200 metriä 29,93, mikä olisi uusi sokeain Suomen ennätys, mutta myötätuuli oli liian voimakas 2,6 metriä sekunnissa.

Yhdysvalloissa opiskeleva Ilse Kaaja avasi kotimaankautensa heittämällä moukaria Helsingissä Eläintarhan moukaripörssissä 58,70. Yhdysvalloissa hän heitti 21.3. alkaen kahdeksan kilpailua, joissa parhaan tuloksensa 60,55 Austinissa, Teksasissa 28.5.

Naantalin Löylyn Markus Teijula juoksi Liedossa 600 metriä 1.21,02, mikä on 17-vuotiaiden uusi ikäkausiennätys. Aiemmin tänä kesänä Teijula on juossut 400 metriä 50,27 ja 800 metriä 1.54,91. Mainion ajan 1.23,56 juoksi myös Teijulaa vielä vuoden nuorempi Raision Kuulan Christian Vänttinen.

(Mikko Nieminen.)

 

KOTIMAANKATSAUS 21.7.

ASIKKALA 21.7.2015 Lahden piirin junnumestaruuskilpailut

Pojat,

3-loikka: 1) Eemil Porvari 12 HartVo 10,50 (0,3 m/s).

Keihäs (400 g): 1) Eemil Porvari 12 HartVo 56,08.

Tytöt,

1000 m: 1) Pinja Kotinurmi 13 LA 3.07,46, 2) Krista Manninen 11 VehmaistU 3.12,24.

IKAALINEN 21.7.2015 Hämeen mestaruuskilpailut, 2. päivä

(Lämpötila 17-19°C.)

Miehet,

100 m (1,1 m/s): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,42 (kkk & 20-v. ikäkausiennätys, ent. 10,45 Visa Hongisto 2006), 2) Eerikki Pekkola TKT 11,08. – 1. alkuerä (0,8): 1) Samuelsson 10,43. – 2. alkuerä (0,0): 1) Pekkola 11,06.

400 m: 1) Ilari Ryyppö 18 TU-38 50,55.

1500 m: 1) Lauri Hassi OrivPo 4.11,12 (ent. ennätys 4.23,75) … 10) Oskari Kangasniemi 13 IkaalU 4.52,61.

110 m aj (0,4 m/s): 1) Juuso Hassi OrivPo 15,29.

Seiväs: 1) Olli Rannikko NokU 500, 2) Jussi Kaavi HKV 480, 3) Urho Kujanpää 18 TP 480, 4) Jouko Mäki-Lohiluoma 55 TP 360, Vesa Rantanen 40 VirtainU & Akseli Välimäki NoormNo ilman tulosta (480).

3-loikka: 1) Miikka Kelo KUYU 14,14 (1,9 m/s), 2) Aleksi Pelto 18 TU-38 13,90 (0,7).

Kiekko: 1) Jouni Waldén IkaalU 58,97 (come-back, ed. kilp. 30.8.2014), 2) Ville Kivioja NokU 53,60, 3) Juha Lahdenranta 39 PoYU 52,16, 4) Khalid Mohammed al Mughanni Qatar (QAT) 50,18, 5) Olli Kivioja NokU 50,16, 6) Ari Salo 35 ValkeakHa 45,52 … 8) Juuso Hassi OrivPo 41,54 (moniottelija). – Ikätasoitus: Lahdenranta 56,54.

Keihäs: 1) Pasi Mäkipelto 36 LehtimJy 69,37, 2) Mika Aalto RuovRy 68,58.

Naiset,

100 m (0,3 m/s): 1) Sara Jokinen 19 TP 12,25, 2) Tiia Tammisalo 16 TP 12,66. – 1. alkuerä (0,6): 1) S.Jokinen 12,31. – 2. alkuerä (0,2): 1) Jenni Jokinen NakkVire 12,43 … 3) Miia Sillman TP 12,91 (moniottelija). – J.Jokinen ja Sillman eivät osallistuneet finaaliin.)

400 m: 1) Jemina Forss 15 TP 59,22.

1500 m: 1) Kiia Keinonen 15 TP 5.13,28.

3000 m ej: 1) Pihla Hokkanen SavRi 11.27,02.

100 m aj (0,2 m/s): 1) Miia Sillman TP 14,78, 2) Elisa Oksanen TP 14,79.

Korkeus: 1) Gabriela Kosonen TP 160.

3-loikka: 1) Liisa Naskali NokU 12,30 (0,4 m/s), 2) Sini Sanaslahti KaipVi 11,99 (1,1).

Kuula: 1) Niina Kelo 35 KUYU 14,15, 2) Oona Vilermo 19 NokU 13,05, 3) Katariina Valla NakkVire 12,95. – Ikätasoitus: Kelo 14,67.

Keihäs: 1) Niina Kelo 35 KUYU 44,68, 2) Jenna Jaakkola SoinSi 43,90, 3) Marika Lähteenmäki IkaalU 42,65, 4) Miia Sillman TP 40,83. – Ikätasoitus: Kelo 47,45.

ILMAJOKI 21.7.2015 Ilmajoen estejuoksut

Tytöt,

2000 m ej: 1) Laura Talvitie 17 IlmajKi 7.49,45, 2) Meri Suomalainen 13 VähänkVi 7.55,93.

1500 m ej: 1) Veera Hakomäki 13 VähänkVi 5.29,35, 2) Adeliina Herrala 15 KokemKV 5.30,12, 3) Annika Latva-Koivisto 14 IlmajKi 5.47,04, 4) Siina Sahlberg 13 VähänkVi 6.00,19.

KANKAANPÄÄ 21.7.2015 Kankaanpään kisat

Miehet,

60 m (-1,7 m/s): 1) Patrik Jakonen 13 PoYU 7,91.

Moukari (6 kg): 1) Aaron Kangas 18 KankaanpSL 72,81 (18-v. ka-7). – Kangas (70,69,70,97, 72,74, 72,81, 71,27, 71,34).

Keihäs (600 g): 1) Teemu Narvi 15 KankaanpSL 66,45.

KOTKA, Karhula 21.5.2015 Kaakkois-Suomen mestaruuskilpailut

(Lämpötila 16°C. Ajoittain sadetta.)

Miehet,

200 m (-0,4 m/s): 1) Visa Hongisto ValkealKa 21,77, 2) Samuli Lehtinen LA 21,82, 3) Mikko Tuominen 18 LA 21,99 (ent. ennätys 22,51) … 6) Joonas Kanerva 16 LA 23,40 (B-erän voittaja 1,6 m/s), 11) Petteri Soini 51 MiKV 24,52 (A-erän 8:s). – Ikätasoitus: Soini 21,76.

800 m: 1) Sami Maamela AnjalLi 1.59,36.

Korkeus: 1) Jesse Huttunen SavitU 195.

Pituus: 1) Simo Lipsanen LUM 699 (-0,2 m/s).

Kuula: 1) Kimmo Lahti MiehVi 15,05.

Moukari: 1) Yrjö Hämäläinen 38 TaipalsVe 51,59.

Pojat,

300 m aj (76,2 cm): 1) Antti Parkkonen 14 LUM 43,77.

Naiset,

200 m (1,4 m/s): 1-2) Heli Halonen LA & Kristiina Halonen 18 LUM 25,53, 3) Jenna Pihkola LA 25,71, 4) Hanna-Elina Kaila LUM 25,85.

800 m: 1) Minttu Hukka KarhKa 2.15,44, 2) Kia Heiskanen 15 PyhtYr 2.18,13, 3) Laura Haara 16 LA 2.20,83.

400 m aj: 1) Venla Paunonen TuUL 59,33, 2) Oona Hujanen HKV 63,33, 3) Tara Vaittinen 16 LA 66,60.

Seiväs: 1) Elina Peltola 16 LUM 310.

Pituus: 1) Noora Pesola LA 585 (3,3 m/s), 565 (1,1), 2) Gia Reinholm 16 KarhKa 555 (1,1).

Kuula: 1) Salli Kirvesmies LUM 11,94, 2) Vera Räsänen 48 KuusankKi 11,68. – Ikätasoitus: Räsänen 14,64.

Tytöt,

300 m aj: 1) Janette Hanski 15 KarhU 44,77.

Seiväs: 1) Venla Peltola 14 LUM 320.

LEMPÄÄLÄ 21.7.2015 Kisan viikkokisat

Tytöt,

80 m aj (76,2 cm, 0,2 m/s): 1) Nea Karppinen 15 LempKi 11,92.

OULU 21.7.2015 Pyrinnön Tiistaikisat

Miehet,

110 m aj (2,0 m/s): 1) Arttu Hirvonen OP 14,29, 2) Jere Lehto OP 14,96.

Naiset,

200 m (-0,8 m/s): 1) Julia Jäälinoja 11 KuivasjAu 28,34.

200 m aj (0,5 m/s): 1) Sonja Stång 13 KuivasjAu 30,67.

Seiväs: 1) Jatta Salmela VasaIS 380.

ROVANIEMI, Saarenkylä 21.7.2015 Arctic Athleticsin kiekko- ja moukarikilpailut

Miehet,

Kiekko: 1) Henri Pakisjärvi RovanAA 45,09.

VAASA 21.5.2015 Nuorten Elittikisat 4/6

Kilpailuraportti:

TÄYDENNYKSIÄ:

MOTALA (SWE) 27.6.2015 Triathlonin MM-kilpailut

Pronssimitalilla palkittu Kaisa Lehtonen oli 1,5 kilometrin avovesiuinnin ja 120 kilometrin pyöräilyn jälkeen 30 kilometrin juoksuosuuden nopein ajalla 2.02.10. Se merkitsisi tasaisella vauhdilla maratonia alle 2.52.

Naiset,

30 km (mäkinen maastoreitti osana triathlonia): 1) Kaisa Lehtonen Suomi (KU-58) 2.02.10.

Tulospalvelu:

JOROINEN 18.7.2015 Triathlonin SM-kilpailut

Triathlonin puolimatkan Suomen mestaruudet voittivat Darby Thomas ja Kaisa Lehtonen. 1,9 kilometrin avovesiuinnin ja 90 kilometrin pyöräilyn jälkeen Lehtonen juoksi puolimaratonin loistavasti 1.20.29.

Miehet,

Puolimaraton (osana triathlonia): 1) Darby Thomas TuUL 1.18.27.

Naiset,

Puolimaraton (osana triathlonia): 1) Kaisa Lehtonen KU-58 1.20.29, 2) Maria Söderström 41 HIFK 1.25.18.

Kaisa Lehtosen blogi

KEMI 18.7.2015 SatamaRun

Miehet,

Puolimaraton: 1) Jyrki Ilvesluoto 48 RovanRR 1.20.48.

Naiset,

Puolimaraton: 1) Elli Hallikainen 55 TervolTe 1.49.11 (maratonin Suomen mestari 1981).

MUSTASAARI 18.7.2015 Viestinjuoksun Österbottenin junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

N15 4×100 m: 1) VasaIS 51,24 (Linnéa Backholm, Ronja Borgmästars, Malva Nylund, Erica Kolehmainen), 2) NärpKr 51,95.

ASIKKALA 20.7.2015 Lahden piirin junnumestaruuskilpailut

Tytöt,

150 m (0,5 m/s): 1) Wilma Viksten 11 OrimJy 20,68.

HELSINKI, Eläintarha 20.7.2015 Poliisi-Voimailijoiden moukarin- ja painonheittokilpailut

Yhdysvalloissa opiskeleva Ilse Kaaja avasi kotimaankautensa heittämällä moukaria 58,70. Yhdysvalloissa hän heitti 21.3. alkaen kahdeksan kilpailua, joissa parhaan tuloksensa 60,55 Austinissa, Teksasissa 28.5.

Miehet,

Paino (15,88 kg): 1) Jarkko Karstila 44 LS35+ 15,17. – Ikätasoitus: 17,50.

Moukari: 1) Aleksi Nieminen RekolRa 59,13, 2) Fredrik Fröberg SjuIF 55,49.

Moukari (4 kg): 1) Ville Vihersalo 15 EspTa 61,09.

Naiset,

Paino (7,26 kg): 1) Siv Karlström 59 HIFK 12,09, 2) Erja Rinne 55 HKV 11,82. – Ikätasoitus: Karlström 16,87, Rinne 15,27.

Moukari: 1) Ilse Kaaja EspTa 58,70, 2) Amina Saada HIFK 55,01, 3) Hannele Kuutti SavRi 53,49, 4) Niia Immonen 19 KUYU 51,69.

Moukari (3 kg): 1) Erja Rinne 55 HKV 37,06. – Ikätasoitus: 51,82.

KIRKKONUMMI 20.7.2015 Veikkolan Veikkojen kansalliset nuorisokilpailut

Helsingin Kisa-Veikkojen Elisa Montonen ja Ronja Oja hyppäsivät pituutta sokeain urheilijoiden tämän vuoden maailmantilaston kolmanneksi ja neljänneksi parhaat tulokset 424 ja 423. Ojan viime kesänä hyppäämä tämän luokan Suomen ennätys on vain hivenen parempi 427. Oja juoksi lisäksi 200 metriä 29,93, mikä olisi uusi sokeain Suomen ennätys, mutta myötätuuli oli liian voimakas 2,6 metriä sekunnissa.

Miehet

Keihäs: 1) Tuomo Kaurila 19 VeikkVe 65,07.

Naiset

200 m (2,6 m/s): … 2) Ronja Oja HKV 29,93.

Pituus: … 2) Elisa Montonen HKV 424, 3) Ronja Oja HKV 423. – Montonen (381/1,8, 414/1,0, 409/1,2, 408/1,1, 424/1,6, 418/0,3). Oja (423/1,1, 400/0,7, 420/2,6, 422/0,2).

Kiekko: 1) Hanna-Mari Saalo 17 HyvinkSU 40,81.

Keihäs: 1) Anni Vihtonen 17 KarhKa 44,32.

LIEKSA 20.7.2015 Pohjois-Karjalan Vattenfall-seuracup

Pojat,

1000 m kävely: 1) Jimi Huuho 14 PyhäselU 4.58,67.

LIETO 20.7.2015 Ratakusiaiset

Naantalin Löylyn Markus Teijula juoksi Liedossa 600 metriä 1.21,02, mikä on 17-vuotiaiden uusi ikäkausiennätys. Aiemmin tänä kesänä Teijula on juossut 400 metriä 50,27 ja 800 metriä 1.54,91. Mainion ajan 1.23,56 juoksi myös Teijulaa vielä vuoden nuorempi Raision Kuulan Christian Vänttinen.

Miehet,

600 m: 1) Markus Teijula NaantLö 1.21,01 (17-v. ikäkausiennätys), 2) Tuomas Puputti 18 IFRaseb 1.22,90, 3) Saku Lehikoinen TuUL 1.23,48, 4) Christian Vänttinen 16 RaisKu 1.23,56, 5) Marko Vendelin IFRaseb 1.23,62, 6) Aleksi Areva TuTo 1.23,91, 7) Niklas Lainto 16 TuUL 1.26,64. – B-erä: 1) Tuomas Lehtonen 17 LiePa 1.26,45, 2) Pyry Nieminen 17 MynämIs 1.27,71, 3) Elmo Kekkonen 16 TuUL 1.28,10 … 7) Jouko Mahlamäki 50 LauttakLu 1.34,01. – Ikätasoitus: Mahlamäki 1.23,17.

M15 600 m: 1) Elias Tuominen 15 NaantLö 1.30,67. – M14 600 m: 1) Wiljami Itämeri 14 TuUL 1.34,03, 2) Joel Turkka 13 TP 1.34,90. – M13 600 m: 1) Mikko Vesma 13 RaisKu 1.35,63.

Naiset,

600 m: 1) Silja Pelto-Piri TuUL 1.37,31, 2) Amanda Virtanen 19 UKK 1.40,77.

N17 600 m: 1) Anna Hyvärinen 17 TuUL 1.41,43. – N14 600 m: 1) Milja Heikura 14 TuUL 1.41,72, 2) Krista Manninen 11 VehmaistU 1.42,92

LOHJA 20.7.2015 Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden mestaruuskilpailut

Miehet

Seiväs: 1) Jouko Mäki-Lohiluoma 55 TP 410. – Ikätasoitus: 540.

Korkeus: 1) Julius Kuusela 17 LUU 191.

Naiset

Korkeus: … 2) Tuija Varsala 56 LUU 130. – Ikätasoitus: 171.

Seiväs: 1) Laura Sirkiä 17 SalVil 330.

RAAHE 20.7.2015 Vesan kisat

Miehet,

Seiväs: 1) Johan-Antti Kivilahti 17 HaapajKi 430.

Kuula: 1) Jussi Tukeva ÄhtärU 15,58.

Kiekko: … 2) Joni Pajala RaahVe 33,86 (kehitysvammaisten Suomen mestari).

Naiset,

60 m aj (76,2 cm, 1,5 m/s): 1) Sonja Stång 13 KuivasjAu 9,31.

400 m aj: 1) Julia Karjalainen 17 OP 66,25, 2) Wilma Isokääntä 18 RaahVe 66,26.

4×100 m: 1) RaahVe-N18 51,32 (Elina Mikkonen, Anni Grekula, Wilma Isokääntä, Veera Möttönen).

Edellinen kotimaankatsaus 20.7.