JKU juhli Kalevan Maljan voittoa neljättä kertaa

JKU juhli Kalevan Maljan voittoa neljättä kertaa

Jyväskylän Kenttäurheilijat sinetöi Mikkelin SM-viesteissä yleisurheilun seurojen välisen Kalevan Malja -pistekilpailun voiton. JKU voitti kilpailun neljättä kertaa. Edelliset voitot ovat vuosilta 2014, 2015 ja 2017.

– Tavoitteena on olla pysyvästi Suomen johtava yleisurheiluseura, sanoo JKU:n toiminnanjohtaja Markku Koistinen.

Kalevan Malja -kilpailun voittaa vuosittain ulkoratojen Suomen mestaruuskilpailuissa eniten SM-pisteitä kerännyt seura. 

Tänä vuonna Kalevan Malja -kilpailu päättyi SM-viesteihin. Syksyn mittaan juostaan vielä SM-maraton, mutta sen pisteet lasketaan tulevan vuoden Kalevan Malja -kilpailuun.

JKU:n mestaruus oli liki varma jo ennen SM-viestejä, mutta Turun Urheiluliitto ja Tampereen Pyrintö taistelivat vielä kisojen avauspäivän jälkeen toisesta sijasta tasapisteissä. Toiseksi kiri Tampereen Pyrintö 337 pisteellä. Turun Urheiluliitto oli kolmas 325 pisteellä.

Koistinen: Seuraan on imua

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden voitto Kalevan Malja -kilpailussa ei ollut yllätys. Seuralla on reilut tuhat lisenssiurheilijaa ja erittäin vahva yleisen sarjan ja junioriurheilijoiden kaarti.

– Olemme pyrkineet rakentamaan yhtä aikaa tasaisesti kaikkia toiminnan sektoreita: lasten ja nuorten urheilua, huippu-urheilua, yhä vahvemmin myös aikuisurheilua sekä kilpailutapahtumien järjestämistä, Koistinen sanoo.

– Tätä vuotta leimasivat JKU:n Jyväskylässä järjestämät Kalevan kisat. Tapahtumaa väännettiin isommalla porukalla ja kisaprojektissa oli myös erikseen väkeä töissä. Monissa seuroissa on käynyt niin, että Kalevan kisojen järjestäminen on syönyt muuta seuratoimintaa, mutta nyt pyrittiin siihen, ettei meille kävisi niin, Koistinen sanoo.

JKU:n palkkalistoilla on viisi päätoimista ja yksi osa-aikaista työntekijää. Kalevan Malja -menestyksen kannalta keskeisissä rooleissa olivat tänä vuonna Antti Leskinen, joka tuurasi valmennuspäällikkönä vuoden virkavapaalla ollutta Jarkkoa Finniä, sekä seuran nuorisopäällikkönä ahertanut Antti Meroa.

Helander ja Mäkinen pistehait

Yksittäisistä urheilijoista parhaita pisteiden kerääjiä olivat kestävyysjuoksijat Eemil Helander ja Lotta Mäkinen. Koistisen mukaan hyvä menestys ja JKU:n maine urheilijoita hyvin tukevana seurana on kiirinyt.

–  Seuraan tuntuu olevan imua. Urheilijat ovat kysyneet mahdollisuudesta liittyä seuraan. Itse emme ole yrittäneet aktiivisesti haalia ketään, mutta urheilijoiden kanssa, jotka olleet kiinnostuneita tulemaan, on neuvoteltu, Koistinen sanoo. 

– Myös lasten ja nuorten toimintaan on saatu hyvin nostetta, Seuracupissa on oltu vuosittain kärkiryhmiä. Tavoittelemme Jyväskylään jatkossakin isoja yleisurheilutapahtumia. Haemme nyt yleisurheilun gp-kilpailua, Koistinen sanoo.

Kalevan Malja -kilpailun lopputilanne 2018: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 414, 2) Tampereen Pyrintö 337, 3) Turun Urheiluliitto 325, 4) Lahden Ahkera 287, 5) Helsingin Kisa-Veikot 248, 6) Espoon Tapiot 220,5, 7) HIFK 218, 8) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 171,5, 9) Joensuun Kataja 140,5, 10) Vasa IS 126.

Kaikki pisteet: Tästä linkistä

 


1xa_4653.jpg