Ikäkausiurheilijat kokoontuivat kolmeksi päiväksi Janakkalaan

Ikäkausiurheilijat kokoontuivat kolmeksi päiväksi Janakkalaan

Yhdet Suomen suurimmista juniorikilpailuista Janakkala Games keräsivät suuren joukon eri-ikäisiä urheilijoita eteläiseen Hämeeseen kolmen päivän ajan.

Perjantaina kilpailivat 17-19-vuotiaiden ikäluokat sekä yli 30-vuotiaat aikuisurheilijat. Lauantaina ja sunnuntaina olivat vuorossa 15-vuotiaat ja sitä nuoremmat poika- ja tyttöurheilijat.

15-vuotiaiden poikien keihäänheitossa Mikko Halvarin valmentama järjestävän seuran Janakkalan Janan Onni Ruokangas johti kilpailua avausheitollaan 64,59 aina viidennelle kierrokselle asti.

Ruokangas heitti kilpailun viidestä parhaasta tuloksesta neljä, mutta viidennellä kieroksella Keijo Kylänpään valmentama Hartolan Voiman Eemil Porvari ohitti hänet ja voitti kilpailun tuloksella 68,32.

Suotuisammissa tuuliolosuhteissa molemmat pojat ovat tänä kesänä heittäneet jo yli kuusi metriä pidemmällekin. Porvarin ennätys on 75,10 ja Ruokankaan 70,63.

Lauantaina ja sunnuntaina urheilijoita Liinalammen urheilukentällä lämmitti helteinen 27-28 asteinen sää.

(Kuvat: Arto Nousiainen.)

 

JANAKKALA 13.-15.07.2018 Janakkala Games

1. päivä 13.7.

Naiset,

100 m (0,8 m/s): 1) Kirsi Spoof-Tuomi (50-v.) JKU 13,60.

Kuula (3 kg): 1) Sanni Kuparinen 16 JanJa 13,80.

Kiekko: 1) Patricia Kellgren 15 HIFK 45,79, 2) Kuparinen 44,07.

2. päivä 14.7.

Pojat,

100 m aj (83,8 cm, 0,5 m/s): 1) Eemil Porvari 15 HartVo 14,21.

Keihäs (600 g): 1) Porvari 68,32, 2) Onni Ruokangas 15 JanJa 64,59.

Tytöt,

800m: 1) Emma Nyström 14 HIFK 2.19,00.

Keihäs (400 g): 1) Vivian Suominen 15 HIFK 47,20.

3. päivä 15.7.

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Manu Kankaanniemi 12 VammSV 49,52.

Tytöt,

1000 m: 1) Saana Talsta 13 HKV 3.14,17.

Korkeus: 1) Aino Aalto 12 HämTa 161.

Pituus: 1) Minea Fogelholm 14 EspTa 559 (1,0 m/s).

 


onni_ruokangas_-_janakkala_20180717.jpg

15-vuotias Onni Ruokangas on tänä kesänä heittänyt 600-grammaista keihästä jo yli 70 metriä.


janakkala_20180715_-_kestavyysjuoksua.jpg

,

,


lapsiurheilijoita_-_janakkala_20180717.jpg

Huh hellettä! Janakkalassa urheiltiin 28 asteen lämpötilassa ja nestehuolto vaati erityistä tarkkuutta.