IAAF: 50 km:n kävely pois arvokisoista, elektroninen valvonta avaa kisareitille uusia mahdollisuuksia

IAAF: 50 km:n kävely pois arvokisoista

Useiden kävelyn kansainvälisten huippunimien, kuten Rio de Janeiron 50 kilometrin olympiavoittaja Matej Tóthin tai matkan ranskalaisen ME:n haltijan Yohann Diniz protestit eivät auttaneet, kun Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) hallitus päätti, ettei 50 kilometriä ole arvokisaohjelmassa vuodesta 2021 alkaen.

IAAF:n hallituksen Dohassa tekemä päätös noudatti pääosin kilpakävelykomitean hallitukselle tekemää esitystä.

Vielä syksyllä Dohan MM-kisoissa miehet ja naiset kävelevät 50 ja 20 kilometriä. Tokion olympiakisoissa 2020 miehillä on edelleen samat kilpailumatkat, mutta naisten matkana on 20 kilometriä.

– Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ei hyväksynyt naisten 50 kilometriä Tokion kisojen ohjelmaan, kertoo IAAF:n hallituksen jäsen Antti Pihlakoski.

Pihlakosken mukaan kilpakävelykomitea perusteli matkojen lyhentämistä muiden muassa sillä, että lyhyemmät matkat madaltavat osallistumiskynnystä.

– Mutta myös halu varmistaa kävelyn säilyminen olympiaohjelmassa vaikutti varmasti komitean esitykseen. Sitä oli kuitenkin tekemässä peräti seitsemän komiteassa istuvaa 50 kilometrin arvokisavoittajaa Maurizio Damilanin johdolla, Pihlakoski sanoo.

Elektroniikka valvomaan kisoja

Mitkä ovat kävelyn arvokisat matkat vuodesta 2021 alkaen, sitä IAAF:n hallitus ei vielä päättänyt. Se riippuu osin siitä, kuinka päteväksi RWECS nimeä kantava, kilpakävelyn tuomarityöskentelyä helpottava tekninen järjestelmä kehittyy.

Kyse on anturista, joka pystyy havaitsemaan jos urheilijan molemmat jalat menettävät yhtä aıkaa kosketuksen maahan.

– Jos tuo järjestelmä toimii riittävän hyvin, arvokisoihin lyhyemmäksi matkaksi tullee 10 kilometrin matka. Pidempi matka on joko 30 tai 35 kilometriä, Pihlakoski sanoo.

– Jos elektroninen valvonta toimii, kävelykilpailut voitaisiin toteuttaa haluttaessa vaikka yhtenä lenkkinä reiteillä, jotka olisivat kisaisännille suotuisimpia kaupunkikuvan kannalta.

IAAF:n kävelykomitea suositti aiemmin, että järjestelmä otetaan käyttöön 2021 alkaen, jos se osoittautuu testeissä toimivaksi.

Komitean esitys oli, että vuoden 2021 MM-kisoissa miesten ja naisten kilpailumatkat olisivat 20 ja 30 kilometriä, ja vuoden 2022 kilpakävelyn MM-joukkuekilpailusta alkaen 10 ja 30 kilometriä.

– Vuoden 2021 kisojen pitkä matka on todennäköisesti jo sama, jota käytetään sitten myös vuoden 2024 olympialaisissa, Pihlakoski sanoo.