Ruuskanen: ”Kauden avaus jännittää, ei liian vakavana viivalle”

Ruuskanen: ”Kauden avaus jännittää

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen ei ujostelee myöntää jännittävänsä ensimmäistä kilpailuaan sitten vuoden 2016 syksyn. Ex-Euroopan mestari ja olympiakisojen hopeamitalisti kilpailee tiistaina (19.6) Oulun Valkean kaupungin kisoissa. 

– Jännittää. Se on ensimmäinen kisa pitkän tauon jälkeen. Tavoite on olla terveenä vielä kaikkien kuuden heiton jälkeen. Olisin tyytyväinen, jos tulos olisi kahdeksikolla alkava, Ruuskanen sanoi mediatilaisuudessa Oulussa maanantaina.

Ruuskanen, 34, on ollut pitkään sivussa olkapääleikkauksen ja sen jälkeisen kuntoutuksen takia. Nyt kaikki on valmista kilpailukauden avaukseen. Harjoittelu uuden valmentajan Jyrki Blomin johdolla on luistanut.

– Tosi hyvin meni viimeinen harjoitus Kuopiossa. Oli positiivinen tekemisen meininki, josta oli hyvä lähteä kisoihin. Sen verran on hyviä harjoitusheittoja alla, että kannattaa kisoihin lähteä. Jalkoihin tullut  savolaisittain sanottuna lisää ”kilhakkuutta”, Ruuskanen sanoo. 

Kokemus on tuonut malttia

Oulun kilpailussa Ruuskanen aikoo välttää kauden avauskilpailun sudenkuopat, eli yliyrittämisen.

– Aiemmilla kausilla ensimmäisessä kilpailussa on yleensä ollut enemmän intoa kuin taitoa. Toivottavasti kokemus on tuonut malttia. Pilkettä pitää olla silmäkulmassa. Liian vakavana ei pidä viivalle lähteä, vaikka parasta urheilussa onkin jännitys, Ruuskanen linjaa.

Ruuskasen mukaan olkapää on siinä kunnossa, että uskaltaa heittää huoletta.

 – Olkapää on toipunut hyvin. Aina, kun heittää keihästä, siellä on tuntumaa, mutta ei mitään sellaista, mikä estäisi pitkiä heittoja, Ruuskanen sanoo.

Purola: Tavoitteena 10,3-alkuinen aika

Oulun Pyrinnön Samuel Purola juokse kotikentällään 100 metriä. Hän on juossut matkan tänä kevään kerran Espanjassa ja kerran Genevessä, kummassakin juoksussa oli ongelmia lähdön kanssa. Espanjassa Purolan lähtö oli vaisu ja aika 10,53.  Genevessä telineet pettivät alta ja aika painui yli 10,60:n.

– Nyt lähden hakemaan kauden parasta tulosta. Tavoitteena on 10,3-alkuinen aika, Purola sanoo.


resized_20180618_175141_1943.jpeg

Kaikki on kunnossa. Ei ole kuin pieni arpi muistona kirurgilla käynnistä.