Purolan kausi päättyi EM-välieriin ”Oli vähän löysät askeleet”, seuraava tavoite MM-viestit

Pikajuoksija Samuel Purola haki arvokasta arvokisakokemusta Glasgow´n EM-halleissa. Purola eteni 60 metrin välieriin ja oli erässään kuudes ajalla 6,74, jolla ei menty loppukilpailuun. Finaaliin pääsivät alkuerien kaksi parasta ja kaksi aikavertailusta, josta siihen vaadittiin 6,67.

– Vire ei ollut oikein hyvä. Jotenkin on ollut ihmeellisen väsynyt olo koko reissun ajan. Ei ollut paras päivä, mutta odotin silti parempaa aikaa, Purola sanoi.

– Juoksun lähdössä olin omalla tasollani, eli ensimmäisen 20 metrin aikana askeleet olivat niin hitaita, että siinä tuli liikaa eroa muihin. Sain kärkeä lopussa kiinni, mutta loppukaan ei tullut ihan niin hyvin kuin parhaimmillaan. Tuntui, että oli vähän "löysät" askeleet.

Purolan erän voitti jamaikalaistaustainen, Turkkia edustava Emre Zafer Barnes ajalla 6,65. Saksan Kevin Kranz vei toisen suoran jatkopaikan ajalla 6,67. Purolan vierestä startannut Ruotsin Henrik Larsson oli kolmas ajalla 6,69, mutta ei mahtunut finaaliin.

Katse seuraavaksi Yokohamaan

Välieräpaikka täytti Purolan EM-hallien toiveen saada kaksi starttia kovassa seurassa. Aiemmin talvella hän pudotti Tukholmassa ennätyksensä lukemiin 6,67.

– Tämä oli minulle vähän ylimääräinen kisa. Alunperin EM-hallit ei ollut suunnitelmissa, eikä tänne ollut varsinaista tavoitetta. Sivusin alkuerissä viime vuoden ennätystä ja nyt juoksin alle sen. Se kertoo, että vuodessa on menty eteenpäin, Purola tuumi. 

Purolan seuraava tavoite on toukokuussa Yokohaman MM-viesteissä, jossa Suomen 4 x 100 metrin joukkue tavoittelee paikkaa 10 parhaan joukossa. Se toisi paikan syksyllä käytäviin Dohan MM-kisoihin.

– Nyt levätään ja palautellaan viikko ja sitten aletaan taas treenata. Yokohamassa jokaisen viestimiehen pitää olla kunnossa, että saadaan siitä kisasta kaikki hyöty irti, Purola totesi.

02.03.2019 - 22:14