Pavey ei anna iän haalistaa tavoitteitaan

Kestävyysjuoksija Jo Pavey, 41, ei anna iän painaa. Zürichin EM-kisoissa 10000 metrin voittoon taivaltanut kahden lapsen äiti aikoo juosta Pekingin MM-kisoissa ensi kesänä ja Rio de Janeiron olympiakisoissa vuoden päästä. Tuolloin hän on 43-vuotias.

- En tunne itseäni vanhaksi, enkä kohtele itseäni iäkkäänä. Ja vanhenemisessa on se hyvä puoli, että kun on vuosien kokemus, tietää millaisiin tavoitteisiin täytyy päästää, brittijuoksija sanoo Athletics Weeklylle. Hän viittaa siihen mitä harjoittelussa pitää tapahtua, jos haluaa menestyä.

- Olen huomannut, että kestävyyteni vain paranee, kun vanhenen. Ehkä urheilijat lopettavat liian aikaisin, ainakin pitkillä kestävyysjuoksumatkoilla. Minusta on ollut mielenkiintoista huomata, että pystyn yhä parantamaan juoksun loppua joka on nopeuspohjainen asia. Vai onko minulta vaan kestänyt kauemmin oppia kuinka kilpailussa juostaan, Pavey veistelee.

- Se kuulostaa hullulta, mutta oma mekaniikka on nykyisin aiempaa parempi. Se ehkä johtuu vuosien juoksemista, ja siitä, että kroppa on tottunut noihin liikeratoihin.

EM-menestys ilman harjoitusleirejä

Zürichin EM-menestys yhdessä Glasgow'n Kansainyhteisöjen kisojen 5000 metrin pronssin kanssa nosti Paveyn parrasvaloihin Britanniassa, ja poiki tukun erilaisia vuoden paras -palkintoja.

Devonissa asuvan ja harjoittelevan Paveyn arkea menestys ei ole isommin muuttanut. Hän jatkaa entiseen tapaan miehensä Gavinin valmennuksessa.

- Talven aikana ei ole tarkoitus kilpailla kovin tosissaan. Keskityn ratajuoksukauteen, Pavey sanoo.

Kuntonsa Pavey rakentaa tutuilla lenkkipoluilla.

- En aio mennä harjoitusleireille. Ykkösasia minun elämässäni on äitinä oleminen. Siitä pitäen, kun sain ensimmäisen lapseni, Jacobin, en ole käynyt lainkaan harjoitusleireillä. Minulle sopii, että pysyn kotona ja harjoittelen Devonissa.

Pavey juoksi maratonin 2.28.24 jo neljä vuotta sitten, mutta aikoo pysyä ratamatkoilla ainakin lähivuodet.

- Rioon yritän päästä joko 5000 tai 10 000 metrille. Jo toiselle matkalle pääsy olisi hienoa, Pavey sanoo.

- Haluan parantaa ennätystäni maratonilla, joten se on niiden asioiden listalla, joka pitäisi joskus tehdä.

14.01.2015 - 11:36