Motonet GP Espoossa, Neziri: 13 sekuntia ei vaadi jättionnistumista

Motonet GP Espoossa

Nooralotta Neziri on valmis 13 sekunnin aikaan 100 metrin aidoissa Motonet GP:n avauksessa keskiviikkona (13.6.) Leppävaaran kentällä Espoossa. 

– Kolmentoista sekunnin taso on realismia. Se vaatii alusta asti ehjää ja tasapainoista juoksua. En usko, että siihen tarvitaan mitään jättionnistumista, jos on hyvät olosuhteet ja keskittyminen onnistuu, Neziri totesi kilpailun mediatilaisuudessa Leppävaarassa.

Neziri oli jo matkalla 13 sekunnin aikaan Turussa Paavo Nurmen kisoissa, mutta viereiseltä radalta käsillään SE-aituria kolhinut Queen Harrison torppasi aikeet. Kolhuista ja koleasta säästä huolimatta Nezirin aika oli 13,20. 

– Siellä harmitti ihan hirveästi. Minulle juoksujen alku on keväällä ollut haastava. Turussa alku onnistui todella hyvin ja Petteri Jouste kellotti siellä alle  sekunnin aitavälejä. Se antoi osviittaa siitä, että on mahdollisuus juosta kovaa, Neziri sanoi.

Espoossa Neziri kohtaa naisten 100 metrin aidoissa kovat kotimaiset haastajat Reetta Hurskeen, Lotta Haralan ja Viivi Avikaisen sekä toissa talvena 60 metrin aidoissa junioreiden ME:n juosseen Puolan Klaudia Siciarzin.

– Se on minulle kauden neljäs startti ja nyt pitäisi olla hyvät olosuhteet. Uskon, että kaikki on minusta itsestäni kiinni. En usko, että muut suomalaiset aiturit  ovat vielä kaikkeaan näyttäneet. Siciarzille hävisin Puolassa, mutta voitin hänet Turussa. Kova kilpailu on tulossa, Neziri sanoo.

Espoossa Neziri hakee samanlaista flow-tilaa, joka löytyi Turussa.

– Välillä on omassa juoksussa ollut sitä, että kun tekniikka on lähdetty hiomaan paljon, on myös paljon osa-alueita, joihin olen keskittynyt. Nyt pitäisi vaan hakea hyvä flow-tila ja antaa mennä. Turussa se onnistui hyvin.

Richardsson: EM-raja on tavoite

Camilla Richardssonin Paavo Nurmen kisoissa juoksema 3000 metrin ennätys 9.03,84 lupaa komeaa ennätystä, kun vaasalainen pinkoo Leppävaaran kentällä 3000 metrin esteet ensi kertaa tällä kaudella. Ennätys on tällä haavaa viime vuonna juosta 9.41,73. 

Espoossa Richardssonilla on hyvin vetoapua. Alkumatkaa tahdittaa valkovenäläinen Tatsjana Shabanava ja loppumatkasta Richardssonin kanssa on kärkisijoista taistelemassa kansainvälisiä vieraita, kuten ranskalainen Emma Oudiou, joka nappasi pronssin kolme vuotta sitten 22-vuotiaiden EM-kisoissa, joissa Richardsson oli neljäs. Mukana on myös mm. Saksan Jana Sussmann, joka on juossut matkan alle 9.40:n.

– Kauden ensimmäinen estekisa jännittää aina. Ratatreenejäkin on tehty vasta pari, mutta kisojen jälkeen vauhtikestävyysharjoitukset ovat kulkeneet, Richardsson sanoo.

– Odotan sellaista aika ”varman päälle” kisaa, eli EM-rajaa (9.55) lähdetään alittamaan.

HKV:n Topi Raitanen rikkoi Turussa Paavo Nurmen kisoissa 3000 metrin esteiden EM-rajan ennätyksellään  8.36,67. Espoossa Raitaselle on rakennettu mahdollisuus siirtää historiaan viime kesänä juostu 1500 metrin ennätys 3.46,75. Vauhdinpidosta Espoossa huolehtii juoksun jänikseksi lupautunut puolimaileri Ville Lampinen.

– Nyt otetaan askeleita kohti Berliiniä. Vasta heinäkuussa ruvetaan keventämään treeniä. Sellainen 3.42-3.43 on hakusessa. Toivottavasti kiri onnistuu nyt, Turussa se ei vielä toiminut, Raitainen sanoo.


motonetgp.jpg

Motonet GP:n urheilijakaartia piipahti haastateltavana Sellon tapahtuma-aukiolla.

,

Murto: Tehokin alkoi jo löytyä, Etelätalo: EM-raja rikki

Wilma Murto, Minna Nikkanen ja kotikisoissaan kilpaileva Saga Andersson kohtaavat naisten seiväshypyssä 465 hypänneen Ukrainan Marina Kylypkon. Hallikaudella 445 ylittänyt Nikkanen on toistaiseksi ainoa suomalainen, joka on ylittänyt EM-kisarajan 445.

Viime kesän kilpailut lähes kokonaan jalkavamman takia menettänyt Murto sai Turussa  kilpailukauden kunnolla auki ja ylitit 425. 

– Kiva päästä kisoihin. Ensimmäinen ylitys Turussa tuntui hyvältä. Hypyt olivat yllättävän ehjiä tuntuisia. Tehokin alkoi jo löytyä, Murto sanoo.

Espoon keihäskilpailun kärkinimet ovat Lassi Etelätalo ja Jami Kinnunen, joka heitti hiljattain Äänekoskella 75,50. Nousukuntoinen Etelätalo suunnittelee EM-tulosrajan (80 metriä) rikkomista kesän kolmantena suomalaisheittäjänä. Kahdessa edellisessä kisassa keihäs on lentänyt rapiat yli 78 metriä.

– Tukijalan törmäystä pitää vielä parantaa, Etelätalo linjasi avaimia 80 metrin heittoon kevätkesän aiempiin kisoihin verrattuna.

Miesten pika-aidoissa on luvassa maukas kaksintaistelu Elmo Lakan ja HKV:n Rami Kareemin välillä. Lakka rikkoi EM-tulosrajan ajalla 13,80 Paavo Nurmen kisoissa ja kukisti Kareemin, joka ei vielä tuossa juoksussa onnistunut. Kaksikon ohella kärkipaikoista taistelevat 13,70 tällä kaudella juossut Irlannin Ben Reynolds ja 13,89 matkan kevään mittaan aitonut Puolan Dominik Bochenek. 

Miesten 400 metrin aidoissa luvassa on tasainen mittelö, johon kansainvälistä väriä tuovat 49,74 tänä kevään juossut britti Sebastian Rodger sekä Puolan Patrik Dobek, joka avasi kauden ajalla 50,30.

Osanottajat

Aikataulu