Raitanen ja Korkealaakso parhaat suomalaiset EM-maastoissa

Raitanen ja Korkealaakso parhaat suomalaiset EM-maastoissa

HKV:n  Topi Raitanen juoksi 24:nneksi maastojuoksun EM-kisojen 22-vuotiaiden 8,3 kilometrin kilpailussa Hollannin Tilburgissa. 

Kilpailun voitti mestaruutta puolustanut Ranskan Jimmy Gressier ajalla 23.37. Hän karkasi Saksan Samuel Fitwin kanssa muilta jo alkumatkasta. Fitwin oli toinen kahdeksan sekuntia kärjestä.

Tilburgissa juostiin kostean mutaisella reitillä Beekse Bergen tapahtuma- ja safaripuiston maastoissa. Raitanen selvitti reitin ajassa 24.42.

– Ei ollut meikäläisen päivä. Oli sellainen työmiehen kisa. Sai tehdä töitä alusta lähtien, ja itse en nyt ollut valmis kisaamaan. En vaikka syksyn Font Romeun vuoristoleiri meni hyvin ja olen ollut terveenä, Raitainen harmitteli.

Työmiehen kisalla Raitanen viittasi pieniä ylämäkiä ja paikoin kapeita mutkia sisältäneeseen, mudan ja sateen liukastamaan rataan. Sekin vaikutti, että juoksun kärki teki isoja eroja heti alkumatkasta.

– Tuo oli sitä maastojuoksua, josta kunnon maastojuoksija nauttii. Nyt se ei sopinut minulle niin hyvin kuin viime vuoden EM-kisojen rata. Kun kärki karkasi jo alussa, viimeisellä kierroksella ei ollut enää sellaista kunnon yritystä, mutta hyvä treeni tämä oli. Kun ottaa kunnollaan turpaan, sitä jaksaa taas raivolla treenata.

Vuosi sitten Raitanen oli Slovakian Samorinissa juostuissa EM-maastoissa 22-vuotiaiden 8,3 kilometrillä kahdeksas.

Ingebrigtsen omaa luokkaansa

Norjan Jakob Ingebrigtsen voitti 19-vuotiaiden poikien 6,3 kilometrin kilpailun ylivoimaisesti. Hän selvitti liukkaan reitin 18 minuutissa. 

Viime kesän EM-kisojen 1500 ja 5000 metrin mestari juoksi rennosti kisan kärjessä yhdessä Espanjan Ouassim Oumaizin kanssa kunnes rytminvaihdos muutama sata metriä ennen maalia toi mestaruuden. Maalissa eroa espanjalaisjuoksijaan oli yhdeksän sekuntia. 

Lempäälän Kisa Yleisurheilun Leevi Keronen oli 43:s ja Joensuun Katajan Mika Kotiranta 46:s ajoin 19.19 ja 19.21.

– Alkuun lähdettiin kovaa, yritin pysyä mukana ja rentouttaa juoksua. Noin pari kierrosta ennen maalia olin vielä aika lailla porukan perillä, mutta sitten pystyin nostamaan sijoitusta. Lopussa vähän hyydyin. Siinä olisi ollut sijoituksia otettavissa, mutta ei jaksanut. Reitti oli aika mutainen, mutta kenkä piti hyvin, Keronen kertaili.

– Ekat isommat arvokisat minulle. Tuli hyvää kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse oli 70:s (20.17). Joukkuekilpailuissa Suomi oli 14:s. Voiton vei Norja.


em-maastot.jpg

,

Korkealaakso: Erilainen reitti, Snäll juoksi ilman piikkaria

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Moona Korkealaakso oli naisten 19-vuotiaiden 4,3 kilometrillä 27:s. Eroa kisan voittaneeseen Italian Nadia Battoclettiin kertyi eroa 41 sekuntia.

– Reitti oli aika mutainen märkä, mutta oli ihan kiva, kun se oli vähän erilainen mitä normaalisti. Oma juoksu ei oikein kulkenut. Samat vatsakivut kiusasivat jo aika lailla kisan alusta, mitä oli pitkin kesää, Korkealaakso sanoi.

– Jalat tuntuivat tosi hyvältä, ei ollut jumia ja verryttely kulki hyvin. Ei vaan ollut minun päivä.

Forssan Salaman Astrid Snäll oli 41. juostuaan pääosan matkaa ilman toista piikkaria. Hänen jalalleen astuttiin kilpailun alussa, ja kun piikkarissa oli myös ajanottosiru, hänelle ei aluksi saatu aikaa. Eroa kärkeen jäi reilu minuutti. Lahden Salla Laukkanen oli 70:s. 

Battocletti nousi kisan kärkeen juoksun viimeisillä sadoilla metreillä ja piti paikkansa. Toiseksi kiri Sveitsin Delia Sclaba, joka oli viime kesän nuorten MM-kisoissa 800 ja 1500 metrin pronssimitalisti. EM-maastojen voittajalle hän hävisi sekunnin. Battocletti, 18, juoksi vuosi sitten 19-vuotiaiden EM-kisojen 3000 metrillä kolmanneksi.

Joukkuekilpailussa Suomi oli yhdestoista. Voiton vei Britannia.

Tilburg, Hollanti:

Maastojuoksun EM-kilpailut: 

Miehet:

22-v. 8,3 km: 1) Jimmy Gressier Ranska 23.37, 2) Samuel Fitwi Saksa 23.45, 3) Hugo Hay Ranska 23.48,…24) Topi Raitanen Suomi 24.42.

19-v. 6,3 km: 1) Jakob Ingebrigtsen Norja 18.00, 2) Ouassim Oumaiz Espanja 18.09, 3) Elzan Bibic Serbia 18.11,…43) Leevi Keronen Suomi 19.19,…46) Mika Kotiranta Suomi 19.21,… 90) Mustafe Muuse Suomi 20.17. 

Naiset:

19-v. 4,3 km: 1) Nadia Battocletti Italia 13.46, 2) Delia Sclabas Sveitsi 13.47, 3) Inci Kalkan Turkki 13.48,…27) Moona Korkealaakso Suomi 14.27,…41) Astrid Snäll Suomi  14.39,..70) Salla Laukkanen Suomi 15.10

livetulokset