Lipsanen haastaa pituushyppääjät, Väyrynen: EM-halliraja on realistinen tavoite

Lipsanen haastaa pituushyppääjät

Simo Lipsanen ei tyydy kolmiloikan mestaruuteen yleisurheilun SM-halleissa Kuopiossa viikonvaihteessa. Lipsanen osallistuu myös pituushyppyyn samaan tapaan kuin toissa vuonna Jyväskylässä, jossa hän vei mestaruuden molemmissa lajeissa.

– Tarkoitus on osallistua kahteen lajiin. En yritä ahnehtia, mutta saan näin kaksi hyvää kilpailua, joka palvelee EM-halleihin valmistautumista, Lipsanen sanoo.

Lipsanen, 23, ponnisti hiljattain Lievenissä kolmiloikan sisäratojen Suomen ennätyksen 16,98. Aiemmin talvella hän kokeili pituushyppyä Pohjois-Karjalan pm-halleissa, jossa heltisi voitto tuloksella 762. Lipsasen ennätys on toissa vuonna Jyväskylässä hypätty 776.

– Tein syksyn harjoitusjaksolla muutaman pituushypyn lajitreenin. Eihän siinä paljon muuta eroa kolmiloikkaan ole kuin hypyn lopun rytmitys, joka on erilainen ja ponnistus, joka suuntautuu lankulta vähän eri lailla kuin kolmiloikassa, Lipsanen sanoo.

Lipsaselle SM-hallit on viimeinen kilpailu ennen maaliskuun alussa Glasgow´ssa käytäviä EM-halleja.

– En aio riskeerata mitään ennen EM-halleja. SM-halleissa päätavoite on tehdä teknisesti onnistuneita suorituksia.  Ei ole tarkoitus hakea tulosta riskillä, Lipsanen sanoo.

 


7d2_1798.jpg

,

Henri Väyrynen:  EM-halliraja on realismia

Lipsanen on löytänyt talven kisoihin mainion vireen. Taustalla on valmentaja Petri Ruotsalaisen johdolla hyvin sujunut syksyn harjoittelu, paluu toissa kaudella hyväksi havaittuun hypyn rytmitykseen ja lajinomaistunut voimaharjoittelu.

– Lankulle tulo ja hypyn rytmitys ovat niitä asioita, joihin pitää edelleen kiinnittää huomiota, Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Lipsanen sanoo.

Kolmiloikassa Lipsasen neljäs perättäinen hallimestaruus ei Kuopiossa ole uhattuna. Pituushypyn suosikki sen sijaan on tammikuun lopussa 794 ponnistanut Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen. Tulos uupuu vain sentin EM-hallien tulosrajasta.

– Sairastuin tammikuun kilpailun jälkeen. Siksi jätin sen jälkeen kilpailut väliin, mutta olen nyt terve ja tekniikkatreenit ovat menneet hyvin. EM-hallien tulosraja on tavoitteena Kuopiossa. Se on sen tammikuisen kilpailun ja harjoitusten perusteella realistinen tavoite, Väyrynen sanoo.

 

,


anniina_kortetmaa_botnia_games_web.jpg

,

Kortetmaa haastaa Thuresonin

Kuluvan talven kisoissa kymmenen suomalaista on rikkonut EM-hallirajan. Miesten juoksulajeissa vain sileän 60 metrin ja 60 metrin aitojen suursuosikit Oulun Pyrinnän Samuel Purola ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Elmo Lakka ovat rikkoneet tulosrajat ennätyksillään 6,67 ja 7,70. 

Miesten 60 metrillä Purolan kanssa EM-halleihin mielii ainakin 6,75 tällä kaudella juossut Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors.

Naisten 60 metrillä kauden kärkitulosta halussaan pitävä Turun Toverien Milja Thrusen on ajalla 7,42 kaksi sadasosaa EM-hallirajasta ja naisten 60 metrin suosikki. Kaksien edellisten SM-hallien 60 metrin mestarin Anniina Kortetmaa on tällä kaudella juossut 7,50, mutta parempaa on luvassa.

– Nilkan venähdys alkutalvesta venytti kauden alkua. Uskon, että aika tippuu tästä lähemmäksi omaa ennätystä. Kun valmentajan kanssa katsottiin viikonvaihteessa Oslossa käydyn maaottelujuoksun väliaikoja, niin ei se niin heikko ollut, Kortetmaa sanoi.

Kortetmaa viittasi sanoillaan maaottelun lähettäjän nopeaan toimintaan, joka vesitti Kortetmaan startin ja aika jäi 7,58:aan. Oma ennätys on 7,36.

– Kova kisa Kuopiossa on luvassa. Milja on juossut tosi kovaa. Uskon, että Aino Pulkkinenkin parantaa ennätystään, Kortetmaa tuumi.

Hanna-Maari Latvala ei ole kilpailut talven mittaan, eikä juokse SM-halleissa.

Kisojen videostreemi löytyy täältä:

https://katapultmedia.kurssi.tv/lives/sport-live/

Tulokset:

Live-tulokset lauantaina

Live-tulokset sunnuntaina

Aikataulu