Neuvosella kuuden kohdan taktiikkarevolveri, pikaviestimiehet hyvällä fiiliksellä

Neuvosella kuuden kohdan taktiikkarevolveri

Kilpakävelijä Elisa Neuvosella on valmentajansa Marko Kivimäen mukaan erikoinen ”ase” pönkittämässä kilpailumenestystä.

– Elisalla on aina kilpailussa sellainen kuusipesäinen ”Peacemaker” korvien välissä, Kivimäki veistelee.

Coltin ”Peacemaker” revolveria Neuvonen ei mukanaan kanna, vaan valmentajan kanssa mietittyä kuuden kohdan ohjelmaa, jonka avulla hän keskittyy tekniikkaan kilpailun aikana. Sellainen on käytössä myös lauantaina Berliinissä naisten 20 kilometrin kilpailussa.

– Siinä on erilaisia kohtia, joita mietin matkan aikana kuten askeltiheys, vartalon asento ja käsien käyttö, Neuvonen kertoo.

– Yksi kohta on Viikatemies, eli se, kun kovaa yrittäessä kädet alkavat liikkua sivuille, eivätkä vain eteen ja taakse, Kivimäki sanoo.

Lauantaisessa EM-kilpailussa Neuvonen lähtee hakemaan omaa ennätystä. Häneltä todettiin talvella rasitusmurtuman esiaste, joka toi tammikuussa muutaman viikon harjoitustauon. Sen jälkeen harjoittelu alkoi maltilla, mutta on edennyt hyvin.

– Ihan 20-30 metrin toistoilla aloitettiin antamaan luulle rasitusta, Neuvonen kertoo.

Reilut pari viikkoa sitten Jyväskylän Kalevan kisoissa Neuvonen voitti 10 kilometrin mestaruuden ankarassa helteessä. Lauantaina on vuorossa kauden toinen 20 kilometriä. Ensimmäinen kulki maantiekävelyn SM-kisoissa aikaan 1.38.32.

– Tavoite on nousujohteinen ja ehjä kävely, Neuvonen sanoo.

Vuosi sitten Neuvonen käveli Taipein Universiadeissa 20 kilometrin yllätyspronssin. EM-kisoissa mitalisijat ovat liian kaukana, mutta nappionnistuminen vie oman 20 kilometrin ennätyksen 1.35.09 tuntumaan. Kävelijöitä helpottaa se, että lauantaille on luvassa vain plus 23 asteen lämpöä, kun miesten 50 kilometrillä tuskailtiin yli 30 asteen helteessä.

– Harmi, että mieskävelijät eivät päässeet ulosmittamaan kuntoaan tällaisessa säässä. Heille olisin suonut 25 asteen lämmön ja ottanut itse sen 35 astetta, jos ajatellaan kilpailumatkojen pituutta, Neuvonen sanoo.

Ylen lähetysajat

Lauantai 11.8.

Klo 11 alkaen TV2 ja Yle Areena (iltasessio klo 21)

Klo 11 alkaen Yle Puhe

EM-kisojen aikataulu

Lauantai 11.8.
10.05 20km kävely, naiset lk
11.55 20km kävely, miehet lk
21.00 Korkeushyppy, miehet lk
21.05 Pituushyppy, naiset lk
21.20 400m, naiset lk
21.25 Kiekko, naiset lk
21.35 800m, miehet lk
21.50 200m , naiset lk
22.00 5000m, miehet lk
22.30 4x400m, miehet lk
22.50 4x400m, naiset lk

tuloksia

 


4_x_100_m.jpg

4 x 100 metrin viestimiehistö: Samuel Purola, Oskari Lehtonen, Otto Ahlofors ja Eetu Rantala.

,

Pikaviestimiehillä hyvä fiilis

Hyväntuulinen kilpailun odotus henki 4 x 100 metrin viestimaajoukkueesta, kun nelikko kertaili tuntojaan EM-joukkueen mediatapaamisessa.

– Juoksuvauhti sen viestin ajan lopulta määrää, mutta vaihdot ovat menneet harjoituksissa hyvin. Itselläni on hyvät fiilikset. Tuntuu, että kunto menee koko ajan parempaan päin, Otto Ahlfors tuumi.

Nelikko Eetu Rantala, Ahlfors, Oskari Lehtonen ja Samuel Purola juoksevat EM-kisojen pikaviestin alkuerissä sunnuntaina. Finaalipaikkaan tarvitaan nappijuoksu. 

– Lähelle 39 sekuntia pitää juosta, Ahlfors arvioi.

Kokenut pikajuoksuvalmentaja Petteri Jouste näkee toisin.

– Kyllä finaaliin pitää juosta alle 39 sekunnin, mutta tällä joukkueella Suomen ennätyksen rikkominen on ihan mahdollista, Jouste tuumi.

Berliinin ryhmästä vain Ahlfors oli mukana toissa vuoden Ruotsi-ottelussa, kun nykyinen Suomen ennätys 39,25 syntyi. Sen juoksi nelikko Hannu Hämäläinen, Ahlfors, Samuli Samuelsson ja Ville Myllymäki.

EM-kisojen kvartetista Lehtonen on ollut hieman flunssainen 200 metrin alkuerien jälkeen. Hän ei harjoitellut perjantaina, mutta on juoksukunnossa.

– Kuumetta ei ole ollut. Vointi on jo aika hyvä, Lehtonen sanoi.

Joukkueen ankkuri Purola kertoo, että nuorten MM-kisojen aikaisen sairastumisen jälkeen kunto pikku hiljaa parantanut.

– Paremmassa kunnossa olen nyt kuin kaksi viikkoa sitten. Harjoituksissa on tehty hyviä vaihtoja, Purola tuumi.

Jos ongelmia ilmaantuisi, joukkueella on Berliinissä nousukuntoinen varamies Viljami Kaasalainen, jonka sydänkesän jalkavaivat on ohitettu.

– Saarijärvellä oli juhannuksena pientä kramppia, mutta Kalevan kisat menivät jo aika hyvin. Tuntuu, että kunto on ollut sen jälkeen koko ajan nousussa, Kaasalainen sanoo.

Ylen lähetysajat

Sunnuntai 12.8.

Klo 09.57 alkaen TV2:ssa ja Yle Areena

Klo 10.00 alkaen Yle Puhe (iltasessio klo 10.10 alkaen)

EM-kisojen aikataulu

Sunnuntai 12.8.

10.05 Maraton, naiset 
10.30 Maraton, miehet
20.10 Seiväshyppy, miehet lk
20.30 Moukari, naiset lk
20.30 4x100m viesti, naiset alkuerä
20.50 4x100m viesti, miehet alkuerä
21.05 Kolmiloikka, miehet lk
21.15 3000m esteet, naiset lk
21.35 1500m, naiset lk
21.55 5000m, naiset lk
22.20 4x100m, naiset lk
22.35 4x100m, miehet lk

tuloksia