Hienosti kahdeksanneksi juossut Raitanen: Jalat oli vähän tyhjät

Hienosti kahdeksanneksi juossut Raitanen: Jalat oli vähän tyhjät

Topi Raitanen huipensi hienot ensimmäiset aikuisten EM-kilpailunsa juoksemalla esteissä kahdeksanneksi, vaikka juoksija itse tunsi, ettei hänellä ollut paras päivänsä. Alkuerissä komean ennätyksensä 8.28,48 juossut Raitanen tuli finaalissa maaliin ajassa 8.40,11.

Ensimmäinen kilometri taitettiin hitaasti 3.02,31:een, mutta kahden kilometrin kohdalla väliaika oli jo 5.51,62. Reipastunut kärjen vauhti oli Raitaselle tällä kertaa liikaa.

– Jalat oli vähän tyhjät. Alkuun lähdettiin hiljaa, heti tunsin, ettei ole paras päivä. Lähdin kuitenkin taistelemaan. Lopussa ei löytynyt ihan sellaista kiriä kuin alkuerässä, mutta ei tämä huonosti ollut, Raitanen sanoi.

Loppukirissä säpäkästi vielä Viron Kaur Kivistikin ohittanut Raitanen sanoi päättäneensä ennen kilpailua, ettei häviä virolaiselle, tanskalaiselle, norjalaiselle tai ruotsalaiselle – eikä hävinnyt.

– Harjoittelin talvella paljon ulkomaalaisten kanssa, ja opin samalla tuntemaan, millaisia juoksijoita he ovat, muun muassa juuri Kivistikin sekä ruotsalaisten kanssa harjoitellut Raitanen sanoi.

Ennätys alkuerässä ja kahdeksas sija olivat Raitaselle oikein hyvä saavutus.

– Alkuerässä oli täällä minun finaalini. Lantio-pakaranseutu on sellainen, jossa on paljon kehittämistä. Niitä ei oikein suunnistuksessa voi kehittää. Alkuerän jälkeen oli väsymystä, sen tunsi tuossa finaalijuoksussa, esimerkiksi lantio pääsi tippumaan.

Raitanen juoksi loppukilpailun viiksettömänä, sillä hän oli lyönyt vedon ja luvannut, että viikset lähtevät alle 8.30 ajasta.

Ensimmäinen aikuisten arvokilpailufinaali oli Janne Ukonmaanahon valmennettavalle hieno kokemus.

– Lähdössä oli kylmät väreet. Tuli mieleen, että olisipa kiva, kun isä näkisi, miltä näyttää tältä puolelta kenttää, hän sanoi ja kertoi isänsä olleen katsomossa.

Raitanen toivoi vielä pääsevänsä vauhtijuoksuun hakemaan esteissä kovaa aikaa, muttei osannut sanoa seuraavasta kilpailustaan vielä tarkemmin.

tuloksia