Kinnunen kauden parhaallaan seitsemäs, Toivonen ensimmäisen kerran yli 7000 pisteen

Kinnunen kauden parhaallaan seitsemäs

Elina Kinnusen seitsemäs sija keihäässä, Juuso Toivosen ennätyspisteet ja kymmenes sija ottelussa sekä Astrid Snällin ennätys 3000 metrillä olivat suomalaisittain parasta antia nuorten MM-kisojen toisen päivän iltana.

Elina Kinnunen heitti tasaisen sarjan, sillä kaikki heitot kantoivat yli 50 metriä. Pisin kantoi 52,50, joka on Kinnusen kauden paras.

– Ei ihan nappiheittoa tullut, mutta olen ihan tyytyväinen. Sarja oli aika tasainen. On ollut edelliskautta vaikeampi kausi. Sitä nappiheittoa lähdetään hakemaan kauden loppukisoissa, Kinnunen sanoi.

Tasainen sarja 50,78-50,75-52,50-51,88-51,25-52,40 jätti tunteen, että tällä kaudella pidempiäkin kaaria voisi olla tulossa. Kinnusella on selvä käsitys, mistä lisää pituutta heittoon on haettavissa.

– Yritin kiinnittää loppuun huomiota, siinä tulee vielä vähän teknisiä ongelmia. Tällä kaudella ollut ongelmana, että heitto lähtee kaatumaan, kun kroppa kallistuu taaksepäin. Kun sen saa pois, heitot ovat varmempia ja heitto on helpompi hallita, Kinnunen kertoi.

Kinnusen ennätys on 54,30, jonka kimppuun hän pääsee jo Kalevan Kisoissa. Tampereella mitalikolmikko heitti yli 55 metriä. Voiton vei Ukrainan Alina Shuh, joka kiskaisi 55,95.


Juuso Toivonen NMM

Juuso Toivonen nautti yleisön kannustuksesta kaksi hienoa kisapäivää Ratinassa.

,

Toivonen: Siistiä vetää päälle 7000

Kymmenottelija Juuso Toivonen sai nauttia kymmenen lajin verran yleisön kannustuksesta, joka siivitti Toivosen uransa ensimmäisen kerran yli 7000 pisteen. Toivosen uusi ennätys on nyt 7113, joka toi kymmenennen sijan. Aiempi ennätys oli 6998.

– Siistiä vetää päälle 7000, se oli tavoitteena. Toisaalta huomasi, että kunto on vielä paljon parempi kuin osa tuloksista näytti, Toivonen sanoi.

Hänelle innolla mukana elänyt yleisö oli suuresti mieleen.

– Tuntuu tosi hyvältä, jos olen saanut annettua jotain yleisölle, yleisö ainakin antoi minulle. Oli tosi hyvä tsemppi päällä, Toivonen kertasi hymyillen.

Toisen päivän lajeista Toivonen juoksi pika-aidoissa 15,42, heitti kiekkoa 32,11, hyppäsi seivästä ennätystään sivuavan 480, heitti keihästä 51,67 ja juoksi lopuksi 1500 metriä aikaan 4.43,53.

– Jotenkin aidat eivät ihan lähteneet, oli vähän samaa kuin ekan päivän sadalla metrillä. Aitominen tuntui ihan hyvältä, mutta aika oli vähän jopa yllätys, ettei ollut sen kovempi.

Seipäässä Toivonen odotti parempaa kuin ennätystä sivuava 480 oli, mutta vielä ei Ratinassa ollut uuden ennätyksen aika.

– On hyvä, että perustaso alkaa vakiintua tuonne 480:ään, Toivonen sanoi.

Keihäässä Toivonen heitti harjoitusheittoina sanojensa mukaan kevyesti 50 metriin, mikä antoi toiveita jopa paremmasta kuin mitä kilpailussa tuli.

– Rupesin ehkä liikaa lataamaan ekaan heittoon, ja tatsi vähän hävisi siinä. Viimeisellä onneksi onnistuin, vaikka se lähti tosi huonoon asentoon. Voimaa oli sen verran takana, että lensi yli viidenkymmenen.

Päätöslajissa Toivonen harmitteli liian hitaita ensimmäisiä kierroksia, mutta lopun hän puristi mallikkaasti. Ottelun voitti kisaennätyksellä 8190 Australian Ashley Moloney.

,


Astrid Snäll NMM

Astrid Snäll juoksi ennätyksensä myös 3000 metrillä.

,

Snäll ennätykseensä myös 3000 metrillä

Astrid Snällin nuorten MM-kisasaldo oli kaksi starttia ja kaksi omaa ennätystä. Esteissä tulleen ennätyksensä jatkoksi Snäll juoksi ennätyksensä uusiksi 3000 metrillä. Hän oli ajalla 9.32,25 suoraan finaalina juostun kilpailun 16:s. Edellinen ennätys oli 9.47,76. Juoksu jätti Snällille kaikin puolin hyvän fiiliksen.

–  Mietin, että kylläpä tuntuu helpolta verrattuna näihin väliaikoihin, hän sanoi.

Vaikka finaalipaikkaa esteissä ei tullutkaan, hänelle jäi kisoista hyvä maku. Ensi viikolla Snäll kilpailee triathlonin EM-kisoissa sprintissä, jonka jälkeen hän kilpailee Kalevan Kisoissa. Hän on ilmoittautunut esteisiin ja 5000 metrille.

– Haluaisin yrittää esteissä kovaa aikaa, jos ei Kalevan Kisoissa mene. EM-raja (9.55,0) on seuraava hyvä tavoite, ainakin haluan yrittää lähemmäs 10 minuuttia, Snäll sanoi.

Kilpailun voiton vei Japanin Nozomi Tanaka ajalla 8.54,01.

Illukka: Välieräpaikka tyydytti, kiihdytys ei

Riku Illukka täytti 100 metrillä tavoitteensa juoksemalla välieriin Ratinan stadionilla. Sen sijaan välierissä erän kuudenneksi ajalla 10,67 kantanut juoksu jätti toivomisen varaa.

–  Kiihdytys oli huono. Nousi liian aikaisin ylös. Siihen pitää nyt ilman muuta kiinnittää huomiota, Illukka sanoi.

Illukan välierän voitti Yhdysvaltain Eric Harrison ajalla 10,36. Toisen suoran jatkopaikan otti Etelä-Afrikan Thembo Monareng samalla ajalla. Välierien nopein oli Yhdysvaltain Anthony Schwartz ajalla 10,19. Loppukilpailuun vaadittiin aikavertailusta 10,33.

–  Hieno fiilis oli juosta. Tavoite oli päästä välieriin ja siihen olen tyytyväinen, Illukka sanoi.

Illukan seuraava haaste on onnistua torstaina 200 metrin alkuerissä. Hän on tällä kaudella pudottanut ennätyksensä lukemiin 21,31.

–  200 metriltä lähden hakemaan omaa ennätystä ja mahdollista välieräpaikkaa Taso täällä on todella kova. Täytyy yrittää saada mahdollisimman paljon juoksuja, Illukka sanoo.

Tampereella Illukan ohjelmaan kuuluu myös 4 x 100 metrin viesti.

Koskiaho: Vähän jäi hampaankoloon

Seiväshyppääjä Santtu Koskiaho sivusi ulkorataennätystään 510, mutta finaalipaikkaa sillä ei tällä kertaa tullut. Hallissa hän on hypännyt 520. Ratinassa hän selvitti sekä 480, 495 että 510 toisellaan, mutta 520 oli liikaa. Hän oli karsinnan 16:s.

– Tottakai vähän jäi hampaankoloon, mutta tavallaan olen tosi tyytyväinen. Pystyin vetämään kauden parhaani ja ulkoenkkaa sivusin. Kuitenkin, kun 520 on mennyt yhden kerran, tuntui siltä, että pitäisi mennä. Ihan hyvä fiilis, olisi voinut huonomminkin mennä, Koskiaho jutteli leveästi hymyillen.

Koskiaho ammensi energiaa kotiyleisöstä ja arvokisoissa olemisesta ylipäätään.

– Hyppääminen tuntui tänään hyvältä, Koskiaho sanoi.

Karsinnan ykkönen oli odotetusti Ruotsin Armand Duplantis, jonka ainoa hyppy oli tyylikäs ylitys 530:stä.

,


Santtu Koskiaho

Santtu Koskiaho sivusi ulkoratojen ennätystään ja nautti kisatunnelmasta, vaikkei finaalipaikkaa tullutkaan.